Uusi alku

Viime aikoina olen joutunut toteamaan, että olemassa olevien rakenteiden kautta minun on mahdotonta vaikuttaa Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen.

Ennen Euroopan parlamentin vaaleja pyrin siihen, että Keskusta olisi ryhtynyt kokoamaan sinne uutta ryhmää, joka edustaisi puolueen arvoja ja edistäisi sen tavoitteita.

Kun puolue päätti kuitenkin pysyttäytyä ALDE-ryhmässä, olen joutunut hakemaan yli ryhmärajojen yhteistyötä, jolla voin edistää Suomen euroeroa, puolustaa maamme sotilaallista liittoutumattomuutta ja kehittää unionia itsenäisten valtioiden liittona. Eri parlamenttiryhmien jäsenistä koostuva kontaktiryhmä ”Vapaus valita” ajaa näitä asioita.

Viime kevään hallitusratkaisun yhteydessä ja heti sen jälkeen tulin siihen tulokseen, että en pysty enää vaikuttamaan Keskustan politiikkaan. Päätin kuitenkin jatkaa yrittämistä. Lisäksi tein kansalaisaloitteen Suomen eroamiseksi euroalueesta kokeillakseni vaikuttamista puolueen ulkopuolisia kanavia käyttäen.

Viime kuukausien kokemukset ovat vahvistaneet sen, että Keskustan kautta vaikutusmahdollisuuksia ei ole. Toisaalta kansalaisaloite ja ajatus Suomen eroamiseksi euroalueesta on saanut osakseen hyvin laajaa kannatusta. Mukana on runsaasti myös Keskustan jäseniä ja kannattajia, vaikka puolueen johdon piirissä suhtautuminen on ollut hyvin nihkeää.

Olen päättänyt jättäytyä sivuun Keskustan puolue-elinten toiminnasta. Tästedes pyrin vaikuttamaan Suomen linjaan hakemalla yhteyttä samanmielisiin suomalaisiin, sekä sitoutumattomiin että eri puolueissa toimiviin.

Yksi ensimmäisistä tehtävistäni on vaikuttaa siihen, että kansalaisaloite Suomen jäsenyydestä euroalueessa saa eduskunnassa asianmukaisen käsittelyn.

X X X

Viime kevään jälkeen olen joutunut kovasti pohtimaan puolueen linjan muotoutumista viime vuosikymmeninä.

Tulin ensimmäisen kerran valituksi eduskuntaan vuoden 1970 vaaleissa. Niissä Keskustapuolue koki siihenastisen historiansa suurimman vaalitappion.

Keskusta oli tuolloin pahasti jakautunut Ahti Karjalaisen ja Johannes Virolaisen kannattajiin. 1970-luvulla tämä aatteellinen ja valtapoliittinen vastakkainasettelu vahvistui entisestään.

1980-luvulla puolue yhtenäistyi, ja vuosikymmenen lopulla se nousi jälleen maan suurimmaksi. Tämä perustui nuorten keskuudessa 1970-luvun alussa käynnistyneeseen aatteelliseen työhön. Yhdistimme toisiinsa vihreän aallon ja alkiolaisen aatteen.

1980-luvun lopulla nuorten uusi sukupolvi ryhtyi muuttamaan Keskustaa liberaalipuolueeksi. Puolue jakautui perinteisen alkiolaisen aatteen kannattajiin ja keskustaliberaaleihin. Olen kertonut tästä viime vuosikymmenten valtataistelusta seikkaperäisesti viime vuonna ilmestyneessä kirjassani ”Suomen linja”.

Vuoden 2010 Lahden puoluekokouksessa liberaalit valtasivat puolueen johtopaikat. Seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa Keskusta koki historiansa pahimman vaalitappion. Syyskesällä 2011 kannatus oli painunut jo 12 prosentin tuntumaan.

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Keskusta palasi alkiolaisille juurilleen ja nousi taas suurten puolueiden joukkoon. Myönteinen kehitys jatkui Juha Sipilän tultua valituksi puolueen johtoon vuoden 2012 Rovaniemen puoluekokouksessa.

Suomen linja -kirjassani arvioin myönteisesti Sipilän valintaa:

”Juha Sipilä näyttää edustavan Keskustan perinteistä aatteellista ja poliittista linjaa Santeri Alkiosta nykypäivään saakka. Myös tulevaisuudesta ajattelemme hyvin samalla tavalla. Juha Sipilästä saattaa tulla Keskustan puheenjohtajana ensimmäinen, jonka poliittiseen linjaan voin olla tyytyväinen. Menestyäkseen hänen tulee rohjeta olla itsenäinen niiden suhteen, joiden tuella hänet puheenjohtajaksi valittiin.”

”Juha Sipilän valinta Keskustan johtoon saattaa aloittaa uuden aikakauden. Nyt puolue voi yhtenäistyä perinteiselle linjalleen. Alkiolaisuudesta saattaa tulla taas puolueen pääsuunta, jota liberaalit voimat täydentävät. Jos näin käy, toteutuu samankaltainen aatteellinen ja poliittinen kehitys kuin 1980-luvulla.”

X X X

Viime kevään eduskuntavaalien jälkeen odotukset olivat korkealla. Keskusta nousi suurimmaksi puolueeksi. Perussuomalaiset saivat toisen jytkyn.

Hallitusohjelma lupasi hyvää. Eurooppa-politiikkaa, maahanmuuttoa, turvallisuuspolitiikkaa ja aluepolitiikkaa koskevat linjaukset vastasivat perussuomalaisten ja keskustalaisten laajan enemmistön näkemyksiä. Kun Keskusta neuvotteli ensin avainkysymyksistä Perussuomalaisten kanssa, näytti siltä, että rungon muodostaisivat nämä puolueet.

Keskustan piirissä toivottiin ensi sijassa hallitusta, jossa tätä runkoa olisivat täydentäneet sosialidemokraatit. Kokoomusta ei haluttu hallitukseen. Minäkin pidin kakkosvaihtoehtona keskustavoimien 102 edustajan hallituspohjaa. Opposition hajanaisuuden vuoksi se olisi ollut toimintakykyinen.

Tuloksena oli kuitenkin Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten yhteishallitus.

Hallituspohja, salkkujako ja ministerivalinnat ratkaisivat hallituksen poliittisen linjan sekä sisäpolitiikassa että ulkosuhteissa.

Kokoomus sai yliotteen. Valtaan päästyään Perussuomalaisten johto luopui helposti tavoitteistaan.

Ratkaiseva merkitys oli kuitenkin sillä, että Keskustan ministeriryhmään ja sen keskeiseen avustajakuntaan tuli vain Kokoomusta lähellä olevia liberaaleja. Sama linja toteutui myös eduskuntaryhmän valinnoissa.

Puolueeseen on syntynyt epäpyhä valtapoliittinen liittoutuma. Linjan määräävät nyt liberaalit tukenaan joukko lestadiolaispoliitikkoja. Alkiolaiset, perinteisen keskustapolitiikan kannattajat, on pantu sivuun.

Koossa on sama joukkue, jolla Keskusta koki murskatappion runsaat neljä vuotta sitten.

Hallituksen alkutaipaleella pahimmat ennakko-odotukset ovat alkaneet toteutua. Tätä osoittaa ennen muuta ulko-, turvallisuus-, maahanmuutto-, Eurooppa- ja aluepolitiikassa valittu linja.

Kansantaloutta yritetään tervehdyttää epätoivoisesti sisäisen devalvaation ja leikkauspolitiikan keinoin, vaikka tarjolla olisi parempi vaihtoehto, eroaminen euroalueesta. Tästä ei suostuta edes keskustelemaan. Eurooppa-politiikan linjana on federalismi.

Jo hallitusneuvottelujen yhteydessä jouduin toteamaan, että en pystynyt mitenkään vaikuttamaan tehtyihin ratkaisuihin.

Puoluehallitus ja sen työvaliokunta olivat kokonaan sivussa. Pidin yhteyttä lähinnä sähköpostin välityksellä Juha Sipilään, mutta mielipiteitäni ei otettu mitenkään huomioon.

Sama meno on jatkunut hallituksen muodostamisen jälkeen ja se näyttää jatkuvan edelleen.

Tästä kaikesta kerron tarkemmin uudessa kirjassani ”Eihän tässä näin pitänyt käydä”.

X X X

Viime kesästä lähtien olen pohtinut, mitä voisin tehdä.

Haluan vaikuttaa Suomen, Euroopan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen. Jos yritän muuttaa Keskustan poliittista linjaa, sanotaan, että hajotan puoluetta. Puolueeseen on sitä paitsi luotu valtarakennelma, jota ei ainakaan lähi vuosina ole mahdollista horjuttaa.

Keskustan kautta en voi enää Suomen linjaan vaikuttaa.

On parasta tunnustaa reilusti tappio ja vetäytyä. Olen päättänyt jättäytyä sivuun Suomen Keskustan puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan työstä.

Euroopan parlamentissa jatkan toimintaani Keskustan valtuuskunnan jäsenenä. Muissa Keskustan puolue-elimissä valtuuskuntaa edustavat tästedes sen muut jäsenet.

Yhteiskunnallista vaikuttamista jatkan hakemalla yhteyttä samoin ajatteleviin suomalaisiin sekä puoluepolitiikan ulkopuolella että yli puoluerajojen.

Tämä ratkaisuni on hyvin henkilökohtainen. Viime vuosikymmeninä suuri osa poliittisesta energiastani on kulunut puolueen sisäisiin vääntöihin. Haluan uuden alun. Haluan vapauttaa voimavarani suoraan toimintaan tavoitteitteni hyväksi.

Toivon, että Keskustaan lukeutuvat kannattajani jatkavat toimintaansa puolueessa ja pyrkivät vaikuttamaan sen poliittiseen linjaan.