25
maalis
2014
0

Valtion tulee käynnistää yt-neuvottelut

Kataisen hallitus neuvottelee parhaillaan kehysriihessä keinoista, joilla valtiontaloutta voitaisiin tasapainottaa 3-4 miljardilla eurolla. Vaikeaa on.

Veroja ei tulisi korottaa, sillä ne vaikuttaisivat kaikkein haitallisimmin talouskasvuun. Hallitus on sitä paitsi rikkonut itselleen asettamansa tavoitteen toteuttaa yhtä paljon veronkorotuksia ja menoleikkauksia. Kuntiin kohdistuneet ”säästöt” ja niiden aiheuttamat kunnallisveron kiristykset mukaan lukien veronkorotusten osuus on ollut jopa 70-80 prosenttia.

Säästöt osuvat kipeisiin kohteisiin. Listalla ovat pienituloisille tärkeät sosiaaliset tulonsiirrot. Leikkaukset kohdistuvat myös koulutus- ja sosiaalipalveluihin. Esimerkiksi vapaaseen sivistystyöhön kohdistuvat säästöt uhkaavat näivettää yhteiskunnallisesti arvokkaan ja kustannustehokkaan kansanopistokoulutuksen, vaikka se on paras väline ehkäistä nuorten syrjäytymistä.

Valtaosa valtion budjetin määrärahoista koostuu henkilöstömenoista. Leikkaukset kohdistuvat väistämättä valtion henkilöstöön, mutta niiden vaikutukset ovat umpimähkäisiä ja epäoikeudenmukaisia. Tästä on ikäviä kokemuksia myös valtionhallinnon tuottavuusohjelman toteuttamisesta.

Tässä tilanteessa valtion tulisi käynnistää henkilöstöä edustavien järjestöjen kanssa yhteistoimintaneuvottelut, joilla valtion palkkamenoja hallitulla tavalla alennetaan. Näissä neuvotteluissa järjestöt voisivat osoittaa solidaarisuutta niitä työntekijöitä kohtaan, jotka uhkaavat joutua menoleikkausten vuoksi työttömiksi.

Henkilöstömenojen leikkaukset olisivat tilapäisiä. Niistä luovuttaisiin heti kun taloudellinen tilanne sen sallii. Tämä ratkaisu olisi paljon parempi kuin vireillä olevat menoleikkaukset ja veronkorotukset.