Painavatko 1990-luvun EU-ratkaisut Sauli Niinistön mieltä?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön eilinen haastattelu MTV:n ”Asian ytimessä” -ohjelmassa oli tervetullut lisä viime viikkoina valtoimenaan velloneeseen keskusteluun Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä.

Sauli Niinistön realistiset tilannearviot toivottavasti rauhoittavat keskustelua. On tärkeää, että hän myös toisti selkeän kantansa, että mahdollisesta Nato-jäsenyydestä tulisi päättää kansanäänestyksellä.

Oma huomioni kiintyi erityisesti siihen, että Niinistö otti omasta aloitteestaan esille Suomen liittymisen Euroopan unioniin ja sen yhteydessä toteutetun kansanäänestyksen.

Hänen tähän liittyneet kannanottonsa olivat hieman erikoisia.

x x x

Yhteen Jaakko Loikkasen kysymyksistä sisältyi se kansanäänestyksiin liittyvä väite, ettei meillä tavallisilla kansalaisilla ole mahdollisuutta vertailla vaihtoehtoja.

Sauli Niinistö vastasi tähän:

”Kyllä tavalliset kansalaiset osasivat EU-kansanäänestyksen yhteydessä minusta aika hyvin hahmottaa ja se oli paljon, paljon monimutkaisempi asia – niin monimutkainen, että emme tiedä tänä päivänäkään minkälaisesta…”.

Ikävä kyllä, toimittaja keskeytti tämän todella mielenkiintoisesti alkaneen vastauksen.

Myöhemmin Niinistö palasi omasta aloitteestaan asiaan. Hän perusteli kansanäänestyksen järjestämistä Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä sillä, että kansa jakautuisi, ellei päätöksen legitiimisyyttä varmisteta.

Tässä yhteydessä hän otti uudelleen esille neuvoa-antavan kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä.

”Silloinhan kävi niin, että eduskunnassa 45 kansanedustajaa äänesti vastaan. Jos heitä olisi ollut 22 enemmän, Suomi ei olisi EU:n jäsen.

Esimerkiksi Vasemmistoliiton puheenjohtajan Claes Andersson julkisesti totesi, että hän on EU-jäsenyyttä vastaan, mutta koska kansa sitä tukee, hän äänestää puolesta.

Kysyin kerran Esko Aholta, kuinka Keskustan eduskuntaryhmä olisi pysynyt niinkin hyvin kasassa kuin se pysyi, jos kansanäänestystä ei olisi ollut. Eikä hän ihan vakuuttunut kyllä ollut.

Sitä paitsi voin sieluni korvin kuulla Paavo Väyrysen käyttävän yhden viikon lisää pelkästään messutakseen siitä, että kansalta ei edes kysytty, joka saattaisi tietysti hänen laariinsa toimia.”

Erikoista tässä on se, että Niinistö ottaa esille esimerkkinä Claes Anderssonin toiminnan.

Sen rinnalla sopii muistuttaa mieleen Keskustan Timo Kallin puheenvuoro. Hän perusteli kielteistä kantaansa sillä, että hänen äänestäjiensä enemmistö oli vastustanut jäsenyyttä. Jos kaikki kansanedustajat olisivat toimineet samoin, jäsenyyssopimus olisi kaatunut eduskunnassa.

Minua koskeva kommentti liittyi ilmeisesti eduskunnassa syksyllä 1994 käytyyn jarrutuskeskusteluun. Sen avulla eduskunnan lopullinen päätös liittymissopimuksesta saatiin siirretyksi Ruotsin kansanäänestyksen yli.

En oikein ymmärrä, mitä Niinistö kommentillaan tarkoitti.

Eduskuntakeskustelussa tuotiin selvästi esille päätöksentekomenettelyyn liittyneet vakavat legaalisuus- ja legitimiteettiongelmat. Kansanäänestyksen järjestäminen ei ollut niitä ratkaissut.

x x x

Sauli Niinistöllä oli keskeinen rooli siinä päätöksenteossa, jolla Suomi liittyi EU:n ja myöhemmin euroalueen jäseneksi.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana Niinistö ajoi läpi sen perustuslain tulkinnan, jonka perusteella päätös unioniin liittymisestä voitiin hyväksyä eduskunnassa kiireellisesti vain 2/3 enemmistöllä, kun kansan enemmistö sitä ennen hyväksyisi sen neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä.

Tätä päätöstä tehtäessä ajateltiin, että kansanäänestyksen tulosta voitiin manipuloida, kuten sitten tapahtuikin – ulkopoliittista korttia käyttäen.

Silloin voimassa olleen perustuslain mukaan toimittaessa olisi ennen sopimuksen lopullista hyväksymistä käyty eduskuntavaalit. Uudessa eduskunnassa ei tarvittavaa 2/3 enemmistöä olisi ollut mahdollista saavuttaa.

Valtiovarainministerinä Niinistö ajoi yhdessä pääministeri Paavo Lipposen kanssa läpi Suomen liittymisen euroalueeseen ilman kansanäänestystä ja vain tiedonantomenettelyä käyttäen.

Ruotsissa ja Tanskassa jäsenyys kaatui kansanäänestyksessä. Niin olisi Suomessakin käynyt.

Sauli Niinistön halu keskustella eilisessä haastattelussa Suomen EU-jäsenyydestä tuo mieleen sen, että Mauno Koivisto arvosteli ankarasti EU:n kehitystä ja Suomen EU-politiikkaa vain muutama vuosi sen jälkeen, kun hän oli ajanut läpi jäsenyysratkaisun.

Onkohan Niinistökin katumapäällä? Hän on kritisoinut voimakkaasti EU:n päätöksentekoa muun muassa perussopimuksen laveista tulkinnoista. Olisiko hänellä valmiutta toimia niiden virheiden edes osittaiseksi korjaamiseksi, joita 1990-luvulla tehtiin? Presidenttikaudesta on jäljellä vielä kaksi vuotta.

EU-politiikka kuuluu valtioneuvoston tehtäviin, mutta tasavallan presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ja hänellä tulee olla keskeinen asema kaikessa päätöksenteossa, joka liittyy Suomen itsenäisyyden varjelemiseen ja kansallisten etujemme kaikinpuoliseen edistämiseen.

Kaikesta päättäen ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikka nousevat keskeisiksi kysymyksiksi sekä ensi vuoden eduskuntavaaleissa että seuraavan vuoden presidentinvaaleissa. Siinä määrin röyhkeästi Nato-jäsenyyden kannattajat ja liittovaltio-Euroopan rakentajat ovat viime aikoina toimineet.