Vaarallista uhkapeliä isänmaan kohtaloilla

Seurasin tarkkaan eduskunnassa keskiviikkona käytyä turvallisuuspoliittista keskustelua.

Se oli masentavaa kuultavaa. Syntyi käsitys, että suuri osa kansanedustajista elää muulta maailmalta ja todellisuudelta tiukasti suljetussa kuplassa.

Suomen sekä poliittinen että puolustusvoimien johto ovat vakuuttaneet, että Suomeen ei kohdistu mitään sotilaallista uhkaa. Ei nyt eikä näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.

Jäsenyyden ajajat sanovatkin, että Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä on tarkasteltava pidemmällä tähtäyksellä, tulevien vuosikymmenten valossa.

Kuitenkin eduskunta on kovalla kiireellä valmistautumassa tekemään muutamassa viikossa päätöksen Nato-jäsenyyden hakemisesta. Jäsenyyden ajajat ilmeisesti pelkäävät, että sodan loppuminen heikentäisi sen kannatusta.

Tänä lyhyenä aikana ja Ukrainassa riehuvan sodan keskellä ei ole mitään mahdollisuutta käydä kunnollista keskustelua siitä, millaiseen maailmaan ja Eurooppaan me pyrimme ja millaista ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa Suomen on viisasta niissä oloissa toteuttaa.

Jäsenyyttä aiotaan hakea kovalla kiireellä, vaikka siihen sisältyy sodan keskellä valtavia riskejä.

Sekä tasavallan presidentti että eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja ovat pitäneet mahdollisena sitä, että Venäjä vastaisi Suomen hakemukseen kovin ottein jopa toteuttamalla hybridihyökkäyksiä ja alueloukkauksia tai ottamalla haltuunsa Suomen alueita. Tästä kirjoitin edellisessä blogissani.

Suomen ja Venäjän välille saattaisi syntyä jopa sotilaallinen selkkaus, joka voisi myös nousta esteeksi Suomen Nato-jäsenyydelle.

Kuinka on päässyt syntymään tilanne, jossa Suomen eduskunnassa edes harkitaan tällaisen järjettömään uhkapeliin ryhtymistä tilanteessa, jossa meihin ei kohdistu mitään sotilaallista uhkaa?

x x x

Avainasemassa ovat olleet Suomen Nato-jäsenyyttä jo pitkään kannattaneet tiedotusvälineet ja sitä jo pitkään ideologisista ja poliittisista syistä ajaneet poliitikot ja ”asiantuntijat”.

Kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa 24.2.2022 Suomen Nato-jäsenyyden kannattajat näkivät tilaisuutensa tulleen.

Tiedotusvälineissä käynnistyi ennen näkemätön kampanjointi Suomen liittymiseksi Natoon. Tässä on käytetty siekailematta hyväksi Venäjän hyökkäyksen synnyttämää pelkoa ja suuttumusta.

Ukrainan kriisiä on käytetty perustelemaan Nato-jäsenyyden hakemista, vaikka juuri se on osoittanut, kuinka viisas Suomen turvallisuuspolitiikan linja on ollut.

Sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen, uskottava puolustus ovat taanneet turvallisuutemme ja luoneet olosuhteet, joissa meihin ei kohdistu mitään sotilaallista uhkaa ja jossa tilanne meidän lähialueillamme on säilynyt vakaana ja rauhallisena.

Mutta tosiasiat on käännetty päälaelleen. Eihän Venäjä hyökännyt Ukrainaan sen vuoksi, että se ei kuulunut Natoon, vaan sen vuoksi, että tämä maa pyrki siihen liittymään.

Nyt meitä rohkaistaan astumaan Ukrainan tielle ja hakemaan sodan keskellä Nato-jäsenyyttä, maksoi mitä maksoi.

Totuus on ollut jälleen ensimmäinen uhri myös informaatiosodassa.

Kun Ukrainan kriisiä on käytetty julkisessa propagandassa perusteena Suomen liittoutumiselle, kansan enemmistö on saatu kannattamaan maamme Nato-jäsenyyttä.

Tätä puolestaan on käytetty hyväksi poliitikkojen houkuttelemisessa ja painostamisessa jäsenyyden kannalle.

Ja samaan aikaan kauhistellaan, kuinka yksipuolista informaatiota Venäjän tiedotusvälineissä kansalle annetaan!

x x x

Venäjän hyökkäys on aktivoinut Suomen Nato-jäsenyyttä jo pitkään ideologisista ja poliittisista syistä ajaneet poliitikot ja ”asiantuntijat”.

On käynnistetty suoranainen vyörytys, jolla Suomen itsenäisyyden ja liittoutumattomuuden kannattajat on pyritty saamaan Nato-jäsenyyden kannalle. Röyhkeimmät vaativat meitä muita ”myöntämään”, että he ovat olleet koko ajan oikeassa.

Eivät ole olleet aikaisemmin, eivätkä ole nytkään.

Hyvin erikoinen on ollut tasavallan presidentti Sauli Niinistön rooli.

Poliitikkona Sauli Niinistö kannatti liittoutumispolitiikkaa ja myös Nato-jäsenyyttä. Tultuaan valituksi tasavallan presidentin tehtävään vuonna 2012 hän alkoi esiintyä perinteisen linjan tukijana.

Minäkin luotin tähän ja kannatin aluksi Niinistön uudelleenvalintaa.

Helmikuun 18. päivänä 2016 julkaisemassani blogissa perustelin kantaani sillä, että ”luotan Niinistön pitävän Suomen Paasikiven linjalla ja turvaavan Suomen säilymisen sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana.”

Ajan oloon aloin epäillä Niinistön turvallisuuspoliittista linjaa. Kesäkuun 12. päivänä 2017 julkaisemassani blogissa ”En voi enää tukea Sauli Niinistön uudelleenvalintaa” kirjoitin:

”Nykyisen hallituksen toimikaudella on otettu selviä askeleita sotilaallisen liittoutumisen suuntaan. Olen hyväuskoisesti tulkinnut, että ne ovat toteutuneet valtioneuvoston tahdosta. Viime aikoina on alkanut näyttää yhä ilmeisemmältä, että Sauli Niinistö on tasavallan presidenttinä tätä kehitystä johtanut.”

Myöhemmin ilmoitin asettuvani kansalaisliikkeen presidenttiehdokkaaksi. Ehdokkuudellani halusin saada aikaan keskustelua Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjasta.

Keskustelua syntyi. Sen yhteydessä Sauli Niinistö torjui ehdottomasti sen väitteen, että hän olisi viemässä Suomea suoraan tai EU:n kautta sotilasliitto Naton jäseneksi.

Tasavallan presidenttinä Sauli Niinistö kehitti ajatusta vakauspolitiikasta, jota Suomi omalla sotilaallisella liittoutumattomuudellaan tukee.

x x x

Runsas vuosi sitten alkoi olla nähtävissä muutos Sauli Niinistön ajattelussa ja toiminnassa.

Iltalehdessä julkaistiin 17.1.2021 Sauli Niinistön haastattelu, jossa hän otti kantaa Suomen turvallisuuspolitiikan ydinkysymyksiin.

Haastattelun kärki kohdistui siihen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon sisältyvään kannanottoon, jonka mukaan ”Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan”. Sen hän tulkitsi alatyyliin sortuen ”lipaisuksi”. Kommentoin haastattelua blogissani ”Sauli Niinistön outo haastattelu”.

Jatkoin keskustelua 22.1. julkaisemassani kirjoituksessa ”Kansalliset edut ulko-, turvallisuus- ja EU-politiikan ytimeksi”:

”Sauli Niinistön haastattelu viittaa siihen, että hänen turvallisuuspoliittinen ajattelunsa poikkeaa sekä valtioneuvoston että eduskunnan enemmistön linjasta.

Niinistö näyttää ajattelevan, että Suomi ei pyrkisi pysyttäytymään kaikkien sotien ja selkkausten ulkopuolella. Hän spekuloi Suomen osallistumisella niihin.”

Oudoimpana kohtana haastattelussa pidin kannanottoa vireillä olleeseen hävittäjähankintaan. Sen perusteena ei hänen mukaansa näyttänyt olevankaan Suomen ilmatilan valvonta ja puolustaminen, vaan Suomen mukanaolo ”uhkatasapainossa”:

”Suomi aseistautuu siksi, että meilläkin on jotakin, joka muodostaa vastauhkaa eli samaa uhkan tasapainoa. Ei meillä ole semmoisia aseita kuin supervalloilla, mutta on esimerkiksi sellaisia kuin HX-hankinnan hävittäjät.

Miksi sitten tehdään HX-hankinta, jos kerran sotiminen ei ole välttämättä niin suuri pelkokuva? Siksi juuri, että mekin olemme omalta osaltamme mukana uhkatasapainossa. Meilläkin on aseistusta, jolla pystyy synnyttämään sen ajatuksen, että voi käydä kalliiksi. Kynnys on korkealla, Niinistö avaa ajatteluaan.”

Palasin asiaan 29.1. julkaisemassani blogissa ”Sauli Niinistö uhmaa eduskunnan tahtoa”. Virikkeen tähän antoi Nato-jäsenyyttä innokkaasti ajavan Iltalehden ”analyysi”:

”Asian ydin on siinä, että Niinistö tasavallan presidenttinä pyrkii asettautumaan eduskunnan yläpuolelle.

Edellisellä vaalikaudella eduskunta hyväksyi kannanoton, jonka mukaan ”Suomi ei salli aluettaan käytettävän vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan”. Tämän kannanoton valtioneuvosto on kirjannut vuoden 2020 ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon.

Epäilemättä eduskunta selontekoa käsitellessään hyväksyy tuon kannanoton. Kun tasavallan presidentillä on julkilausuttu aikomus toimia siitä poiketen, ulkoasiainvaliokunnan tulisi harkita sen 2. lukuun (Ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusta ja päämäärä) kirjattujen sanamuotojen selventämistä.”

x x x

Venäjän hyökkäyksen käynnistyttyä Sauli Niinistö näytti pysyttäytyvän valtionpäämiehen asemaan kuuluvalla tavalla sen synnyttämän tilanteen ja siihen liittyvän turvallisuuspoliittisen keskustelun yläpuolella.

Niinistö jopa varmisti vaihtoehdon Suomen Nato-jäsenyydelle matkustamalla 4.3. Washingtoniin tapaamaan Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenia.

Suomella on nyt tämän ansiosta varteenotettava mahdollisuus vahvistaa turvallisuuttaan tiivistämällä yhteistyötä Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa ja säilyttämällä edelleen ”Nato-optionsa”. Tämä on riskitön vaihtoehto, joka ei sido käsiä tulevaa toimintaa ajatellen.

Kiittelin Niinistön toimintaa 5.3. julkaisemassani kirjoituksessa ”Niinistöläiseen vakauspolitiikkaan”.

Maaliskuun lopulla Sauli Niinistö näyttää kuitenkin luopuneen roolistaan valtionpäämiehenä ja ryhtyneen poliitikoksi ajamaan ja jopa johtamaan Suomen liittymistä Natoon.

Puolueiden puheenjohtajista on muodostunut ”johtoryhmä”, joka vie jäsenyyshanketta kiireesti eteenpäin.

Tästä olen kertonut 20.4. julkaisemassani blogissa.

Tämä toiminta käynnistyi 2.3., jolloin Niinistö tapasi eduskunnan puhemiehistön ja avainvaliokuntien puheenjohtajien lisäksi puolueiden puheenjohtajat. Eduskuntaryhmien puheenjohtajia ei ollut kutsuttu.

Huhtikuun 4. päivänä toiminta siirtyi uuteen vaiheeseen, kun Sauli Niinistö tapasi vain puolueiden puheenjohtajat. Kokouksesta annettiin julkisuuteen kannanotto, ”yhteislausunto”.

Kun eduskunnalle oli annettu selonteko turvallisuusympäristön muutoksista, tasavallan presidentti ilmoitti aikovansa ottaa varmasti puolueiden puheenjohtajat koolle ennen päätöksentekoa. (HS 14.4.2022)

Olen esittänyt tasavallan presidentti Sauli Niinistölle vakavan vetoomuksen, että hän Suomen valtionpäämiehenä huolehtisi siitä, että maamme mahdollista jäsenyyttä sotilasliitto Natossa käsiteltäisiin rauhallisella aikataululla ja perustuslakia hyvin tarkkaan noudattaen.

Sama vetoomus on esitettävä puhemies Matti Vanhaselle ja koko eduskunnalle.

Suomeen ei kohdistu nyt eikä näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa, eikä mahdollinen Nato-jäsenyys voisi nopeimmallakaan aikataululla kovin nopeasti astua voimaan.

Uhkan, vakavan uhkan, saattaa muodostaa se, että pyritään tekemään päätös Nato-jäsenyyden hakemisesta tilanteessa, jossa Ukrainassa on meneillään täysimittainen sota.

Aikaa on käytettävissä. Tarjolla olevia vaihtoehtoja on harkittava vakaasti ja rauhallisesti.