Työmme lasten ja nuorten hyväksi laajenee
Syyskuun 26. päivänä kirjoittamassani blogissa kerroin, että ”selvitämme mahdollisuutta laajentaa nuorisokotitoimintaamme perustamalla lastensuojeluyksikön Tuusulaan tai muualle Keski-Uudellemaalle”.
Nyt vajaan kuukauden kuluttua voimme kertoa, että olemme Vuokon kanssa hankkineet omistukseemme Temakodit Oy:n, joka ylläpitää Järvenpäässä lastenkotia ja Tuusulassa perhekotia.
Ensisijainen tavoitteemme oli löytää toiminnassa oleva lastensuojeluyritys, joka sopisi hyvin yhteen Keminmaalla harjoittamamme lastensuojelu- ja mielenterveystyön kanssa.
Tässä suhteessa meillä oli aimo annos onnea. Saimme tietää, että Temakodit Oy:n perustajat ja omistajat Terttu ja Matti Karjalainen olisivat valmiit luopumaan yrityksestään.
Terttu ja Matti Karjalainen ovat kovalla työllä rakentaneet korkeatasoisen lastensuojeluyrityksen. Temakodeilla oli kaikkiaan kolme yksikköä – lastenkoti ja kaksi perhekotia -, mutta toisesta perhekodista he olivat luopuneet jo aikaisemmin.
Temakodit Oy:llä on siis edelleen kaksi yksikköä. Järvenpäässä sijaitseva lastenkoti Veera on huostaan otetuille lapsille tarkoitettu 7-paikkainen erityislastenkoti. Tuusulassa sijaitsevassa perhekoti Veeralassa on niin ikään seitsemän paikkaa huostaan otetuille lapsille.
Yrityskaupassa Temakodit siirtyi Saava Oy:n omistukseen, joka harjoittaa Keminmaalla nuorisokotitoimintaa ja tarjoaa nuorille mielenterveyskuntoutusta. Temakotien toimitilat puolestaan tulivat perustamamme uuden yrityksen Suoharju Oy:n omistukseen.
Temakotien toiminta jatkuu ennallaan. Molempien yksiköiden henkilökunta jatkaa työtään kuten tähänkin asti. Jossakin suhteessa pyrimme toki kehittämään Temakotien toimintaa. Voimme mm. käyttää Tuusulassa sijaitsevan maatilamme Suoharjun ja Ranualla sijaitsevan leirikeskus Portimon tiloja nuorten harrastus- ja vapaa-ajan toimintaan.
Yritystemme toiminta Keminmaalla ja Keski-Uudellamaalla tukevat toinen toistaan. Uskomme, että voimme yritysten yhteistyöllä entisestään parantaa toteuttamamme lastensuojelu- ja mielenterveystyön laatua.
Yrityskauppamme Terttu ja Matti Karjalaisen kanssa on esimerkki siitä, kuinka lastensuojelutyötä voidaan ylläpitää ja kehittää perheyrittäjyyden pohjalta.
Hyvin monessa perhe-, nuoriso- ja lastenkotiyrityksessä perheen piirissä ei ole jatkajaa siinä vaiheessa kun yrittäjäpariskunta haluaa siirtyä hyvin ansaittuun lepoon ja rakkaiden harrastustensa pariin. Ostajaksi ovat nykyään innokkaasti tyrkyllä suuret ja jopa ulkomaisessa omistuksessa olevat yritykset.
Terttu ja Matti pitivät tärkeänä, että heidän työtään jatkaa nimenomaan perheyritys. Meille Vuokon kanssa yrityskauppa tarjosi mielenkiintoisen mahdollisuuden kehittää omaa toimintaamme.