8
heinä
2020
17

Katri Kulmunilla on mahdollisuus yhdistää Keskusta

Loimaalla Katri Kulmuni näyttää joutuneen eilen vastaamaan kysymykseen, miksi tuen hänen valintaansa Keskustan puheenjohtajaksi.

Vastaus oli hyvä, mutta kysymys turha. Olen itse perustellut kantaani muun muassa kirjoituksissani  ”Joukkueen” tulee kantaa vastuu (5.6.) ja Kulmunin ero saattaa pelastaa Keskustan (6.6.)

Jotain lisättävää minulla toki on: tunnen suurta sympatiaa Katria kohtaan senkin vuoksi, mitä sain itse 40 vuotta sitten kokea.

Sain johdettavakseni hyvin pahasti jakautuneen puolueen.

Keskustan sisäinen valtataistelu johti siihen, että jouduin raskaan ja koko puoluetta vahingoittaneen julkisen ajojahdin kohteeksi.

Minäkin jouduin kokemaan ikävän iskun myös perheemme talouteen. Pankkilainaa oli minunkin haettava.

x  x  x

Vuoden 1980 Turun puoluekokouksen lähestyessä Keskusta oli pahasti jakautunut.

Näköpiirissä olivat presidentinvaalit, joissa valittaisiin seuraaja Urho Kekkoselle. Jo vuosikausien ajan Keskusta oli ollut jakautunut ehdokkuutta tavoittelevien Ahti Karjalaisen ja Johannes Virolaisen kannattajiin. Kysymyksessä oli myös aatteellinen ja poliittinen linjaero.

Voitin tiukassa puheenjohtaja-äänestyksessä Johannes Virolaisen. Pääosa Karjalaisen kannattajista tuki valintaani, mutta häneltä itseltään ja hänen lähipiiriltään en tukea saanut.

Ryhdyin heti valintani jälkeen eheyttämään puoluetta. Vuoden 1982 Rovaniemen puoluekokouksessa tulin valituksi jatkokaudelle yksimielisesti.

Ennen puoluekokousta jättäydyin sivuun hallituksesta. Vuoden alussa Mauno Koivisto oli valittu tasavallan presidentiksi. Hän halusi yhdessä pääministeriksi nousevan Kalevi Sorsan kanssa syrjäyttää minut ulkoministerin paikalta.

Minulle tarjottiin kauppa- ja teollisuusministerin tehtävää. Kieltäydyin tästä. Halusin rauhassa levätä rankkojen presidentinvaalien jälkeen ja keskittyä edessä olleisiin eduskuntavaaleihin.

x  x  x

Rauhaa ja lepoa en kuitenkaan saanut. Käynnistyi julkinen ajojahti, jota olen kutsunut ensimmäiseksi ”poliittisen murhan yritykseksi”.

Kun olin luopunut jäsenyydestä valtioneuvostossa, minulle ryhdyttiin jälleen maksamaan kansanedustajan päivärahoja. Tämä perustui voimassa olleiden lakien vakiintuneeseen tulkintaan.

Keväällä 1982 Suomen Kuvalehteen ilmestyi juttu ”Paavo Väyrysen oudot päivärahat”. Lehden toimituspäällikön Hannu Savola ihmetteli siinä sitä, että minulle maksettiin kansanedustajan päivärahoja, vaikka perheeni asui suurimman osan vuotta Helsingissä ja Keminmaalla meillä oli vain kesämökki.

Myöhemmin julkisuudessa ryhdyttiin puhumaan ”jalasmökistä”. Sille ei ollut rakennettu kiinteitä perustuksia sen vuoksi, että voisimme myöhemmin varojen salliessa rakentaa tontille paremman asunnon.

Sain tietää, että juttuvinkin Savola oli saanut kilpailevalta Lapin piirin keskustalaiselta kansanedustajalta.

Kansanedustajien päivärahoja koskenut lainsäädäntö oli vanhentunut.

Päivärahaa maksettiin kaikille maakuntien kansanedustajille, joiden kotipaikka oli vaalipiirissä. Väestökirjalain 10 §:n nojalla kotipaikka ei muuttunut, jos henkilö oli tilapäisesti poissa kotipaikaltaan mm. opiskelun tahi eduskunnan tai valtioneuvoston jäsenyys vuoksi.

Minun kotipaikkani oli aina ollut Keminmaalla, ensin opiskelun vuoksi ja sitten eduskunnan ja valtioneuvoston jäsenyyden perusteella.

Kansanedustajien kotipaikan ja päivärahaoikeuden määräytymisestä oli vakiintunut tulkinta, jonka mukaan olin niihin oikeutettu. Oikeuskansleri Risto Leskinen oli kantelujen perusteella vahvistanut sen mm. ottaessaan kantaa kansanedustaja Olavi Tupamäen oikeuteen saada päivärahaa.

x  x  x

Tilanne muuttui, kun oikeuskansleriksi valittiin Kai Korte. Hän oli heikonpuoleinen juristi ja hyvin julkisuudenkipeä.

Vuonna 1982 päivärahajärjestelmän uudistaminen oli jo vireillä. Kai Korte ei kuitenkaan malttanut odottaa, vaan ryhtyi kovin ottein muuttamaan sekä väestökirjalain että kansanedustajien palkkiolain tulkintaa.

Tästä syntyi perustuslaillinen ristiriita, kun oikeuskansleri puuttui eduskunnan oikeuteen itse tulkita säätämiään lakeja. Lisäksi hän katsoi, että hänellä oli oikeus valvoa myös eduskunnan, sen kansliatoimikunnan ja sen alaisten virkamiesten toimintaa.

Savolan juttu käynnisti prosessin, jolla oli suuri vaikutus seuraaviin eduskuntavaaleihin.  Useiden muidenkin kansanedustajien oikeutta päivärahoihin ryhdyttiin selvittämään. Moni edustaja menetti paikkansa kevään 1983 vaaleissa.

Paikkansa menetti muiden muassa Johannes Virolainen, jonka oikeutta päivärahoihin myös selvitettiin ja joka joutui puhemiehenä puolustamaan eduskunnan oikeuksia. Valitsematta jäi myös Lasse Lehtinen.

Oma henkilökohtainen äänimääräni kasvoi, mutta puolueen vaalimenestystä kohu heikensi. Vahvistimme kuitenkin hieman asemiamme ja saatoimme jatkaa hallituspuolueena. Palasin ulkoministerin virkaan ja pääministerin sijaiseksi.

Siitä jatkui Keskustan kasvu 1980-luvun lopulla Suomen suurimmaksi puolueeksi.

Kun Kai Korte sai tahtonsa läpi ja lakien tulkintaa taannehtivasti muutettiin, jouduimme Lasse Lehtisen kanssa palauttamaan meille maksettuja päivärahoja. Omalta osaltani jouduin ottamaan pankkilainaa niiden maksamiseen.

Seuraava eduskunta muutti kansanedustajien palkkiolakia, ja päivärahojen tilalle tulivat nykyiset kulukorvaukset. Niihin olin tietysti oikeutettu.

x  x  x

Tukeni Katri Kulmunin uudelleenvalinnalle ei tarkoita sitä, että olisin ollut ja olisin kaikkeen hänen toimintaansa tyytyväinen. En myöskään odota, että hän toteuttaisi sellaisenaan sitä aatteellista ja poliittista linjaa, jonka puolesta olen kirjoja ja blogeja kirjoittanut.

Uskon, että Katrilla on edellytykset eheyttää puoluetta. Uskon, että hänen johtamassaan Keskustassa on tilaa myös meille perinteisen alkiolaisen ihmisyysaatteen kannattajille.

Kuten olen aikaisemmissa blogeissani kertonut, hän kannatti voimien yhdistämistä jo keväällä 2018, jolloin tarjolla oli mahdollisuus koota Keskustan ympärille laaja ”alkiolainen allianssi”. Se olisi turvannut puolueelle tasavertaiset mahdollisuudet tavoitella seuraavan vuoden vaaleissa suurimman eduskuntapuolueen asemaa.

Katrin ansioksi on luettava sekin, ettei hän ollut murskatappion jälkeen suin päin viemässä Keskustaa hallitukseen.

On hyvä, että Katri Kulmuni on aloittanut kuntavaaleihin liittyvän kenttäkierroksen. Sen yhteydessä hän saa realistisen kuvan puolueen järjestöllisestä tilasta ja voi ryhtyä sitä puheenjohtajana korjaamaan.

Edes kohtuullinen tulos kuntavaaleissa on meille nyt elintärkeä. Sen saavuttamiseen on kaikki voimat koottava.

Tässä blogissa kerrotuista asioista löytyy lisää tietoa teoksestani ”On totuuden aika 2” ja muista julkaisemistani kirjoista, jotka ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.