22
elo
2025
15

Mielenkiintoinen TV-keskustelu ”eminenssi” Jaakko Iloniemen kanssa

Eilen olin mukana Alfa-TV:n ”Dosentti debatti” -ohjelman nauhoituksessa. Toimittaja Arto Luukkanen halusi saada arvioita Alaskan huipputapaamisesta ja Washingtonin huippukokouksesta. Keskustelijoiksi hän oli kutsunut minut entisenä ulkoministerinä ja Jaakko Iloniemen entisenä suurlähettiläänä.

Oli jälleen ilo tavata Jaakko Iloniemi. Korkeasta 93 vuoden iästään huolimatta hän seuraa tarkkaan kansainvälisen elämän tapahtumia ja Suomen ulkoasioiden hoitoa. Jaakon ajatukset ovat kirkkaat ja ulosanti selkeää.

Tutustuin Jaakko Iloniemeen tullessani vuoden 1977 keväällä Kalevi Sorsan johtaman hallituksen ulkoministeriksi. Hän oli noussut juuri poliittisen osaston päällikön paikalta alivaltiosihteerin virkaan. Siitä tehtävästä hän siirtyi pian suurlähettilääksi Washingtoniin.

Vuosien varrella polkumme ovat usein kohdanneet.

x  x  x

Kun sain kuulla, että keskustelukumppanini on juuri Jaakko Iloniemi, panin hakukoneeseen meidän molempien nimet.

Paras sattuma oli MTV:n vuoden 1994 syksyllä järjestämä keskustelu, joka liittyi kansanäänestykseen Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa.

Ansiokkaan diplomaattiuransa jälkeen Jaakko Iloniemi oli siirtynyt Suomen Yhdyspankin palvelukseen. Syksyllä 1994 hän työskenteli Elinkeinoelämän Valtuuskunnan (EVA:n) toimitusjohtajana.

MTV:n studiossa oli kaksi joukkuetta, EU-jäsenyyden kannattajat ja vastustajat.

Kannattajien joukkuetta johti Pertti Paasio, ja hänen joukkueensa ulkopoliittisena asiantuntijana oli Jaakko Iloniemi.

Minun tehtäväni oli johtaa vastustajien joukkuetta. Meidän ulkopoliittisena asiantuntijanamme oli Jan-Magnus Jansson.

Paasio oli tuolloin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, minä jäsen.

Kun hallitus kansanäänestyksen jälkeen antoi eduskunnalle esityksen liittymissopimuksen hyväksymisestä, kävimme Paasion kanssa ulkoasiainvaliokunnan kokouksissa siitä värikästä taistelua.

Yli 30 vuotta sitten käyty keskustelu on mielenkiintoista katsottavaa ja kuunneltavaa.

Suosittelen.

x  x  x

Valmistautuessani tapaamiseen Jaakko Iloniemen kanssa kaivoin kirjahyllystäni esiin hänestä vuonna 2022 ilmestyneen elämäkertateoksen ”Iloniemi – eminenssi”. Sen kirjoitti niin ikään suurlähettiläänä toiminut Hannu Himanen.

Kirjan mielenkiintoisin osuus on Iloniemen haastattelu, joka tehtiin maaliskuussa 2022 kirjan muun sisällön jo valmistuttua. Siinä Iloniemi kommentoi helmikuun lopulla alkanutta Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Tämä osuus sisältää sanasta sanaan Iloniemen omia ajatuksia

Teoksen muun sisällön osalta herää kysymys, missä määrin lopputulokseen ovat vaikuttaneet sen kirjoittajan, Hannu Himasen, tulkinnat ja asenteet.

Kysyn tätä erityisesti siltä osin, kuinka teoksessa käsitellään Jaakko Iloniemen nimitystä Washingtonin suurlähettilääksi. Kirjassa väitetään, että olisin uutena ulkoministerinä poliittisista syistä halunnut Jaakon sivuun ministeriön johdosta sen vuoksi, että hän oli tuolloin SDP:n jäsen.

Ainakin tuota osuutta (sivut 293–297) värittävät vahvasti Himasen omat mielipiteet. Siinä esitetyt väitteet on syytä jättää huomiotta.

Kirjassa esitetyissä väitteissä ei ole mitään perää. Arvostin korkealle Iloniemen ammattitaitoa, eivätkä puoluekanta tai -kytkökset millään tavalla vaikuttaneet hänen työhönsä.

Ratkaiseva vaikutus Jaakko Iloniemen siirtymiseen Washingtoniin oli sillä, että presidentti Urho Kekkosen tahtoi saada edellisen hallituksen ulkoministeri Keijo Korhonen alivaltiosihteerin virkaan. Kuten elämäkirjateoksessakin todetaan, Korhonen oli siinä tilanteessa minulle Iloniemeä vaikeampi yhteistyökumppani.

x  x  x

Meillä oli eilen mielenkiintoinen keskustelu.

”Dosentti debatti” -ohjelman idea on saada esille vastakkaisia mielipiteitä.

Niitäkin meillä Jaakon kanssa on.

Iloniemi kannatti Suomen liittymistä Euroopan unioniin ja euroalueeseen. Hän on julkisuudessa kertonut kannattaneensa Suomen Nato-jäsenyyttä jo 1990-luvun alusta alkaen. Vuonna 2018 hän yhdessä muiden suomalaisten ja ruotsalaisten asiantuntijoiden kanssa julkisuudessa kannatti molempien maiden liittymistä Natoon.

Omalta osaltani olen kaikissa näissä vaiheissa puolustanut Suomen itsenäisyyttä.

Näistä eroavuuksista huolimatta olimme monista asioista samaa mieltä muun muassa sen suhteen, millaista rauhansopimusta Ukrainan sodan lopettamiseksi olisi tavoiteltava.

Ohjelma esitetään huomenna Alfa-TV:ssa kanavalla 16 klo 20.30.

Ohjelman katseluun voisi valmistautua katsomalla ja kuuntelemassa Polaris-TV:n kautta Pohjanranta-keskusteluissa sunnuntaina kuullut Pekka VisurinHeikki Talvitien ja allekirjoittaneen alustukset.

Ne toimivat taustoituksena myös huomiselle Ykkösaamulle, jossa haastateltavana on tasavallan presidentti Alexander Stubb.

Pekka Visuri: Kansainvälinen järjestelmä murroksessa

Heikki Talvitie: Nato-Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Paavo Väyrynen: ETY-prosessin historia ja tulevaisuus