”Tennisottelusta” suursotaan?

Viime lauantaina julkaisemassani blogissa kommentoin tasavallan presidentti Sauli Niinistön Ilta-Sanomille antamaa haastattelua, jossa hän kertoi oman ajattelunsa muuttuneen joulukuun alussa. Tuolloin Venäjä oli esittänyt voimakkaan vaatimuksen, että Naton ei tulisi enää laajentua itään päin.

Ihmettelin Niinistön lausuntoa, sillä Venäjän kannanotoissa ei ollut mitään uutta. Se on johdonmukaisesti vastustanut Naton laajentumista ja myös Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä.

Kirjoitin:

”Sauli Niinistön Ilta-Sanomille antaman haastattelun sisällön tekee ymmärrettäväksi vain se, että hän koki, että Venäjän Natolle esittämä vaatimus uhkaa vaikeuttaa Suomen mahdollisuutta liittyä Natoon.

Kun Venäjä hyökkäsi 24.2.2022 Ukrainaan, Niinistö näki, että oli syntynyt tilaisuus toteuttaa hänen pitkäaikainen ideologinen ja poliittinen tavoitteensa ja viedä Suomi sotilasliitto Naton jäseneksi.”

Sauli Niinistö jatkoi lausuntojaan tammikuun lopulla MTV:n haastattelussa, jossa Jaakko Loikkanen rinnasti suurvaltasuhteet tennispeliin.

”Joo. Tästähän on vanha viisaus, että tennis on mukava peli. Mutta palloksi ei pidä päätyä.”

Juontajan kysymykseen Niinistö vastasi, että Suomen valinnanvapauksien rajoittaminen ei ole suurvaltojen neuvotteluissa pöydällä.

Kun Venäjä 24.2.2022 hyökkäsi Ukrainaan, syntyi uusi tilanne myös ajatellen Suomen mahdollista hakemusta liittyä sotilasliitto Naton jäseneksi.

Suurvaltasuhteissa ei ole enää kysymys vain diplomaattisesta pelistä.

Venäjän aloittamaa sotaa käytiin aluksi sen ja Ukrainan välisenä.

Viime viikkoina Ukrainasta on tullut maa, joka käy Yhdysvaltain ja sen liittolaisten puolesta sijaissotaa (proxy war) Venäjää vastaan.

Näissä oloissa on tarjolla vakava vaara, että se leviää suursodaksi ja jopa maailmansodaksi. Ensimmäinen maailmansotakin alkoi vahingossa.

x x x

Kuinka tällaiseen tilanteeseen on tultu? Kuinka Suomikin on joutunut tämän sijaissodan osapuoleksi?

Ja kuinka on mahdollista, että Suomi tämän sodan keskellä aikoo hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä?

Vahvat voimat ovat jo pitkään ideologisista ja poliittisista syistä ajaneet sitä, että Suomi luopuisi sotilaallisesta liittoutumattomuudestaan ja hakisi sotilasliitto Naton jäsenyyttä.

He ovat hakeneet tukea narratiivista, jonka mukaan Venäjä on aggressiivinen suurvalta, joka uhkaa myös Suomen turvallisuutta.

Ensimmäinen askel tässä toiminnassa liittyi vuonna 2008 käytyyn Georgian sotaan. Julkisuudessa kerrotaan jatkuvasti, että valloitushaluinen Venäjä hyökkäsi 8. elokuuta Georgiaan. Tosiasiassa sodan aloitti edellisenä päivänä Georgia.

Georgiassa käytiin 1990-luvun alussa kaksi sisällissotaa, joissa sorretut vähemmistöt, abhaasit ja osseetit, irrottautuivat Georgiasta. Etelä-Ossetiaan sijoitettiin rauhanturvajoukkoja, pääosin venäläisiä.

Georgia hyökkäsi 7. elokuuta yli rajan Etelä-Ossetiaan ja kävi venäläisten rauhanturvajoukkojen kimppuun. Seuraavana päivänä venäläiset joukot kävivät vastahyökkäykseen ja valtasivat osan Georgiaa. Myöhemmin ne vetäytyivät takaisin Etelä-Ossetian puolelle.

Vähän ennen hyökkäystään Georgia oli hakenut jäsenyyttä Natossa. Hakemus oli saanut Bukarestin huippukokouksessa suopean vastaanoton. Kuvittelikohan presidentti Mihail Shaakasvili, että Nato-maat tulisivat Georgiaa auttamaan?

Suomen silloinen ulkoministeri Alexander Stubb väitti Venäjän aloittaneen sodan ja vaati Suomen liittymistä Natoon.

x x x

Seuraava askel tässä toiminnassa liittyi Venäjän toteuttamaan Krimin valtaukseen keväällä 2014.

Senkin jälkeen Stubb kumppaneineen vaati Suomen liittymistä Natoon.

Julkisessa keskustelussa on unohdettu se, että Kiovassa toteutettiin helmikuussa 2014 Yhdysvaltain ja muiden johtavien länsimaiden tuella vallankaappaus. Maan laillisesti valittu presidentti Viktor Janukovitsh joutui pakenemaan Venäjälle.

Kiovaan muodostettiin uusi hallitus, joka ensi töikseen ilmoitti Ukrainan pyrkivän Naton jäseneksi ja kielsi maassa venäjän kielen käyttämisen. Nämä päätökset johtivat Ukrainan sisällissotaan ja Krimin valtaukseen.

Taistelut saatiin taukoamaan Minskissä solmitulla sopimuksella. Kun sota uhkasi laajentua vuoden 2015 alussa, Saksa ja Ranska saivat aikaan Minsk II -sopimuksen.

Ennen Venäjän 24.2.2022 aloittama hyökkäystä Saksa ja Ranska yrittivät vedota Ukrainaan, että se olisi suostunut toteuttamaan Minsk II -sopimuksen ja hyväksymään itselleen puolueettomuusaseman. Mikään ei auttanut.

Venäjän hyökkäys oli jatkoa vuoden 2014 tapahtumille. Ei ole ehkä sattumaa, että hyökkäys käynnistyi päivälleen kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun presidentti Janukovitsh oli paennut Venäjälle.

Historian kirjoitusta ajatellen olisi mielenkiintoista tietää, tahtoiko Venäjä hyökätä Ukrainaan, vai uskoiko se, että sotilaallinen painostus johtaisi toivottuun tulokseen: Minsk II -sopimuksen toteuttamiseen, Ukrainan puolueettomuuteen ja venäjän kielen aseman turvaamiseen.

Hyökkäys oli joka tapauksessa traaginen virhe.

Toinen mielenkiintoinen kysymys historiankirjoitusta ajatellen on Yhdysvaltain rooli.

Venäjän hyökkäyksen käynnistyttyä Yhdysvallat tarjosi Ukrainan presidentille Volodymyr Zelenskyille mahdollisuutta paeta maasta. Jos tämä olisi toteutunut, Ukrainan kriisi olisi saanut aivan toisenlaisen luonteen.

Näistä kysymyksistä saattaisi syntyä kiinnostavaa kontrafaktuaalista pohdiskelua.

x x x

Raaka totuus kuitenkin on, että Ukrainassa riehuu täysimittainen sota.

Heti Venäjän hyökkäyksen jälkeen sitä vastaan käynnistettiin ennen näkemättömän kovat pakotteet.

Lisäksi aloitettiin entistä mittavammat asetoimitukset. Niiden suhteen noudatettiin aluksi pidättyvyyttä, mutta viikko viikolta ne ovat kiihtyneet ja niiden luonne on muuttunut.

Myös kielenkäyttö on koventunut. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on puhunut Venäjän johdon vaihtamisesta. Ulkoministeri Antony Blinken on ilmoittanut tavoitteeksi Venäjän heikentämisen.

Juuri kun kirjoitin tätä blogia, tietooni saatettiin video Fox-TV:n uutisjutusta, jossa johtavat kongressin demokraatit kertoivat omista tavoitteistaan. Se on katsottavissa tästä.

Ohjelmassa on mukana myös Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa. Olennaisia ovat poliitikkojen puheet ja lausunnot.

Kaikki osoittaa sen, että Ukrainassa on meneillään täysimittainen sijaissota (proxy war) Venäjää vastaan. Se pyritään ulottamaan myös Venäjän alueelle.

Suomestakin on tullut sodan osapuoli sen vuoksi, että olemme mukana kovimmissakin pakotteissa ja olemme toimittaneet Ukrainaan myös aseita.

Ja tässä tilanteessa pyritään kovalla kiireellä jättämään hakemus Suomen Nato-jäsenyydestä. Nato-maille avattaisiin pääsy Suomen alueelle, joka on Venäjän strategisesti tärkeimpien kohteiden välittömässä läheisyydessä.

Tässä tilanteessa on suuri vaara, että ajaudumme Nato-jäsenyyden hakemisen vuoksi sotilaalliseen selkkaukseen Venäjän kanssa. Suuri on myös vaara, että hakemuksen jättäminen olisi sellainen ”kelvoton yritys”, jota tasavallan presidentti on pitänyt pahimpana uhkakuvana.

Ja nämä riskit aiotaan ottaa tilanteessa, jossa Suomen turvallisuutta ei uhkaa mikään ja jossa tilanne meidän lähialueillamme Pohjois-Euroopassa on vakaa ja rauhallinen!

Aikaisempien kirjoitusteni kommenteissa on kysytty, miksi olen tuonut esiin Sauli Niinistön keskeisen vastuun Nato-ratkaisusta.

Tämä johtuu siitä, että tasavallan presidenttinä Sauli Niinistöllä on suurin vastuu Suomen turvallisuudesta ja kansamme menestyksestä. Hänen on tehtävä päätös siitä haetaanko jäsenyyttä ja jos haetaan niin milloin.

Toisaalta hänellä pitäisi ikänsä ja kokemuksensa perusteella olla mahdollisuudet itsenäiseen harkintaan, mikä monilta muilta päätöksentekijöiltä näyttää puuttuvan.

Päätöksentekoa olisi ainakin lykättävä rauhallisempaan ajankohtaan.