8
huhti
2017
13

Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Eilen illalla katsoimme Vuokon kanssa Kansallisteatterissa Tuomas Kyrön kirjoittaman näytelmän ”Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja”.

Olemme ahkeria teatterissa kävijöitä. Tämä oli jo neljäs kokemamme teatterielämys viimeisen kuukauden aikana.

Illan mittaan mietin kuluneen päivän kokemuksia. Niissäkin oli aimo annos dramatiikkaa.

Kun saavuin puolen päivän maissa Vuosaaren Mosaiikkitorille, sain puhelinsoiton avustajaltani Brysselistä. Hän kertoi Ilta-Sanomien toimittajan soittaneen ja kertoneen, että joku aikoi Vuosaaren tilaisuudessa ”kakuttaa” minut eli heittää kakun kasvoilleni.

Mosaiikkitorilla kävi ilmi, että uhkaaja oli Kristillisdemokraattien sitoutumaton kuntavaaliehdokas Seppo Honkanen. Hän toisti torilla uhkauksensa. Sen kuuli myös KD:n valtuutettu ja pormestariehdokas Mika Ebeling, joka kävi minua siitä varoittamassa.

Sovimme, että muut ehdokkaat estävät Honkasta pääsemästä lähelleni. Tällöin hän uhkasi tulevansa seuraavaan tilaisuuteen aseen kanssa. Muiden ehdokkaiden mitta täyttyi, ja he kutsuivat paikalle poliisin.

Pidätyksen suorittanut poliisimies kysyi, onko minulla vaatimuksia Honkasen suhteen. Kerroin, että sellaisia minulla ei ole.

Olin iloinen, kun Seppo Honkanen ilmoittautui ”Terve Helsinki” -liikkeen ehdokkaaksi. Arkkitehtina ja Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston entisenä työntekijänä hän olisi voinut antaa merkittävän panoksen keskusteluun kaupungin tulevaisuudesta.

Honkanen valitsi kuitenkin aivan toisen tien. Hän otti yhteyden Helsingin Sanomien kaupunkitoimitukseen ja syytti perusteettomasti eräitä muita ”Terve Helsinki” -liikkeen ehdokkaita natseiksi. Tällä hän sai lehden palstoilla mahtavan julkisuuden – lähes koko sivun jutun ja kolmen palstan valokuvan (HS 11.3.).

Seppo Honkanen irtisanoutui ”Terve Helsinki” -liikkeen ehdokkuudesta. Hänen käyttäytymisensä vuoksi poistimme kernaasti hänet viimeisistä vaalimainoksistamme. Nyt Honkanen on siis vain Kristillisdemokraattien sitoutumaton ehdokas.

Eilisellä tempullaan Seppo Honkanen aikoi jatkaa julkisuuskampanjaansa. Iltapäivälehdet eivät kuitenkaan ilmestyneet paikalle ja Honkanen itse päätyi poliisin huostaan.

Seppo Honkasen nolo pidätys sai julkisuutta vain MV-lehdessä, mutta sieltä se saattaa levitä laajempaan julkisuuteen.

Kyllä minä niin mieleni Sepon puolesta pahoitin.