Volodymyr Zelenskyin uhkapelin tukemisesta on vihdoinkin siirryttävä rauhantekoon

Viime aikojen tapahtumia seuratessani mieleeni on tullut huhtikuun alussa julkaisemani kirjoitus ”Volodymyr Zelenskyi pelaa uhkapeliä korteilla, joita hänellä ei ole”.

Palautin blogissa mieliin presidentti Volodymyr Zelenskyi tapaamisen presidentti Donald Trumpin kanssa Valkoisessa talossa 28. helmikuuta, jolloin heidän välilleen syntyi melkoinen sanaharkka.

Presidenttien noin 50 minuuttia kestäneet keskustelut sujuivat ystävällisessä hengessä viimeistä kymmentä minuuttia lukuun ottamatta.

Viimeisten minuuttien aikana Trump sanoi Zelenskyille muun muassa, että tämä pelaa uhkapeliä korteilla, joita hänellä ei ole. Hän sanoi, että Zelenskyi pelasi uhkapeliä jopa kolmannella maailmansodalla.

Trump sanoi, että ainoa Zelenskyin mahdollisuus oli ”diili”, jonka hän voisi saada aikaan.

Huhtikuun alussa kirjoitin, että viime aikojen tapahtumat olivat tuoneet mieleen nuo Valkoisessa talossa käydyt keskustelut.

Volodymyr Zelenskyi näytti pelaavan edelleen uhkapeliä korteilla, joita hän uskoi itsellään olevan, mutta joita hänellä ei tosiasiassa ollut.

Nyt – syyskuun puolivälissä – joudumme toteamaan, että tämä uhkapeli näyttää jatkuneen ja edelleen jatkuvan.

x  x  x

Huhtikuun alussa kirjoitin, että Yhdysvaltain ja Venäjän välisten neuvottelujen ymmärtämiseksi on tärkeää perehtyä Donald Trumpin ulkopoliittiseen ajatteluun.

Joe Biden pyrki jakamaan maailman kahtia yhtäältä Kiinan ja Venäjän johtamiin autoritaarisiin maihin ja Yhdysvaltain johtamiin demokraattisiin valtioihin.

Donald Trumpin strategiana on pyrkiä luomaan moninapaista maailmaa.

Trumpin johdolla Yhdysvallat pyrkii luomaan mahdollisimman hyvät suhteet maailman muihin valtakeskuksiin. Valtakilpailua käydään ensi sijassa talouden ja teknologian aloilla.

Eurooppaankin, koko Eurooppaan, Donald Trump pyrkii rakentamaan hyvät suhteet.

Yhdysvaltain suhteita Venäjään Trump pyrkii määrätietoisesti parantamaan. Tämän vuoksi Ukrainan ja Venäjän välinen sota pitäisi saada mahdollisimman pian päättymään.

Donald Trump on joutunut ottamaan kantaakseen ikävää vastuuta edellisen presidentin aikaansaamien ongelmien ratkaisemisesta. Kolmen vuoden sotimisen jälkeen sopimuksen, ”diilin”, aikaansaaminen on tietysti hyvin vaikeaa.

x  x  x

Huhtikuun alussa kirjoitin Volodymyr Zelenskyin uhkapelin lähtevän siitä, että hän pyrkii kokoamaan kaikki mahdolliset vastavoimat estääkseen Donald Trumpia toteuttamasta omaa strategiaansa.

Zelenskyi oli vedonnut voimakkaasti eurooppalaisiin tukijoihinsa, että ne lisäisivät Ukrainalle antamaansa tukea ja painostusta Venäjää vastaan.

Uusinta uutta oli, että Zelenskyi oli tukeutunut niihin amerikkalaisiin poliitikkoihin, jotka eivät ole Trumpin ulkopoliittista linjaa kannattaneet. Heidän joukossaan tärkein henkilö on senaattori Lindsey Graham, joka on koonnut senaatissa voimia Venäjän vastaisten pakotteiden tiukentamiseksi.

Kirjoitin, että tämä Zelenskyin puuttuminen Yhdysvaltain sisäiseen valtataisteluun ärsyttää tietysti Donald Trumpia suunnattomasti:

”Kaikella tällä toiminnallaan Zelenskyi suututtaa sekä presidentti Donald Trumpin että presidentti Vladimir Putinin. Tästä syytä he vievät entistäkin päättäväisemmin eteenpäin suurta suunnitelmaansa Ukrainan sodan lopettamiseksi ja molemmille maille paremman maailmanjärjestyksen luomiseksi.

Volodymyr Zelenskyi saisi aikaan itselleen ja Ukrainalle paremman ”diilin” myötäsukaisella yhteistyöllä Yhdysvaltojen kanssa.”

Jo edellisessä, maaliskuun lopussa, julkaisemassani blogissa olin kirjoittanut, että Suomen ja Euroopan tulisi tukea Donald Trumpin ponnisteluja rauhan palauttamiseksi Ukrainaan. Myötäsukainen asenne antaisi meillekin parhaimmat mahdollisuudet vaikuttaa ratkaisujen sisältöön.

Erityisen paljon voitettavaa oli Suomella.

Olin pannut merkille, että tasavallan presidentti Alexander Stubb oli Lontoossa pitämässään lehdistötilaisuudessa sanonut, että meidän on varauduttava yhteyksien palauttamiseen Venäjän kanssa.

x  x  x

Kuluneen lähes puolen vuoden aikana Euroopan poliittiset ja sotilaalliset jännitteet ovat vaarallisella tavalla kasvaneet.

Viime torstain blogissani otin jälleen esille Suomen yhteydenpidon Venäjään.

Totesin, että ponnisteluissa rauhan palauttamiseksi Ukrainan ja Venäjän välille Suomen asema on omituinen.

Olemme korkeimmalla valtiollisella tasolla tiiviissä keskusteluyhteyksissä Ukrainaan, Yhdysvaltoihin, Britanniaan, Ranskaan ja Saksaan. Sodan toisen osapuolen, naapurimaamme Venäjän, poliittiseen johtoon meillä ei ole lainkaan yhteyksiä.

Erityisen omituista tämä on oman maamme aikaisemman toiminnan perusteella. Tasavallan presidenttinä Sauli Niinistö piti Ukrainan sotilaallisen kriisin aikana ja Venäjän hyökkäyksen jälkeenkin yhteyttä Vladimir Putiniin.

Euroopassa ei pitäisi pelata vaarallisia uhkapelejä, vaan hakea ratkaisu ongelmiin neuvottelujen kautta.

x   x  x

Maaliskuun blogin lopussa valittelin sitä, että meillä Suomessa ja muuallakin läntisessä Euroopassa on tietysti vaikea kääntää politiikan suuntaa, kun vuosien ajan on harjoitettu ”uuden kylmän sodan” retoriikkaa.

Suuntaa olisi käännettävä myös julkisessa keskustelussa.

Viime päivinäkin olimme kuunnelleet voimakasta kritiikkiä Yhdysvaltain presidenttiä ja hänen ”joukkuettaan” kohtaan.

Viimeinen tapaus oli ollut Signal-viestin ajautuminen julkisuuteen. Tässä yhteydessä oli ihmetelty viestiketjussa olleiden kommentteja Euroopasta.

Edellisen administraation vastaavanlaisista edesottamuksista ei ollut julkisuudessa edes kerrottu.

Linkitin blogiin videon, jossa Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Victoria Nuland vuonna 2014 Maidanin aukiolla toteutetun   vallankaappauksen jälkeen järjesteli Ukrainan uutta hallitusta. Euroopasta hän sanoi ”fuck the EU”. Sivistyneeseen kielenkäyttööni ei kuulunut kirjoittaa hänen lausahduksensa suomennosta. (https://www.youtube.com/watch?v=fWkfpGCAAuw)

x  x  x

Kevään jälkeen ”uuden kylmän sodan” retoriikka on edelleen hallinnut Suomen julkisesta keskustelua.

Suomalaisen julkisen keskustelun ja journalismin tilasta kertoo korutonta kieltään Ilta-Sanomissa tänään julkaistu Arja Paanasen kirjoittama pääkirjoitus:

”Suomessa tuoreimman yrityksen Venäjän normalisoimiseksi on tehnyt veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen. Hän vaatii blogissaan keskusteluyhteyden palauttamista Venäjään.

Väyrysen termit ovat kuin suoraan Kremlin ohjekirjasta. Esimerkiksi Kiovan vuoden 2014 kansannousu on Väyryselle ”laiton vallankaappaus” ja Venäjän Itä-Ukrainassa käynnistämä peitesota on ”Ukrainan sisällissota”.”

Linkkiä blogiin ei tietenkään tarjota. Kirjoitukseni perustuu historiallisiin tosiasioihin, joihin liittyvää dokumentaatiota löytyy myös mm. 27.2.2015 julkaisemastani blogista ”Uusi ja vanha Eurooppa”.

Nuorempana Arja Paananen oli huippuluoman journalisti. Tämänpäiväiset kommentit ovat osa hänen viime vuosien narratiiviaan.