Olenkohan minä ”entinen suuruus” ja ”yhden miehen oppositio”?

Sekä tiedotusvälineissä että sosiaalisessa mediassa pyritään löytämään otsikko ja kirjoittamaan ingressi, jotka houkuttelevat lukemaan koko jutun. Kuvituskin toimii usein vetovoimatekijänä.

Itsenäisyyspäivänä Helsingin Sanomien Kuukausiliite julkaisi Teppo Sillantauksen jutun, joka perustui kolme kuukautta sitten antamaani haastatteluun. Samana päivänä kirjoittamassani blogissa ”Suomi palasi länsimaiseen journalismiin” sitä kiittelin.

Jutun kuvituksena oli vetävä karikatyyri ja raflaava otsikko ”Entinen suuruus”.

Ingressi kytki haastattelun historiaan:

”Suomen ulkopolitiikassa on ollut 300 vuoden ajan kaksi päälinjaa. Toisen mukaan naapurissa on imperialistinen suurvalta, jota pitää vastustaa. Toisen mukaan sitä pitää ymmärtää. Nyt ymmärtäjiä on vain yksi: Paavo Väyrynen.”

                                                                 x  x  x

Helsingin Sanomien kanssa samaa tyyliä tavoitteli Aamulehti, joka otsikoi 5.10. julkaistun toimituspäällikkö Vesa Laitisen haastattelujutun sanoilla ”Yhden miehen oppositio”.

Ingressissä juttu esiteltiin sanoin:

”Kahdeksassa hallituksessa viidellä vuosikymmenellä työskennellyt Paavo Väyrynen kokee, että hänet on sysätty sivuun yhteiskunnallisesta keskustelusta. Aamulehti antoi hänelle puolitoista tuntia aikaa kertoa, mitä mieltä hän on nyt Suomen tilanteesta ja maailmanmenosta.”

Aamulehden jutun otsikkoa kommentoin blogissani, että niin mahtava en toki ole, että olisin ainoana nykymenoa opponoinut.

”Suomessa on hyvin asioista perillä oleva pienehkö vähemmistö, joka osallistuu sosiaalisen median kautta poliittiseen keskusteluun. Se odottaa olojen normalisoitumista ja tilannetta, jossa yhteiskunnan ongelmista ja niiden ratkaisemisesta voidaan jälleen käydä avointa keskustelua.”

Helsingin Sanomien otsikkoa en Itsenäisyyspäivän blogissani kommentoinut. Nyt tämän teen.

”Suuruus” en ole mielestäni ollutkaan. Olen saanut ilokseni vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen ja kansainväliseen kehitykseen, mutta valtiollisen elämämme huipulle urani ei ole vienyt.

Entä, olenko ”entinen”? Tämän ratkaisee tukevien vuosien ja vuosikymmenten kehitys.

Kokemus osoittaa, että jälkikäteen suuruuksina on pidetty niitä, jotka ovat toteuttaneet realistista ulkopolitiikkaa. Omalta osaltani olen pyrkinyt toteuttamaan J.V. Snellmanin, C.G.E. Mannerheimin, J.K. Paasikiven ja Urho Kekkosen linjaa.

”Suuruus” en siis ole ollut enkä ole, mutta ymmärtääkseni poliittinen linjani on ollut kestävä.

x  x  x

Helsingin Sanomien haastattelu oli ammattitaitoisesti tehty. Kysymykset ja vastaukset oli oikein siteerattu. Toimittajan kommentit olivat sopivaisuuden rajoissa.

Toimitus oli kuorruttanut jutun omilla ja hankkimillaan kommenteilla.

Näitä kommentteja voi itse kukin arvioida lukemalla julkaisemiani kirjoja ja kirjoituksia. Kirjoitukseni perustuvat aina tosiasioihin ja mielipiteeni ovat vahvasti perusteltuja.

Näitä ”faktantarkistuksia” voin helpottaa poimimalla tähän muutamia blogeistani ilmeneviä tosiasioita.

Kommenteissa 4 ja 5 asetettiin kyseenalaiseksi tulkintani Vladimir Putinin Münchenin turvallisuuskonferenssissa vuonna 2007 pitämästä puheesta. Haastattelussa sanoin, että se ei ollut hyökkäävä, vaan ”vetoava”, voimakas vetoomus rauhanomaisen yhteistyön ja aseidenriisunnan puolesta.

Tässä todistajanani on eläkkeellä oleva saksalainen huippudiplomaatti Hans-Driedrich von Ploetz, joka oli ollut paikalla kuulemassa Putinin puheen. Paasikivi-Seuran 11.3.2025 järjestämässä luentotilaisuudessa hän kertoi yhtyvänsä arviooni.

Kommenteissa 6 ja 7 otettiin kantaa tapahtumiin, jotka käynnistivät Georgian ja Venäjän välisen sodan kesällä 2008.

Haastattelussa sanoin, että sodan aloitti 7.8.2008 Georgian presidentti Mihail Saakashvili.

Tässä tukenani on Ylen 30.9.2009 julkaisema EU:n virallinen raportti, jonka mukaan ”Georgia aloitti sodan”.

Juttu jatkuu: ”Raportti pitää Venäjän ensimmäistä sotilaallista vastausta Georgian hyökkäykseen ”laillisena”, mutta painottaa, että Venäjän myöhemmät sotilastoimet olivat selvästi ylimitoitettuja.”

Ukrainan sisällissotaan liittyvää tietoa ja dokumentaatiota löytyy muun muassa 27.2.2015 julkaisemastani blogista ”Uusi ja vanha Eurooppa”.

Uudempaa tietoa on yllin kyllin tarjolla Timo Hellenbergin ja Pekka Visurin uudessa kirjassa ”Tulilinja – Ukraina ja uusi maailmanjärjestys”.

Kommentissa 22 väitetään, että suostuminen Venäjän vuoden 2021 lopulla esittämiin vaatimuksiin olisi merkinnyt sitä, että Suomi olisi menettänyt ns. Nato-optionsa.

Tähän on todettava, että Venäjän ehdotukset olivat pohja neuvotteluille, joita se pyrki Yhdysvaltojen ja Naton kanssa käynnistämään. Niissä sekä Suomi että Ruotsi olisivat todennäköisesti voineet säilyttää puolueettomuusasemansa ja Nato-optionsa.

Näissä neuvotteluissa olisi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan voitu tehdä ”diili”, jolla sodan syttyminen olisi voitu estää.

Nyt, neljän sotavuoden jälkeen, näitä turvallisuuteen liittyviä laajempia neuvotteluja on käyty ja käydään. Niitä on äskettäin julkisuudessa ihmetellyt presidentti Sauli Niinistökin, joka Suomen puolesta ne vuoden 2021 lopulla jyrkästi torjui.

Kommentissa 28 väitetään, että presidentti Joe Biden ei olisi pyrkinyt saamaan aikaan ”uutta kylmää sotaa”. Tästä löytyy tietoa mm. 31.5.2022 julkaisemastani blogista, jossa tukeuduin Iltalehden ja Washington Postin julkaisemiin juttuihin.

Kansainvälisessä mediassa ”uutta kylmää sotaa” on laajasti käsitelty.

Suomen tiedotusvälineissä tietoa on tästäkin ollut niukalti tarjolla.

x  x  x

Lisää faktantarkistusta voi itse kukin harjoittaa lukemalla kirjojani ”Sota vai rauha Suomelle?” (2022) ja ”Mitä Suomelle on tapahtunut?” (2024) ja kirjoituksiani kotisivuni blogiarkistosta. Teokset ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.

Kirjat voi tilata Pohjanrannan verkkokaupasta.