17
touko
2018
15

Valuvian voi korjata vain uudella valulla

Italiassa keskustellaan vakavasti euron tulevaisuudesta. Esillä ovat olleet maan eroaminen euroalueesta tai sen jakautuminen kahtia.

Tunnen italialaisten ajattelua aika hyvin sen vuoksi, että olen ollut Euroopan parlamentissa tiiviissä yhteistyössä Viiden tähden liikkeen edustajien kanssa. Runsaat kaksi vuotta sitten perustimme yhdessä kontaktiryhmän ”Vapaus valita”, jossa on ollut mukana myös viisi AFD-puolueesta eronnutta saksalaisjäsentä.

Kontaktiryhmä pyrkii siihen, että euroalueen kuuluminen olisi vapaaehtoista. Euroalueesta pitäisi voida erota, eikä siihen olisi pakko liittyä. Muutoinkin pyrimme kehittämään unionia itsenäisten valtioiden liittona.

Italiassa on ymmärretty, että nykyinen yhtenäisvaluutta ei ole kestävällä pohjalla. Viiden tähden liikkeen johto kannatti aluksi Italian kuulumista euroalueeseen ja vaati mittavia varainsiirtoja Saksasta ja muista ylijäämämaista Italiaan ja muihin reuna-alueen maihin. Kun tämä ei saanut kannatusta, liike ryhtyi ajamaansa maansa eroamista euroalueesta.

Euroalueen perusvika on siinä, että yhtenäisvaluuttaan tuli mukaan liian erilaisia kansantalouksia.

Kansallisten valuuttojen järjestelmässä valuuttakurssien vaihtelut tasoittavat eroja kansantalouksien kilpailukyvyssä ja kehityksessä. Ennen euroon siirtymistä erityisesti Saksan markka vahvistui ja useimpien muiden maiden valuutat devalvoituivat.

Yhtenäisvaluutan oloissa kasvu on ydinalueilla liiankin voimakasta ja reuna-alueet kärsivät. Tämä johtaa voimakkaisiin muuttoliikkeisiin. Tasaisemman kehityksen turvaamiseksi tarvittaisiin massiivisia varainsiirtoja, joita on hyvin vaikea toteuttaa. Ylijäämämaiden veronmaksajat eivät halua niitä rahoittaa ja tukea vastaanottavissa maissa vastustetaan niihin liittyviä ehtoja. Keskimääräinen talouskasvu jää tällaisen yhtenäisvaluutan alueella heikommaksi kuin kansallisten valuuttojen järjestelmässä, kuten euroalueesta saadut kokemukset ovat osoittaneet.

Italiassa nyt esitetty ajatus euroalueen jakautumisesta kahtia, eteläiseen ja pohjoiseen, ei ole sekään kestävällä pohjalla. Kumpikin valuutta-alue koostuisi edelleen liian erilaisista kansantalouksista.

Kun euroon siirryttiin, esillä oli kaksi kestävää mallia.

Kun aloitin työni Euroopan parlamentissa vuonna 1995, esitin yhdessä muiden Pohjolan Keskustaan lukeutuneiden jäsenten kanssa, että eurosta ei olisi tullut yhtenäisvaluutta, vaan yhteinen raha, jonka rinnalla kansalliset valuutat olisivat säilyneet. Vain Olli Rehn kannatti euroa yhtenäisvaluuttana.

Suomessa professori Vesa Kanniaisen johtama työryhmä on ehdottanut, että euroalue purettaisiin siten, että kaikki jäsenmaat ottaisivat euron rinnalla käyttöön kansalliset valuutat.

Toinen vaihtoehto oli saksalaisten Karl Lamersin ja Wolfgang Schäublen vuonna 1994 esittämä malli, jossa yhtenäisvaluuttaa olisivat kuuluneet vain Ranska, Saksa ja BENELUX-maat. Niille euro olisi ollut ainoa raha, ja muut EU-maat olisivat käyttäneet sen rinnalla kansallisia valuuttoja.

Euroalueen ongelmista keskusteltaessa käytetään usein sanaa ”valuvika”. Federalistit ajoivat aikanaan läpi euroon siirtymisen jopa Maastrichtin sopimusta rikkomalla siinä tarkoituksessa, että rahaliitto johtaisi väistämättä myös yhteiseen finanssipolitiikkaan, todelliseen talousliittoon ja liittovaltioon. Heidän mielestään valuvika on siinä, että talousliitto on jäänyt puolitiehen.

Nyt he vaativat todellisen talousliiton perustamista silläkin perusteella, että ilman sitä euroalue joutuu seuraavan kansainvälisen finanssikriisin aikana vakavaan kriisiin ja saattaa hallitsemattomasti hajota. Tämän tilanteen varalle on kehitetty ajatus ”Frankfurtin pöytäkirjasta”, jolla talouskriisin oloissa euroalueella pyrittäisiin siirtymään todelliseen talousliittoon EU:n perussopimusta muuttamatta.

Euroopan unionin ja euroalueen jäsenmaissa on kehittynyt niin vahva vastarinta ylikansallista yhdentymistä vastaan, ettei euroon siirryttäessä syntynyttä valuvikaa kyetä federalistien haluamalla tavalla korjaamaan. Suomi on niiden harvojen maiden joukossa, joiden hallitukset heidän pyrkimyksiään vielä myötäilevät.

Valuvika voidaan korjata vain tekemällä uusi muotti ja suorittamalla uusi valu. Tämä olisi tehtävä tai tähän olisi ainakin varauduttava ennen seuraavan kansainvälisen finanssikriisin puhkeamista. Jos muotti olisi suunniteltu ja rakennettu valmiiksi, kriisi olisi jotenkin hallittavissa.

Muotti tulee rakentaa siten, että nykyinen yhtenäisvaluuttajärjestelmä osittain puretaan. Perusratkaisuna voisivat olla ne mallit, joista keskusteltiin ennen euroon siirtymistä.

Euro säilyisi kaikkien jäsenmaiden yhteisenä rahana, mutta sen rinnalla kaikki jäsenmaat tai ainakin osa niistä käyttäisi kansallisia valuuttoja. Tällaiseen euroalueeseen saattaisivat liittyä nekin EU-maat, jotka toistaiseksi ovat pysyttäytyneet sen ulkopuolella.

Suomi on kärsinyt jäsenyydestä euroalueessa enemmän kuin useimmat muut maat, kuten erityisesti vertailu Ruotsiin osoittaa. Seuraava kansainvälinen finanssikriisi tekisi meille euromaana taas vakavaa taloudellista vahinkoa. Federalistien suunnitelmat uhkaavat viedä meiltä lopunkin taloudellisen ja valtiollisen itsenäisyyden.

Suomen tulee ajaa aktiivisesti ratkaisua, jolla euroalueen valuvika kestävällä tavalla korjataan. Meidän on saatava takaisin oma kansallinen valuuttamme, jonka avulla voimme turvata taloudellisen ja valtiollisen itsenäisyytemme. Tarvittaessa ja tilaisuuden tullen Suomen on tehtävä oma ratkaisunsa.