”Stalinistista menoa” Mauno Koiviston Suomessa

Huomenna lauantaina kello 9 Alfa-TV:n esittämässä ”Dissidentin” jaksossa keskustelemme Susanna Junttilan kanssa Mauno Koiviston presidenttikauden tapahtumista.

Lähtökohtanamme ovat jälleen Politiikka-Suomen jaksot. Niistä ensimmäisessä totesin, että Mauno Koivisto suorastaan vainosi minua.

Keskustelumme painottuu 1980-luvulle, mutta esillä on myös seuraavan vuosikymmenen puolivälissä Koiviston johdolla toteutettu Suomen liittyminen Euroopan unioniin.

Sen vaikutukset ulottuvat myös nyky-Suomeen ja tulevaisuutemme, kun EU on Koivistonkin jälkikäteen kauhistelemalla tavalla kehittymässä keskittyneeksi liittovaltioksi.

1980-luvun tapahtumiin liittyi ikävällä tavalla se, että SDP ja Mauno Koivisto pelasivat idänkortilla tavalla, jollaista Suomessa ei ollut aikaisemmin koettu.

Tämä on käynyt entistä selvemmin ilmi, kun Koiviston arkistot ovat avautuneet.

x x x

Mauno Koiviston presidenttikauden ”vainon” kohtasin ensimmäisen kerran vuoden 1982 presidentinvaalien jälkeen.

Keskusta pyrki siihen, että presidentin vaihduttua sama hallitus olisi jatkanut Kalevi Sorsan johdolla. Minut kuitenkin pelattiin ulos ulkoministerin paikalta. Tilalle tuli Per Stenbäck.

Avainasemassa oli Kalevi Sorsa, joka ei hyväksynyt minua pää- eikä ulkoministeriksi. Itse hän ilmoitti pyrkivänsä ulkoministeriksi. Koivisto antoi Sorsalle täyden tukensa.

Juho Ovaskan teoksessa ”Mauno Koiviston idänkortti” on valokopio Koiviston arkistosta löytyneestä muistiosta, jossa Jaakko Kalela raportoi hänelle keskustelustaan KGB:n edustajan Valentin Kossovin kanssa. Siinä neuvoteltiin uuden hallituksen kokoonpanosta.

Minut Kossov torjui ehdottomasti pääministerin tehtävästä. Siihen olisivat sopineet Ahti Pekkala tai Eino Uusitalo, joilla oli hyvin läheiset suhteet NKP:n ja KGB:n kanssa.

Kossov piti tärkeänä, että Sorsa tulisi ulkoministeriksi. Tätä hän perusteli sillä, että tämä ”kolmio takaisi Koivistolle lujan aseman ja politiikalle varman jatkuvuuden”.

Samoihin aikoihin Kalevi Sorsa kävi Moskovassa samanlaisia keskusteluja NKP:n ylimpään johtoon kuuluneen Boris Ponomarevin kanssa. Hän kaavaili pääministeriksi Jan-Magnus Janssonia tai Esko Rekolaa, mutta sanoi SDP:nkin voivan ottaa tehtävän vastaan. Tästäkin keskustelusta kertova muistio on löytynyt Koiviston arkistosta.

Suomen hallitusratkaisusta käytiin siis yksityiskohtaisia keskusteluja NKP:n ja KGB:n edustajien kanssa. Sellaista ei tietääkseni Urho Kekkosen kaudella tapahtunut.

x x x

Idänkortilla pelattiin siis vuoden 1981 presidentinvaalien yhteydessä ja niiden jälkeen rajusti minua vastaan.

Stalinistiseen tyyliin uhrista pyrittiin tekemään syyllinen, kun minua ryhdyttiin vuosikymmenen lopulla jahtaamaan syytöksillä, että olisin silloin syyllistynyt maanpetokseen.

Syksyllä 1989 Jukka Tarkka julkaisi Ahti Karjalaisen elämäkertateoksen. Saman tien hän käynnisti Suomen Kuvalehdessä poliittisen ajojahdin, jossa minua syytettiin maanpetoksesta.

Tarkka julkaisi kirjassa Ahti Karjalaiselle syksyllä 1981 lähettämäni kirjeen, jossa kerroin keskustelustani ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa. Kirjettä hän siteerasi valikoiden ja harhaanjohtavasti.

Kirjejupakka vietiin ministerivastuulain nojalla eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. Päätös oli vapauttava.

Syksyllä 1989 asemaani vaikeutti kovasti se, että tasavallan presidentti Mauno Koivisto puuttui rajulla tavalla julkisuudessaan asiaan.

Koiviston arkistosta on löytynyt tietoja siitä, että hän oli tässä asiassa tiiviissä yhteistyössä KGB:n edustajana toimineen ministerineuvos Felix Karasevin kanssa.

Aineistosta käy myös ilmi, että kirjejupakkaa käytettiin hyväksi pyrkimyksissä vaikeuttaa valmisteilla ollutta Keskustan poliittisen valtuuskunnan matkaa Moskovaan.

x x x

Mauno Koivisto puuttui Vladimirov-kirjeestä käytyyn keskusteluun 7.9.1989 kovasanaisella STT:n kautta julkistamallaan kannanotolla. Jouduin vastaamaan samalla mitalla.

Koiviston puuttuminen keskusteluun oli minulle aikanaan täysin käsittämätöntä. Nyt ainakin osittain tämän ymmärrän: hän näyttää halunneen lykätä suunnitteilla ollutta Keskustan johdon vierailua Moskovaan tai ainakin madaltaa sen tasoa.

Koiviston arkistosta on löytynyt kansliapäällikkö Jaakko Kalelan 20.9.1989 päivätty erittäin salainen muistio hänen tapaamisestaan KGB:n edustajan Felix Karasevin kanssa. Keskustelussa valmisteltiin Karasevin tapaamista Koiviston kanssa. Muistio oli jaettu vain hänelle.

Muistion mukaan Karasev oli kertonut, että keskuskomiteassa olivat kysyneet, voidaanko Väyrynen ottaa vastaan. Olivat ajatelleet, että vierailua pitäisi lykätä epämääräiseen tulevaisuuteen. Syynä olivat Karjalaisen muistelmat ja niiden johdosta syntynyt julkinen keskustelu.

Se oli päätetty kuitenkin toteuttaa, mutta hyvin lyhyenä ja mahdollisimman alhaisella tasolla.

Karasev oli kertonut, että olin toivonut kolmea päivää Moskovassa ja tapaamista Gorbatshovin kanssa. Oli päätetty, että olemme yhden päivän Moskovassa ja yhden Rjasanissa. Tapaamista ei katsottu voitavan järjestää edes politbyroon jäsenen tasolla.

Keskustelussa Kalela oli kertonut tasavallan presidentin Helsingin Sanomille antamasta (24.9. julkaistavasta) haastattelusta, jota hän oli päättänyt täydentää hyvin kriittisillä huomautuksilla Väyrysestä.

Karasev oli kauhistunut ja sanonut ymmärtävänsä TP:n kantaa. Hän oli todennut, että koko keskustapuolueen vierailu joutui uusharkintaan tämän uuden tilanteen vuoksi.

Kalela kertoo lopuksi sanoneensa, että hän ymmärtää kuinka hankalassa välikädessä NKP oli: teki mitä tahansa, väärintulkinta oli todennäköinen.

x x x

Mauno Koiviston toiminnan taustalla oli myös lokakuuksi suunniteltu Mihail Gorbatshovin virallinen vierailu Suomeen.

Koivisto oli ilmeisesti saanut tietää, että olin pyytänyt Moskovassa tapaamista Gorbatshovin kanssa. Tämä ei ollut tavatonta. NKP:n pääsihteerillä oli tapana tavata niiden puolueiden valtuuskuntia, joilla oli viralliset suhteet sen kanssa.

Koiviston raju puuttuminen Vladimirov-kohuun teki tämän mahdottomaksi ja jopa vaaransi vierailun toteutumisen – etenkin sen jälkeen, kun Kalela oli ilmoittanut Koiviston vielä jatkavan julkisia hyökkäyksiään.

Kun Gorbatshov tuli Suomeen, minut pidettiin loitolla. Toivomaamme puoluetapaamista ei järjestetty. Kulttuuritalon juhlassa sain istua takapenkillä.

Mihail Gorbatshov sai suuren myönteisen huomion Suomen puolueettomuutta koskevalla lausunnollaan. Karasevin kertoman mukaan se oli olennaisella tavalla perustunut minun edellisenä syksynä valmistuneeseen väitöskirjaani.

Tällaista oli Mauno Koiviston vallankäyttö syksyllä 1989.

Huominen Dissidentti kannattaa katsoa. Aikaisemmat jaksot ovat katsottavissa Alfa-TV:n Permannosta.