Millaiseen Natoon Suomi onkaan liittymässä?

Madridin huippukokouksen yhteydessä varmistui Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon.

Jäsenyysneuvottelut käydään muutamassa päivässä. Ratifioinnit pyritään hoitamaan niin nopeasti, että mitkään muutokset jäsenmaissa tai kansainvälisessä tilanteessa eivät niitä mutkistaisi.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön eilisessä lehdistötilaisuudessa häneltä kysyttiin, millaiseen Natoon Suomi on liittymässä.

Tämä kysymys liittyi siihen, että Naton uudessa strategiassa Venäjä määritellään merkittävimmäksi ja välittömimmäksi uhkaksi liittoutuman turvallisuudelle ja että itäiseen Eurooppaan sijoitettavien valmiusjoukkojen määrää voimakkaasti lisätään.

Niinistö vastasi, että liitymme sellaiseen Natoon, jollaisen jäsenyyttä haimme ja johon liittymistä kansan valtaisa enemmistö ja kaikki puolueet kannattivat.

Herää kuitenkin kysymys, onko käymässä samoin kuin EU-jäsenyyden suhteen.

Haimme jäsenyyttä Euroopan yhteisössä, joka oli itsenäisten valtioiden liitto, konfederaatio. Liityimme kuitenkin Euroopan unioniin, jonka kehittyminen ylikansalliseksi liittovaltioksi, federaatioksi, oli lyöty lukkoon Maastrichtin sopimuksella.

Tätä ei kansanäänestyksen yhteydessä kansalle kerrottu.

Vielä paljon vähemmän tietoa kansalaisilla oli Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, kun he mielipidetutkimuksessa ilmoittivat sitä kannattavansa.

Kansanäänestystä ei järjestetty.

x x x

Lehdistötilaisuudessa esitetty kysymys oli aiheellinen senkin vuoksi, mitä Sauli Niinistö tiedotustilaisuutensa avauspuheenvuoron lopussa sanoi.

Niinistö kertoi, että Venäjän muodostaman uhkan lisäksi huippukokouksen yhteydessä oli keskusteltu ”paljon maailman uudelleenjakautumisesta”.

Sauli Niinistölle itselleen maailman ”uudelleenjakautuminen” ei tullut yllätyksenä.

Lehdistötilaisuudessakin Niinistö muistutti puhelinkeskusteluista, joita hän oli käynyt Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin kanssa viime joulukuussa ja tammikuussa. Niissä Suomen Nato-jäsenyys pantiin vireille. Silloin käynnistettiin tiivis yhteydenpito presidenttien kanslioiden välillä.

Perusteena jäsenyyden hakemiselle oli maailman kahtiajakautuminen, ”uusi kylmä sota”, jossa Suomenkin piti valita puolensa.

Ilmeisesti huoli maailman ”uudelleenjakautumisesta” oli ollut Madridissa tärkeä keskustelunaihe. Tästä syystä Niinistö nosti sen erityisesti esille.

Valitettavasti yksikään toimittaja ei huomannut tarttua tähän kommenttiin ja kysyä, millaista keskustelua tästä aihepiiristä oli käyty.

Koko maailman uudelleenjakautuminen oli Madridissa läsnä senkin vuoksi, että vieraina olivat Japanin, Etelä-Korean, Australian ja Uuden Seelannin johtajat.

Onko Suomi Nato-jäsenyytensä kautta joutumassa uudelleenjakautuneessa maailmassa ajan oloon vastuuseen myös näiden maiden turvallisuudesta?

x x x

Välittömämmin maailman uudelleenjakautuminen koskettaa meitä kuitenkin sen vuoksi, että Nato määritteli Venäjän ”merkittävimmäksi ja välittömimmäksi uhkaksi liittoutuman turvallisuudelle” ja päätti lisätä voimakkaasti varustautumistaan itäisen Euroopan maissa.

Vaikka tämä kannanotto ja tämä sotilaallinen varustautuminen hyväksyttiin yksimielisesti, ne tosiasiassa jakavat liittokuntaa ja niitä muita maita, joita Yhdysvallat havittelee osaksi johtamaansa demokraattisten maiden rintamaan.

Presidentti Niinistö korosti, että Suomi ei ollut ollut mukana laatimassa julkilausumaa ja eikä päättämässä siitä.

Tosiasiassa Venäjä ei ole uhannut liittoutuman eikä sen jäsenmaiden turvallisuutta.

Väitettä Venäjän Natolle ja sen jäsenmaille aiheuttamasta turvallisuusuhkasta käytetään perusteena myös Ukrainalle annettavan sotilaallisen tuen kasvattamiselle.

On ilmeistä, että Ukrainan sodan pitkittyminen jakaa yhä enemmän Nato-maiden ja muiden demokraattisten maiden rintamaa.

Kesäkuun 20. päivänä julkaisemassani blogissa

otin esille Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin saksalaiselle Bild-sanomalehdelle antaman haastattelun, jossa hän sanoi, että Ukrainan sodan kustannukset ovat korkeat, mutta Moskovan sotilaallisten tavoitteiden saavuttamisen sallimisen hinta on vielä korkeampi.

Stoltenberg kehotti meitä varautumaan siihen, että sota voi viedä vuosia. Emme saa lakata tukemasta Ukrainaa, vaikka kustannukset ovat korkeat.

”Kyse ei ole vain sotilaallisen tuen hinnasta, vaan myös energian ja elintarvikkeiden nousevista hinnoista”, Stoltenberg sanoi.

”Pääsihteerin mukaan nykyaikaisempien aseiden toimittaminen Ukrainalle lisäisi sen mahdollisuuksia vapauttaa maan itäinen Donbassin alue, josta suuri osa on tällä hetkellä Venäjän hallinnassa.”

Arvelin blogissani, että länsimaissa saattaa olla vaikeuksia ylläpitää kansan tukea Stoltenbergin kaavailemalle toiminnalle.

”Kun Venäjä lopettaa hyökkäyksensä, Ukrainan hallituksen aseellinen toiminta muuttuu hyökkäyssodaksi venäläisvähemmistön asuttamille alueille. Sitä puolustusliitto Nato aikoo siis tukea.

Kuinkahan paljon vilua ja nälkää länsimaissa ollaan valmiit kärsimään Ukrainan hyökkäyssodan tukemiseksi? Demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisellä sitä on vaikea perustella.

Jos sota kaikkine seurauksineen ja siihen liittyvä pakotepolitiikka jatkuvat pitkään, näköpiirissä on suuria yhteiskunnallisia ja poliittisia mullistuksia sekä länsimaissa että muualla maailmassa.”

x x x

Naton pääsihteeri näyttää luottavan siihen, että kaikki Ukrainan sodasta ja siihen liittyvästä pakotepolitiikasta aiheutuvat vaikeudet ja kärsimykset voidaan loputtomasti panna yksin Venäjän ja erityisesti Vladimir Putinin syyksi.

Mitä korkeammaksi hinta kohoaa, sitä enemmän aletaan kuitenkin kysyä, kuinka Ukrainan sota on alun perin saanut alkunsa ja mihin se voi pahimmillaan johtaa.

Vastauksia on löydettävissä mm. amerikkalaisen huippuasiantuntijan John Mearsheimerin luennosta, jonka sain äskettäin käsiini.

Omalta osaltani olen käsitellyt Ukrainan sodan taustaa ja seurauksia lukuisissa kirjoituksissani, joita olen vuodesta 2014 alkaen julkaissut. Ne ovat luettavissa kotisivuni blogiarkistosta.

George Orwellin teoksessa ”Vuonna 1984” maailma oli jaettuna kolmeen suuralueeseen.

Oseaaniaan kuuluivat brittiläisen imperiumin entisten alueiden lisäksi koko Pohjois- ja Etelä-Amerikka. Euraasiaan kuuluivat silloisen Neuvostoliiton alue ja koko Eurooppa Brittein saaria ja Islantia lukuun ottamatta. Itäaasiaan kuuluivat Kiina, Japani ja eräät niiden naapurimaat.

Nämä suuralueet kävivät reuna-alueillaan sotaa keskenään ja muiden maiden kanssa.

Nyt Oseaania on ”kaapannut” Euroopan. Suuralueiden välinen taistelu on siirtynyt Euroopan ja Venäjän rajalle.

Orwell tulee mieleen myös sen vuoksi, että mekin kuulumme nyt Oseaaniaan, jossa tosiasiat ja valheet sekoittuivat keskenään.

Meidän ”totuuksiimme” kuuluu muiden muassa se, että Ukraina on ihmisoikeuksia kunnioittava demokraattinen maa, joka taistelee meidän puolestamme länsimaisten arvojen puolesta. Tämän ansiosta Ukraina kutsuttiin jopa ehdokkaaksi liittyä Euroopan unionin jäseneksi.

Vielä muutama viikko sitten Ranskan presidentti Emmanuel Macron aivan oikein totesi, ettei Ukraina ole kypsä EU:n jäseneksi vielä vuosikymmeniin.

Demokratioiden joukkoon kelpuutamme myös Turkin, joka kohtelee kaltoin maan kurdivähemmistöä ja joka suunnittelee jopa hyökkäyssotaa Syyriassa ja Irakissa asuvia kurdeja vastaan. Tällainen hyökkäyssota näyttää olevan Naton piirissä hyväksytty.