30
huhti
2022
50

Sauli Niinistö on johtanut Suomea Ukrainan tielle

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön haastattelu tämän päivän Ilta-Sanomissa paljastaa olennaista tietoa siitä prosessista, jolla Suomea on johdettu kohti Nato-jäsenyyttä.

Niinistö kertoo pitävänsä käännekohtana omassa ajattelussaan joulukuun alkupuolta, jolloin Venäjän presidentti Vladimir Putin vaati ”konkreettisia sopimuksia” siitä, että sotilasliitto Nato sitoutuu olemaan laajentumatta enempää itään:

Se Venäjän vaatimus koski myös Suomea ja Ruotsia ja muodosti uuden rakenteellisen tilanteen. Siinä missä Suomi ja Ruotsi olivat nähneet itsensä sotilaallisesti liittoutumattomina, Itämeren vakauden vahvistajina, niin tämä Venäjän ilmoitus vei ajatuksissani pohjaa siltä, että venäläiset tunnistaisivat Suomen selkeästi sotilaallisesti liittoutumattomana, vakauden haltijana.

Venäjä on korostanut aina Ruotsin ja Suomen merkitystä Itämeren vakauttajina, mutta esittämällä rajoittavia vaatimuksia meidän valintavaltaamme, Venäjän itse rakentama pohja Suomen ja Ruotsin roolille romahti.”

Tässä Niinistön kannanotossa ei ole kerta kaikkiaan mitään logiikkaa.

Venäjän Natolle esittämä vaatimus ei muuttanut sitä tosiasiaa, että venäläiset tunnistavat ”Suomen selkeästi sotilaallisesti liittoutumattomana, vakauden haltijana.”

Venäjän vaatimus päinvastoin alleviivaa sitä, että se pitää Naton laajentumista uhkana omalle turvallisuudelleen. Tämähän korostaa sitä arvoa, jonka Venäjä on antanut ja antaa Suomen liittoutumattomuudelle ja maamme roolille Itämeren alueen vakauttajana.

x x x

Sauli Niinistön haastattelu paljastaa kokonaisuudessaan sen prosessin, jonka olemme kevään mittaan nähneet ja kokeneet.

Olen käsitellyt tätä prosessia useissa kirjoituksissani. Suosittelen luettavaksi erityisesti 22.4. julkaisemani blogin ”Vaarallista uhkapeliä isänmaan kohtaloilla”.

Sauli Niinistön Ilta-Sanomille antaman haastattelun sisällön tekee ymmärrettäväksi vain se, että hän koki, että Venäjän Natolle esittämä vaatimus uhkaa vaikeuttaa Suomen mahdollisuutta liittyä Natoon.

Kun Venäjä hyökkäsi 24.2.2022 Ukrainaan, Niinistö näki, että oli syntynyt tilaisuus toteuttaa hänen pitkäaikainen ideologinen ja poliittinen tavoitteensa ja viedä Suomi sotilasliitto Naton jäseneksi.

Sauli Niinistö on antanut eduskunnan edessä perustuslain mukaisen vakuutuksen, että ”minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä”.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Sauli Niinistön olisi tasavallan presidenttinä tullut tehdä kaikki mahdollinen, että sota ei vaarantaisi Suomen turvallisuutta.

Sen sijaan Niinistö ryhtyi johtamaan prosessia, joka nimenomaan vakavasti vaarantaa meidän turvallisuutemme ja kansalliset etumme. Tässä toiminnassa hän ylitti valtiosäännön mukaiset valtaoikeutensa.

Sauli Niinistö järjesti 2.3.2022 kokouksen, jossa paikalla olivat ”eduskuntaan valittujen puolueiden puheenjohtajat, eduskunnan puhemiehistöä sekä ulko- ja puolustusvalokuntien puheenjohtajat.”

Tässä tapaamisessa tai sen yhteydessä tehtiin tosiasiallinen päätös, että hakemus Natoon liittymiseksi tehdään nopealla aikataululla. Myöhemmät tapahtumat ovat tämän vahvistaneet.

Perustuslain mukaan tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Tässä toiminnassa on kuitenkin noudatettava perustuslain määräyksiä ja muita lakeja.

Perustuslain 58 § määrää, että ”tasavallan presidentti tekee päätöksensä valtioneuvostossa sen ratkaisuehdotuksesta”. Perustuslaki ei edes tunne poliittisia puolueita.

Valitsemallaan prosessilla Niinistö varmisti vahvan tuen Nato-jäsenyyden hakemiselle.

Mukaan kutsuttiin myös oppositiopuolueet, joista Kokoomus on kiivaasti sitä jo pitkään ajanut ja Perussuomalaisetkin tosiasiassa kannattanut. Vahvaa tukea antoi myös ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi Mika Niikon jälkeen valittu Jussi Halla-aho.

On merkillistä, että jäsenyyden nopeaan hakemiseen taipuivat myös niiden puolueiden puheenjohtajat, jotka ovat vakaasti kannattaneet Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta.

Kuten 20.4. julkaisemassani blogissa kerroin, harkitsin mahdollisuutta, että olisin kannellut oikeuskanslerille tasavallan presidentin toiminnan laillisuudesta jäsenyyshankkeen yhteydessä.

Luovuin tästä ja esitin Sauli Niinistölle vakavan vetoomuksen, että hän Suomen valtionpäämiehenä huolehtisi siitä, että maamme mahdollista jäsenyyttä sotilasliitto Natossa käsiteltäisiin rauhallisella aikataululla ja perustuslakia hyvin tarkkaan noudattaen.

On syytä muistuttaa siitä, että tasavallan presidentti ja valtioneuvoston jäsenet ovat toiminnastaan myös oikeudellisessa vastuussa.

x x x

Tänään Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla julkaistiin kirjoitus ”Tästä syystä Nato-keskustelu ei etene”.

Jutussa ihmetellään, ettei Suomen Nato-jäsenyydestä käydä julkista keskustelua.

Nyt Naton vastustajien leirin ääniksi ovat kuitenkin asemoitumassa Paavo Väyrynen, koronadenialisteja, muutama yksittäinen rivikansanedustaja ja määrittelemätön joukko erilaisia Venäjä-taustaisia botteja.

Ei välttämättä mikään yhteiskunnallisen keskustelun ykkösketju.”

Erikoiseen joukkoon minut ja kirjoitukseni on rinnastettu!

Vastaan: julkista keskustelua ei ole käyty, kun julkinen sana ei ole halunnut sitä käytävän.

Olen toimittanut tiedotusvälineille kevään mittaan runsaasti kirjoituksia, joita ei ole missään julkaistu eikä uutisoitu.

Olen saanut kirjoituksilleni vahvaa tukea useilta eturivin asiantuntijoilta, jotka valittavat sitä, ettei heidänkään kirjoituksiaan julkaista. Lisäksi he pelkäävät joutuvansa kohteiksi siinä informaatiosodassa, josta taannoin blogissani kirjoitin.

Tämän päivän kirjoitus HS:ssa on tästä yksi paljon puhuva osoitus.

Julkisen sanan käyttämät ”asiantuntijat” ovat olleet kannanotoissaan hyvin ristiriitaisia.

Yhtäältä on ihmetelty sitä, että Ukraina piti jääräpäisesti kiinni oikeudestaan liittyä Natoon, vaikka se johti Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen. Saksan ja Ranskan vakavat vetoomukset eivät auttaneet.

Nyt samat ”asiantuntijat” kannustavat Suomea astumaan Ukrainan tielle ja hakemaan Naton jäsenyyttä, vaikka se voisi johtaa sotilaalliseen selkkaukseen Suomen ja Venäjän välillä. Suomen ulkopoliittinen johtokin on puhunut siitä, että Venäjän sotilaallisiin vastatoimiin voisivat kuulua myös alueloukkaukset ja alueiden haltuunotto.

Toivon, että olen ollut väärässä, kun olen esittänyt vakavia varoituksia siitä, millaisia riskejä Suomen valtiollinen ja poliittinen johto ovat ottamassa.

Jos en ole ollut väärässä, joutuu vastuuta tapahtuneesta kantamaan myös julkinen sana, joka on kokonaan laiminlyönyt tärkeimmän tehtävänsä.