Cityvihreästä ympäristöpolitiikasta ekologisesti kestävään kehitykseen

Korona-kriisi ja sen laukaisema kansainvälinen talouskriisi muodostavat Suomen, Euroopan ja ihmiskunnan kehityksessä käännekohdan, josta ei ole paluuta entiseen.

Uskon, että koemme nyt muutoksen kohti sitä parempaa tulevaisuutta, jonka puolesta olen viiden vuosikymmenen ajan ponnistellut. Tästä kerron kirjassani ”Yhteinen vuosisatamme”.

Yksi keskeisistä myönteisen muutoksen mahdollisuuksista liittyy sekä kansainväliseen että Suomessa harjoitettavaan ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaan.

x  x  x

Vuonna 1972 ilmestynyt Rooman klubin raportti ”Kasvun rajat” ja ensimmäinen öljykriisi auttoivat meitä ymmärtämään, että ihmisen talouden tulee perustua uusiutuviin luonnonvaroihin. Uusiutumattomien luonnonvarojen varannot ovat rajalliset ja niiden käyttöön liittyy vakavia ympäristöongelmia. Niitä on säästettävä ja kierrätettävä.

Näihin perustavanlaatuisiin tosiasioihin perustui se ympäristöpolitiikka, jota Suomessa 1970-luvun alusta lähtien toteutettiin.

Tälle ymmärrykselle rakentui myös 1980-luvun lopulla ilmestyneen Brundtlandin komission mietintö ja YK:n vuonna 1992 Riossa järjestämän ympäristö- ja kehityskonferenssin työ. Riossa hyväksyttiin kestävän kehityksen periaatteet ja käynnistettiin työ niiden toteuttamiseksi. Siellä käynnistettiin myös toiminta ilmastonmuutoksen ja aavikoitumisen hillitsemiseksi, ja hyväksyttiin metsäperiaatteet.

Sittemmin ilmastopolitiikka on irrottautunut laajemmasta kestävän kehityksen kokonaisuudesta ja kehittynyt hyvin yksipuoliseksi. Tämä on johtanut siihen, että kansainvälisessä ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa toimitaan monessa suhteessa kestävän kehityksen periaatteiden vastaisesti.

Suomeen tämä vinoutuma vaikuttaa hyvin kielteisellä tavalla. Meillä on suhteellisesti laskien Euroopan rikkaimmat uusiutuvat luonnonvarat. Nyt niiden käyttöä pyritään rajoittamaan ja estämään.

Tähän on vaikuttanut se, että Suomikin on kansainvälisessä ilmastopolitiikassa myötäillyt cityvihreää ajattelua, joka on etäällä luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen mukaisesta ajattelusta ja toiminnasta.

Havainnollisimmin tämä muutos ilmenee suhtautumisessa turpeen käyttöön energianlähteenä.

x  x  x

Suomessa cityvihreät asiantuntijat ja poliitikot ajoivat läpi tulkinnan, jonka mukaan turve on kivihiileen rinnastettava uusiutumaton luonnonvara. Tämän tulkinnan he ajoivat läpi myös EU:ssa, kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa ja hallitusten välisen ilmastopaneelin, IPCC:n työssä.

Tosiasiassa soilla kasvava turve on uusiutuva luonnonvara samalla tavalla kuin metsissä kasvavat puut. Ajattelua vie harhaan puhe turpeesta ”hitaasti uusiutuvana” luonnonvarana.

Hehtaarilla suota kasvaa vuosittain 15-20 kuutiometriä biomassaa, josta syntyy kymmenkunta kuutiota turvetta. Pääosa soista sijaitsee alueilla, joilla metsähehtaari tuottaa vuosittain vajaat 10 kuutiota puuta. Nämä luvut ovat karkeita arvioita. Soiden ominaisuudet eroavat toisistaan.

Helmikuussa julkaisin useita blogeja, joissa käsittelin uusiutuvien luonnonvarojen merkitystä kestävälle kehitykselle. Esitin niissä, että Suomessa olisi järkevää lisätä turpeen käyttöä myös energiantuotannossa ja korvata sillä ulkomailta tuotava kivihiili. Sitä voitaisiin käyttää olemassa olevissa voimaloissa ilman mittavia investointeja. Suomen energiaomavaraisuus vahvistuisi tuntuvasti.

Nyt ollaan sen sijaan kiirehtimässä aikataulua, jolla kivihiilen käytöstä aiotaan miljardi-investointeja toteuttamalla luopua. Kivihiili aiotaan korvata lähinnä lämpöpumpuilla eli sähköllä, jota tuotettaisiin tuulivoimalla. Sen laajamittaisen tuottamisen ja käyttämisen taloudellisista ja ympäristöhaitoista on keskustelu vasta alkamassa.

Turpeen käyttö pyritään kokonaan lopettamaan, jolloin on tarjolla vaara, että teollisuuskäyttöön soveltuvaa ainespuuta käytetään nykyistä enemmän energianlähteenä.

Turpeen energiakäytön jatkaminen ja sen lisääminen on mahdollista, jos kansainvälinen ilmastopolitiikkaa saadaan muutetuksi kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseksi. Tähän Suomen kannattaa kaikin voimin pyrkiä.

x  x  x

Toinen kansainvälisen ilmastopolitiikan aikaansaama vääristymä liittyy metsätalouteen.

Hiilidioksidipäästöjä ja -nieluja laskettaessa käytetään liian lyhyttä aikaväliä, jota kautta Suomen metsiä pyritään muuttamaan hiilivarastoiksi. Tähän ollaan käyttämässä myös valtion metsiä. Tämän vuoksi Metsähallituksen valtion budjettiin maksama tuloutuskin pienenee.

Metsien kasvussa laskennallinen kiertonopeus on sadan vuoden luokkaa. Tämä on aikaväli, jolla monia ilmastonmuutoksen vaikutuksiakin ennustetaan.

Kun metsien osuus hiililaskelmissa lasketaan riittävän pitkällä aikavälillä, meillä on hyvät perusteet tuntuvaan puun käytön lisäämiseen. Myös tämä muutos on kansainvälisessä ilmastopolitiikassa saatava aikaan.

Uskon, että korona-kriisi ja sen laukaisema maailmanlaajuinen talouskriisi antavat mahdollisuuden siihen, että yksipuolisesta ja itse asiassa kestämättömästä ilmastopolitiikasta voidaan siirtyä laaja-alaiseen toimintaan ympäristöllisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen edistämiseksi.

Suomenkin julkinen talous ja meidän koko kansantaloutemme ovat joutumassa vakaviin vaikeuksiin. Niiden keskellä meillä ei ole kerta kaikkiaan varaa tukea ja toteuttaa kansantaloutta ja valtiontaloutta vahingoittavaa cityvihreää ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa. On ryhdyttävä jälleen edistämään ekologisesti, luonnontaloudellisesti, kestävää kehitystä.

Jutussa mainitut blogit ja teokseni ”Yhteinen vuosisatamme” ovat luettavissa kotisivultani paavovayrynen.fi. Kirja on tilattavissa Pohjanrannan verkkokaupasta pohjanranta.fi.