Suomi uudessa maailmanjärjestyksessä
Presidenttien Vladimir Putin, Donald Trump ja Xi Jinping äskettäinen tapaaminen on synnyttänyt julkista keskustelua maailmanjärjestyksen muuttumisesta.
Keskustelu on kovin jälkijättöistä. Nykyisen kansainvälisen järjestyksen muotoutuminen on ollut havaittavissa jo pitkään ja erityisesti parin viime vuoden aikana.
Yhdysvalloilla johtavana suurvaltana on tietysti ollut ratkaiseva vaikutus maailmanjärjestyksen muutoksiin.
Kylmän sodan kauden päätyttyä Yhdysvallat pyrki ylläpitämään yksinapaista kansainvälistä järjestystä.
Joe Bidenin presidenttikaudella Yhdysvallat käynnisti ”uutta kylmää sotaa” jakamalla maailmaa kahtia: sen itsensä johtamiin demokraattisiin maihin ja toisaalta Kiinan ja Venäjän johtamiin autoritaarisiin valtioihin.
x x x
Toisella presidenttikaudellaan Donald Trump jatkoi ensimmäisen kautensa politiikkaa ja ryhtyi rakentamaan moninapaista kansainvälistä järjestelmää.
Tästä kirjoitin Trumpin toisen virkakauden alkaessa 20.1.2025 julkaisemassani blogissa ”Millaista uutta maailmanjärjestystä Donald Trump pyrkii rakentamaan?”.
Kirjoitin, että Donald Trumpin toiminta ja hänen antamansa lausunnot viittaavat siihen, että hän pyrkisi rakentamaan samankaltaista maailmanjärjestystä, jota Paneurooppa-liike aikanaan tavoitteli.
Kansallisvaltioiden asema vahvistuisi.
Kansainvälinen järjestelmä perustuisi suuralueisiin, joita olisivat Panamerikka, Paneurooppa, Afrikka ja Aasian suuralueet. Kiina ja Intia olisivat Aasian keskusvaltoja.
Suuralueiden muodostumisen totesin avaavan ehkä tietä YK:n ja ETY-järjestön uudistamiselle.
x x x
Marraskuussa 2025 Yhdysvaltain hallitus julkaisi uuden kansallisen turvallisuusstrategiansa.
Kommentoin sitä tuoreeltaan 13.12.25 julkaisemassani Vieraskynä-kirjoituksessa ”Suomi on Yhdysvaltain kanssa turvallisuuspolitiikasta täysin eri mieltä”.
”Euroopassa ja myös Suomessa strategia on aiheuttanut hämmennystä senkin vuoksi, että siinä asetetaan keskeiseksi tavoitteeksi Venäjän ja Euroopan välisten suhteiden parantaminen.
Strategiassa Eurooppaa moititaan siitä, että meiltä puuttuu itseluottamusta suhteissamme Venäjään, vaikka meillä on siihen nähden merkittävä ylivoima lähes joka suhteessa, ydinaseita lukuun ottamatta.
Strategiassa arvostellaan sitä, että monet eurooppalaiset pitävät Venäjää eksistentiaalisena uhkana.
Yhdysvalloilta todetaan tarvittavan huomattavia diplomaattisia ponnistuksia Euroopan ja Venäjän välisten suhteitten hoitamiseen, jotta voitaisiin luoda strategista vakautta koko Euraasian mantereelle ja lieventää konfliktien riskiä Venäjän ja Euroopan valtioiden välillä.
Eurooppalaisten valtavan enemmistön todetaan haluavan rauhaa, mutta tämä ei vaikuta heikkojen hallitusten politiikkaan.”
x x x
Kirjoitukseni lopussa tarkastelin Suomen asemaa uudessa järjestyksessä.
”Ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja Suomen politiikka rakennettiin kahden hyvin epävarman kortin varaan: Joe Biden valitaan uudelleen, ja Venäjä häviää sodan Ukrainaa vastaan.
Vai kiirehdittiinkö Nato-jäsenyyttä sen vuoksi, että ratkaisu saataisiin varmuuden vuoksi aikaan Bidenin presidenttikauden aikana? Pidettiinkö tätä viimeisenä mahdollisuutena päästä Natoon?
Kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan, ensimmäinen reaktio oli, ettei Suomi voi sodan aikana ryhtyä Nato-jäsenyyttä hakemaan.
Tällä kannalla oli 7.3.2022 antamassaan haastattelussa myös Alexander Stubb. Myöhemmin hänen kantansa muuttui.
Jos jäsenyyttä olisi harkittu kaikessa rauhassa, siitä päättäminen olisi siirtynyt Donald Trumpin presidenttikaudelle. Tällöin meitä ei olisi Natoon ainakaan ”vokoteltu”.
Nyt olemme joutuneet omituiseen tilanteeseen.
Suomi on kuulunut niihin Euroopan maihin, jotka ovat julistaneet pitävänsä Venäjää eksistentiaalisena uhkana eli pysyvänä vaarana olemassaolollemme. Kaikki yhteydet ja yhteistyö on katkaistu. Kielenkäyttö on ollut jyrkempää kuin muilla EU- ja Nato-mailla.
Tärkeimmän liittolaisensa kanssa Suomi on turvallisuuspolitiikasta täysin eri mieltä.”
x x x
Kolmen suuren äskettäinen tapaaminen on osoittanut, että Donald Trumpin johdolla käynnistetty Yhdysvaltain uusi globaalistrategia etenee.
Omalta osaltani kommentoin tapaamista myötäsukaisesti jo ennakkoon Vieraskynä-kirjoituksessani, jossa kiittelin presidentti Alexander Stubbin ja pääministeri Jonas Gahr Støren puhelinkeskustelua presidentti Vladimir Putinin kanssa.
Hahmottumassa oleva uusi maailmanjärjestys on moninapainen, se rakentuu suuralueiden ja johtavien suurvaltojen varaan. Tämä heijastuu myös YK:n turvallisuusneuvoston toimintaan.
Tähän maailmaan on Suomenkin sijoittauduttava ja pohdittava, millaisella politiikalla voimme siinä parhaimmin kansallisia etujamme puolustaa ja edistää.
x x x
Suomen asemaa uudessa maailmanjärjestyksessä käsitellään myös seuraavissa Pohjanranta-keskusteluissa, jotka järjestetään Tampereen pääkirjasto Metson Lehmus-salissa lauantaina 28.11. klo 10 -15.
Lähtökohtanamme ovat kokemukset toisen maailmansodan ajalta.

Valtiotieteen tohtori Pekka Visuri alustaa aiheesta ”Liittolaisesta viholliseksi – Barbarossasta Lapin sotaan”.
Professori Vilho Harle käsittelee luennossaan yleisesti pienten kansakuntien ja valtioiden asemaa suurvaltapolitiikassa.
Omassa alustuksessani tarkastelen Suomen nykyistä ja tulevaa asemaa uudessa maailmanjärjestyksessä.
Seminaarissa esitetään videotallenne viime kesän Pohjanranta-keskustelujen yhteydessä esitetystä näytelmästä ”Suomi Snellmanin, Ståhlbergin ja Kekkosen linjalla”.
Aikaa varataan runsaasti myös keskusteluihin.
