13
elo
2022
63

Rempallaan ovat nyt Suomessa sekä sisäpolitiikka että ulkosuhteet

Minulla on myönteinen asenne elämään ja politiikkaan. Pyrin aina näkemään asioiden myönteiset puolet ja etsimään keinoja epäkohtien korjaamiseksi.

Oma elämäni ja läheisteni elämä ovat nyt kohdallaan.

Yhteisten asioittemme hoitamisessa minun on sen sijaan vaikea nähdä nyt mitään myönteistä, kuten tämän kirjoitukseni otsikkokin osoittaa.

Lopussa esitän kuitenkin ajatuksiani siitä, kuinka voisimme ehkä parempiin päiviin päästä.

x x x

Kun seitsemän puolueen lähetystö vuonna 1975 pyysi Urho Kekkosta ehdokkaaksi vuoden 1978 presidentinvaaleihin, hän sanoi: ”Jos jokin asia tässä maassa on rempallaan, olkoon se sisäpolitiikka. Pääasia ettei se ole ulkopolitiikka. Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa on vielä paljon tekemätöntä työtä.

Kesällä 1975 Helsingissä oli pidetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin huippukokous. Se vakautti maanosamme olot ja vauhditti rauhanomaista yhteistyötä eri elämänaloilla.

Omissa ulkosuhteissaan Suomi oli hieman aikaisemmin ottanut tärkeän askeleen, kun olimme solmineet vapaakauppasopimuksen Euroopan talousyhteisön, EEC:n kanssa.

Tuohon aikaan Suomen sisäpolitiikassa elettiin rikkonaista aikaa. Talous oli syvässä lamassa, ja puolueiden yhteistyö kangerteli. Syksyllä 1975 järjestettiin ennenaikaiset eduskuntavaalit, joiden jälkeen Urho Kekkonen runnasi kokoon Martti Miettusen johtaman hätätilahallituksen. Tulin siihen mukaan opetusministerinä.

Hätätilahallitus hajosi jo seuraavana syksynä, ja muodostettiin Miettusen johtama keskiryhmien vähemmistöhallitus. Siinä työskentelin työvoimaministerinä.

Sisäpoliittiseen eheytykseen päästiin vasta keväällä 1977, jolloin muodostettiin Kalevi Sorsan johtama enemmistöhallitus. Toimin siinä ulkoministerinä.

Sorsan hallituksessa vastuullani olivat myös ulkomaakauppa-asiat. Niissä keskeisessä asemassa oli kaupan ja taloudellisen yhteistyön kehittäminen Neuvostoliiton kanssa. Tähänhän Kekkonen ehdokkaaksi suostuessaan viittasi.

Toisaalta teimme vuonna 1978 aloitteen Suomen täysjäsenyydestä Euroopan vapaakauppaliitossa, EFTA:ssa. Se johti tulokseen vasta Kekkosen presidenttikauden päätyttyä.

Kauppasuhteita kehitettiin myös Euroopan ulkopuolelle. Vientimatkani suuntautuivat mm. Irakiin ja Iraniin.

x x x

Urho Kekkosen puhe Suomen sisä- tai ulkopolitiikan rempallaan olosta on tullut viime aikoina usein mieleeni.

Vuoden 1975 jälkeen olot ovat monessa suhteessa muuttuneet.

ETYK:in päätösasiakirja vakautti Euroopan oloja, mutta samalla siinä kylvettiin siemenet Neuvostoliiton hajoamiseen.

Kun Neuvostoliitto ja Varsovan liitto hajosivat, käynnistyi Euroopan yhdentyminen. Tätä kautta Suomenkin politiikkaan tuli uusi ulottuvuus, jossa ulko- ja sisäpolitiikka kietoutuivat toisiinsa. Sanan ”ulkopolitiikka” rinnalle on noussut sitä laajempi käsite, ”ulkosuhteet”.

Kekkosen kieltä käyttäen voidaan mielestäni nyt sanoa, että rempallaan ovat sekä Suomen sisäpolitiikka että maamme ulkosuhdepolitiikka.

Rempalleen Suomen asiat alkoivat suistua sen jälkeen, kun ulkosuhteitamme alkoi hallita Venäjän pelko – tai pikemminkin: kun Venäjän pelkoa alettiin käyttää ulkosuhdepolitiikan välineenä.

Tästä kirjoitin 14.4.2021 julkaisemassani blogissa ”Venäjän pelko ei ole aina viisauden alku”. Varoitin siinä tekemästä sitä virhettä, että liittyisimme sotilasliitto Natoon.

Ensimmäinen onneton askel oli Suomen liittyminen Euroopan unioniin.

Euroopan yhdentymisessä meille oli tarjolla erinomainen ratkaisu. Euroopan komissio ehdotti meille ja muille EFTA-maille sopimusta Euroopan talousalueesta (ETA).

Sen avulla olisimme päässeet EU:n sisämarkkinoille, mutta säilyttäneet itsenäisyyden talouspolitiikassamme ja ulkosuhteissamme – ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikassamme. Meillä olisi ollut edelleen kansallinen alue-, maatalous- ja ympäristöpolitiikka.

Neuvottelut käytiin ja ETA-sopimus astui voimaan vuoden 1994 alussa.

x x x

Samaan aikaan kuitenkin neuvoteltiin myös Suomen ja muiden EFTA-maiden liittymisestä Euroopan unioniin.

Neuvottelut saatiin päätökseen keväällä 1994.

Ruotsissa ja Norjassa kansan enemmistö vastusti EU-jäsenyyttä. Suomessa suhtautuminen oli suopeampaa. Siksi kansanäänestys järjestettiin ensimmäiseksi täällä.

Kun kansan enemmistö syksyllä kääntyi Suomessakin vastustamaan liittymistä, käyttöön otettiin ulkopoliittinen kortti: kansaa ryhdyttiin pelottelemaan Venäjällä.

Suomen kansanäänestyksessä enemmistö saatiin jäsenyyden kannalle. Kun Ruotsissa tilapäinen enemmistö oli hyväksynyt oman maansa liittymisen, eduskunta hyväksyi meidän liittymissopimuksemme.

Vasta jälkikäteen on alettu ymmärtää, millaisia taloudellisia menetyksiä EU-jäsenyys on meille aiheuttanut.

Välitön seuraus oli maataloutemme ajautuminen kannattavuuskriisiin ja jatkuvaan ahdinkoon. Menetysten mittasuhteet ovat alkaneet kuitenkin tulla esille vasta nyt, kun EU on kehittynyt tulonsiirtounioniksi ja ryhtynyt puuttumaan myös meidän oikeuksiimme käyttää omia luonnonvarojamme.

Suomen liittyminen Euroopan unioniin johti toiseen onnettomuuteen, jäsenyyteen euroalueessa.

Euron vuoksi koimme vuoden 2008 finanssikriisistä alkaneen taloutemme ”menetetyn vuosikymmenen”, jolloin taloutemme ei kasvanut ollenkaan ja jolloin valtiontaloutemme alkoi velkaantua voimakkaasti. Samaan aikaan ruotsalaisten elintaso kohosi tuntuvasti, ja valtiontalous säilyi terveellä pohjalla.

Ukrainan sota ja siihen liittyvä pakotepolitiikka horjuttavat euroaluetta, ja ne saattavat johtaa isompiin tukipaketteihin kuin Kreikan talouden pelastaminen.

Suomella on näköpiirissä samankaltainen tilanne kuin vuoden 2008 finanssikriisin yhteydessä. Inflaatio kiihtyy, kilpailukykyä menetetään ja sen palauttaminen on taas tuskallista. Pahimmillaan edessä on uusi talouden menetetty vuosikymmen.

Jäsenyydet Euroopan unionissa ja euroalueessa ovat johtaneet elintasomme alentumiseen ja julkisen talouden raskaaseen velkaantumiseen.

Näistä virheistä johtuvat puolestaan sisäpolitiikkamme pahimmat ongelmat ja kiistat.

Kun ulkosuhdepolitiikka on ollut rempallaan, on rempalleen joutunut myös sisäpolitiikkamme.

x x x

Pahinta kansakunnan kannalta on kuitenkin se, että ulkosuhteemme ovat suistuneet yhä pahemmin raiteiltaan.

Jälleen on kansaa kosiskeltu Venäjän pelolla ja Venäjä-vastaisuudella. Tästä on maksettu kovaa hintaa.

Vuonna 2014 käyttöön otetuista Venäjä-pakotteista päätettäessä Suomi myötäili kovan linjan maita, vaikka kärsimme niistä muita enemmän. Erityisesti maatalousviennin päättyminen oli meille paha isku. Jos Suomi olisi toiminut aktiivisesti, meijerituotteet olisi ehkä voitu jättää pakotteiden ulkopuolelle.

Nykyisen hallituksen toimikaudella Suomi on ryhtynyt toteuttamaan ”ihmisoikeusperustaista” ulkopolitiikkaa, mikä on merkinnyt sitä, että omat kansalliset etumme on siirretty sivuun.

EU:n pakotepolitiikassa Suomi on liittynyt kovan linjan maiden joukkoon, vaikka olemme siitä eniten kärsineet.

Vakavimmin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka suistui raiteiltaan kuluneena keväänä, kun maamme luopui asemastaan sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana ja päätti hakea Nato-jäsenyyttä.

Kansalle kerrottiin, että Venäjä oli ryhtynyt uhkaamaan Suomen turvallisuutta, ja sen vuoksi meidän oli ryhdyttävä hankkimaan itsellemme Naton turvatakuut.

Tosiasiassa Suomi lähti suurvaltapolitiikan peluriksi.

Yhdysvallat ryhtyi Joe Bidenin presidenttikauden alusta lähtien luomaan strategiaa, jolla Kiinan vaikutusvaltaa pyritään patoamaan.

Oli saatava aikaan ”uusi kylmä sota”, jonka osapuolina ovat Kiinan ja Venäjän johtamat autoritaariset maat ja Yhdysvaltain johtama demokraattisten valtioiden liittoutuma.

Valmistelut alkoivat keväällä 2021. Toteutukseen ryhdyttiin vuoden lopulla. Silloin Joe Biden otti yhteyden myös Sauli Niinistöön.

Niinistö antoi tukensa Bidenin suunnitelmalle. Siihen liitettiin myös Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys.

Uusi kylmä sota” on aiheuttanut Suomelle mittavat taloudelliset vahingot. Olemme kärsineet pakotteista ja vastapakotteista suhteellisesti enemmän kuin mikään muu maailman maa.

Nato-jäsenyyden lopullista poliittista ja taloudellista hintaa emme edes tiedä. Sitäkään emme vielä tiedä, toteutuuko jäsenyys, vai tuleeko hakemuksesta Niinistönkin pelkäämä ”kelvoton yritys”.

x x x

Pahasti ovat Euroopan ja koko maailman asiat ja myös omat ulkosuhteemme rempallaan. Kuinkahan niitä saataisiin korjatuksi?

Vuodesta 2014 lähtien olen tavan takaa vedonnut tasavallan presidentti Sauli Niinistöön, että hän ryhtyisi yhdessä Ranskan presidentin kanssa toimintaan kansainvälisen turvallisuuden ja yhteistyön vahvistamiseksi.

Näillä kahdella maalla on erityisen asema ja vastuu sen vuoksi, että ETY-järjestön toiminnan perustana olevat asiakirjat on allekirjoitettu Helsingissä ja Pariisissa.

Niinistöllä oli vireillä lupaava hanke huippukokouksen järjestämiseksi vuonna 2025 Helsingissä.

Juuri nyt olosuhteet eivät ole lupaavat, mutta jo ensi talvikautena tilanne saattaa alkaa muuttua.

Uuden kylmän sodan” seurauksen vaikuttavat asenteisiin monissa EU:n jäsenmaissa. Yhdysvalloissakin mielialat saattavat muuttua.

Ukrainassakin ehkä aletaan ymmärtää, ettei se voi voittaa sodassa Venäjää. Taistelun jatkaminen on jo heikentänyt Ukrainan asemaa neuvotteluissa, ja tulevaisuudessa tilanne vain pahenee.

Ratkaisun avain on kompromissin etsiminen niiden enemmistöltään venäjänkielisten alueiden olojen järjestämisessä, jotka Venäjä on nyt vallannut. Toisaalta on löydettävä ratkaisu, joka ottaa huomioon sekä Ukrainan että Venäjän turvallisuustarpeet.

Suomen kansainvälistä asemaa vakauspolitiikka ja työ rauhan puolesta vahvistaisi. Asemamme ETYK:in isäntämaana tekee tämän toiminnan perustelluksi ja kaikkien hyväksymäksi.

Tähän rohkaisen taas Sauli Niinistöä ryhtymään.

Lisätietoa tässä kirjoituksessa esitetyistä asioista löytyy kotisivuni blogiarkistosta.