10
helmi
2021
18

Keskusta – vastahakoinen autettava

Jo runsaan puolen vuosisadan ajan olen tehnyt uhrautuvaa työtä Keskustan ja Suomen hyväksi. Usein Keskusta on ollut hyvin vastahakoinen autettava

Ensimmäinen kova urakka oli Keskustan nostaminen vuoden 1970 romahduksen jälkeen. Tämä vaati tiukkaa kamppailua puolueen johdon uudistamiseksi vuoden 1980 puoluekokouksessa. 1980-luvun lopulla Keskusta nousi jälleen Suomen suurimmaksi puolueeksi.

Vuoden 2011 romahduksen jälkeen olin valmis auttamaan puoluetta palauttamaan äänestäjien luottamusta olemalla ehdokkaana vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Tätä puolueen johto kaikin voimin vastusti. Luottamus palautettiin, eikä voittokaan ollut kaukana.

Tämän jälkeen olin valmis ottamaan jälleen vastuun Keskustan johtamisesta. Voitin neuvoa-antavan jäsenäänestyksen, mutta puheenjohtajaksi Rovaniemen puoluekokouksessa valittiin Juha Sipilä.

x  x  x

Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen Keskusta palasi sille poliittiselle linjalle, joka oli vuoden 2011 vaaleissa johtanut raskaaseen tappioon.

Puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan jäsenenä yritin tehdä kaikkeni näköpiirissä olleen uuden romahduksen estämiseksi. Kaikki oli turhaa. Saman kokivat kokeneimmat kansanedustajamme eduskuntaryhmän työssä.

Kun alkiolaisia arvoja ja tavoitteita ei ollut enää mahdollista edistää Keskustan kautta, ryhdyin kokoamaan niille kannattajia yli puoluerajojen ja sitoutumattomien suomalaisten keskuudessa. Omia kannattajiani kehotin jatkamaan toimintaa Keskustassa ja vaikuttamaan puolueen politiikkaan.

Onnistuin saamaan ajamilleni arvoille ja tavoitteille laajaa kannatusta, joka tuli esille erityisesti vuoden 2018 presidentinvaaleissa, joihin osallistuin kansanliikkeen ehdokkaana.

Presidentinvaalien jälkeen – huhtikuussa 2018 pidetyn puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä – tarjosin Juha Sipilälle yhteistyötä voimien kokoamiseksi.

Keskusta oli jälleen vastahakoinen autettava. Puolueen johto torjui tarjoukseni. Tällä sinetöitiin se, että Keskusta romahti vuoden 2019 vaaleissa vielä pahemmin kuin neljä vuotta aikaisemmin.

Sen jälkeenkin kannatus on alentunut ja painunut jo 10-12 prosentin tasolle.

x  x  x

Viime aikoina olen kokenut, kuinka vastahakoinen autettava Keskusta edelleen on.

Vuosi sitten palasin Keskustan jäseneksi. Sitä ennen olin julkaissut uuden teokseni ”Yhteinen vuosisatamme”. Kirja on ”konsulttityö”, jossa kerron syyt Keskustan vaalitappioihin ja niiden jälkeenkin koettuun alamäkeen. Kerron, kuinka Keskusta voisi jälleen nousta suurten puolueiden joukkoon.

Tarkoitukseni oli järjestää kautta maan puhetilaisuuksia, joissa olisin ilosanomaani levittänyt.

Mursin kuitenkin nilkkani ja jouduin viikkojen ajaksi sivuun kaikesta toiminnasta. Sitten tuli korona.

Olisin lähettänyt kirjaa omalla kustannuksellani Keskustan luottamushenkilöille, mutta puoluetoimisto ja piiritoimistot kieltäytyivät antamasta osoitetietoja.

Avointa keskustelua ei ole haluttu käydä.

x  x  x

Viime syksynä tarjosin jälleen apuani puolueelle. Kokemukset ovat olleet ikäviä.

Tarjouduin Keskustan pormestariehdokkaaksi Helsingin kuntavaaleissa. Ajattelin, että voisin auttaa puoluetta saamaan tuntuvan vaalivoiton ja vahvat asemat kaupungin päätöksenteossa. Ajattelin myös, että ehdokkuuteni voisi rohkaista ihmisiä ehdolle myös muissa kaupungeissa ja kunnissa kautta maan.

Tämä tarjous torjuttiin. Minua ei kelpuutettu edes puolueen ehdokkaaksi, kun minulla kuulemma oli ”väärä linja”.

Tarjouduin jäseneksi puoluehallituksen työvaliokuntaan, jotta voisin antaa puolueen johdolle viikottaista konsulttiapua. Tähänkään minua ei tarvittu.

Suostuin Keskustan kaksikielisen piirin puheenjohtajaksi ja sen edustajaksi puoluehallitukseen. Piirin toiminnassa oli ollut ongelmia ja sen suhteissa puoluetoimiston kanssa oli jännitteitä. Olen pyrkinyt tervehdyttämään piirin toimintaa ja parantamaan sen suhteita puolueeseen. Haluamme päästä tasavertaiseen asemaan muiden piirijärjestöjen kanssa.

Sovimme Annika Saarikon kanssa marraskuussa, että piirin toimintaan liittyneet taloudelliset ja muut ongelmat puolueettomasti selvitetään. Tässä ei ole päästy eteenpäin, mutta sen sijaan vatvotaan puolueen Keski-Pohjanmaan piirin aivan käsittämätöntä vaatimusta piirimme erottamiseksi puolueesta.

Kaksikieliselle piirille ei ole kolmeen vuoteen maksettu sille kuuluvaa puoluetukea. Pyynnöistä huolimatta emme ole saaneet muitakaan varoja toimintaamme. Sen sijaan puoluetoimisto jakaa kaksikieliseen toimintaan varoja meidän piirimme ohi suoraan paikallisosastoille.

Myönteistä mielenkiintoa meidän toimintaamme kohtaan toki on. Yhteyttä on otettu eri puolilta maata. Ilahduttavaa on myös keskustanuorten aktivoituminen, josta Suomenmaa tänään kertoi.

x  x  x

Näissä oloissa olemme pyrkineet saamaan piirimme kannatusjäseniksi sekä puolueen jäseniä ja kannattajia että paikallisosastoja. Tämän päivän Maaseudun Tulevaisuudessa on tähän liittyvä ilmoitus otsikolla ”Tervetuloa alkiolaiseen Keskustan piiriin!”.

Jäseneksi voi liittyä maksamalla omavalintaisen rahasumman tilille Centerns distrikt/Keskustan piiri FI83 5560 0920 0166 81.

Kannatusjäsenistä ylläpidetään sääntöjen mukaista luetteloa, joka ei ole julkinen. Myös erilliset kannatusmaksut ovat tervetulleita.

Tässä kirjoituksessa käsitellyistä tapahtumista on tarjolla lisätietoa kotisivuni kirja- ja blogiarkistoista. Tarjolla on myös viisi äänikirjaa.

”Yhteinen vuosisatamme” -teos on hankittavissa kirjakauppojen kautta ja Pohjanrannan verkkokaupasta.