Itsenäinen Suomi, eheytynyt Pohjola

Euroopan parlamentti on nyt kesälomalla.

Omaan kesääni kuuluu taas teatteriharrastus. Uuden näytelmäni ”Urho ja hänen kisällinsä” ensi-ilta on perjantaina, ja näytöksiä on kaikkiaan kahdeksan.

”Urho ja hänen kisällinsä” kytkeytyy työhöni Euroopan parlamentissa. Näytelmä perustuu menneisiin tapahtumiin, mutta se liittyy myös nykypäivään ja tulevaisuuteen.

Euroopassa on meneillään syvällinen murros. Se on rinnastettavissa jopa Berliinin muurin murtumiseen ja Neuvostoliiton hajoamiseen. Kylmän sodan kauden jälkeen syntyneen ”uuden Euroopan” perustukset järkkyvät.

Kaksi vuosikymmentä sitten Suomi valitsi paikkansa uudessa Euroopassa.

Kylmän sodan kauden jälkeen meille oli tarjolla aito itsenäisyys ja puolueettomuus osana Euroopan talousaluetta ja Pohjolan yhteisöä.

Meidät vietiin kuitenkin ylikansalliseen Euroopan unioniin ja sen yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Luovuimme myös omasta rahastamme ja taloudellisesta itsenäisyydestämme.

Jäsenyyden kannattajia elähdytti federalistinen usko, jonka mukaan koko Eurooppa yhdentyisi taloudellisesti ja lopulta myös poliittisesti ja sotilaallisesti. Tämä ei ole toteutunut eikä toteutumassa. Eurooppa on jakautumassa uudelleen ja jopa Euroopan unioni on murenemassa.

Suomen jäsenyysratkaisun yhteydessä esille tulivat myös vanhat ulkopoliittiset asenteet.

Näytelmäni ”Urho ja hänen kisällinsä” palauttaa mieliin 1950- ja 1960-lukujen tapahtumat, jolloin oikeistovoimat Väinö Tannerin, Väinö Leskisen ja Veikko Vennamon johdolla yrittivät suistaa Suomen Paasikiven linjalta. Esille tulevat yöpakkashallitus ja Honka-liitto.

Mauno Koivisto oli alun perin tannerilainen, mutta hän johdatteli puoluettaan Paasikiven linjalle.

1960-luvun lopun NORDEK-hanketta Koivisto hoiti pääministerinä taitamattomasti. Tanska yritti vetää sen avulla kaikki Pohjoismaat EEC:n jäseneksi. Suomen olisi tullut panna Tanska temppelin harjalle ja valitsemaan EEC:n ja NORDEKin välillä. Musta Pekka jäi kuitenkin Suomen käteen, kun emme voineet allekirjoittaa NORDEK-sopimusta.

Presidenttinä Mauno Koivisto jatkoi aluksi edeltäjänsä linjaa, mutta Neuvostoliiton hajotessa hän kannatti Suomen EU-jäsenyyttä nimenomaan turvallisuuspoliittisin perustein.

Veikko Vennamo ja Johannes Virolainen ajoivat voimakkaasti Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Heille jäsenyys merkitsi valintaa idän ja lännen välillä.

Johannes Virolainen otti jäsenyysratkaisun niin vakavasti, että hän sanoi julkisesti irti yhteistyön minun kanssani sen vuoksi, että vastustin Suomen EU-jäsenyyttä. Tämä oli kova päätös, sillä hän oli ollut luotettava kannattajani sen jälkeen kun vuoden 1982 presidentinvaali oli ratkennut.

Nyt kun Euroopan unioni ja euroalue ovat mullistusten keskellä, on aika harkita Suomen asemaa uudelleen. Nyt meille saattaa avautua mahdollisuus palauttaa osa menetetystä itsenäisyydestämme. Nyt saattaa avautua mahdollisuus eheyttää Pohjola – päästä siihen, mitä NORDEKin avulla kylmän sodan kaudella tavoiteltiin.

Suomen tulee irrottautua euroalueesta, ja palata talouspolitiikassa samaan itsenäiseen asemaan kuin Ruotsi ja muut Pohjoismaat.

Suomen jäsenyys Euroopan unionissakin on otettava harkintaan, jos Brexit johtaa myös Tanskan ja Ruotsin EU-eroon, kuten on uumoiltu. Tällöin voisimme muodostaa Euroopan talousalueen puitteisiin Pohjolan yhteisön.

Näihin pohdintoihin näytelmäni ”Urho ja hänen kisällinsä” antaa aineksia.

Paavo Väyrynen