Eduskunnan euro-elefantti

Kun eduskunta käsitteli juhannuksen jälkeen julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2019-2012, SDP:n ryhmäpuhuja Timo Harakka arvosteli hallitusta siitä, ettei mukana ollut arvioita sote-uudistuksen kustannuksista. Sote oli hänen mielestään istuntosalin elefantti, josta ei puhuta.

Omassa puheenvuorossani totesin, että eduskunnassa on paljon sotea suurempi julkiseen talouteen vaikuttava elefantti, josta ei haluta puhua – Suomen jäsenyys euroalueessa. (Talouselämä 25.6.2018 ja Demokraatti 25.6.2018).

Sanoin, että lähivuosien julkisen talouden suunnitelmat ovat täysin huteralla pohjalla sen vuoksi, että Suomelta puuttuu euroalueen jäsenenä taloudellinen ja talouspoliittinen itsenäisyys.

Julkisen talouden viime vuosien vaikeudet ovat johtuneet eurosta, kuten vertailu Ruotsiin osoittaa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Ruotsin kansantalous on kasvanut noin 25 prosentilla, kun taas Suomen talous on vasta nyt palaamassa kymmenen vuoden takaiselle tasolle.

Jos Suomessa olisi ollut samanlainen kasvuvauhti kuin Ruotsissa, vuotuinen kansantulomme olisi noin 50 miljardia euroa nykyistä suurempi, ja julkisen talouden käytössä olisi vuosittain noin 25 miljardia euroa enemmän kuin nyt.

Sanoin, etteivät nykyinen hallitus ja edelliset hallitukset ole ilkeyttään menoja leikanneet. Tähän on jouduttu sen vuoksi, että talous ei ole eurojäsenyyden vuoksi kasvanut.

Kysyin valtiovarainministeri Petteri Orpolta, millä tavalla on varauduttu seuraavaan euroalueen kriisiin, joka todennäköisesti johtaa jonkinlaiseen euroalueen hajoamiseen. Kysyin: ”Mennäänkö yleisesti takaisin kansallisiin valuuttoihin vai palaako ainoastaan osa jäsenmaista käyttämään kansallista valuuttaa euron rinnalla?”.

Orpo vastasi:

”Kun Euroopan vakausmekanismia ja pankkiunionia syvennetään ja vahvistetaan, niin niistä löytyvät ne työvälineet, millä seuraavat mahdolliset kriisit pystytään ratkaisemaan. Paljon on työtä tehtävänä. Esimerkiksi Italian pankkisektorin ongelmat ovat meillä hyvin tiedossa.”

Vastasin puolestani Orpolle, että hänen mainitsemansa toimenpiteet euroalueen vahvistamiseksi eivät toteudu sen vuoksi, että ylikansallinen yhdentyminen on joutunut voimakkaaseen vastatuuleen. Tästä syystä Euroopassa on jo yleisesti alettu varautua euroalueen hajoamiseen.

Paineita euroaluetta kohtaan synnyttää myös Yhdysvaltain muuttunut kauppapolitiikka, jonka yhtenä silmätikkuna on Saksan suuri maakohtainen vientiylijäämä. Eilisessä blogissani (Donald Trumpin ”Big Deal” etenee) kirjoitin:

”Saksan suuri vientiylijäämä johtuu ennen muuta siitä, että yhtenäisvaluutta euro on sen taloutta ajatellen liian heikko. Jos Saksalla olisi oma valuutta, se olisi merkittävästi euroa vahvempi. Jos USA asettaa Saksan vientiylijäämän vuoksi EU:lle tuontitulleja, ne kohdistuvat myös niihin maihin, jotka ovat kärsineet jäsenyydestään euroalueessa.”

On siis varauduttava korjaamaan euroalueen vakava valuvika. Yhtenäisvaluutassa on mukana liian erilaisia kansantalouksia. Omia ajatuksiani valuvian korjaamiseksi esitin muun muassa 17.5.2018 julkaisemassani blogissa ”Valuvian voi korjata vain uudella valulla”.

Eduskunnassa euro-elefantista ei todellakaan ole haluttu keskustella. Tämän osoittaa sekin, että laatimani kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa haudattiin poliittisella päätöksellä eduskunnan perustuslakivalokuntaan. Asiasta ei haluttu suuressa salissa keskustella eikä äänestää.

Muistutin tästä eduskuntaa ja lupasin, että kansanedustajana pidän sisältäpäin yllä keskustelua eurosta ja Suomen jäsenyydestä euroalueessa.