Miksi Suomi ja Eurooppa eivät keskustele Venäjän kanssa?

Viimeiset murheelliset uutiset Puolasta osoittavat, että vaara Ukrainan sodan laajenemisesta on todellinen.

Ne nostavat jälleen esille kysymyksen, miksi Suomella ja Euroopalla ei ole keskusteluyhteyttä Venäjään.

Tämän kirjoitukseni lopussa teen ehdotuksen, miten keskusteluyhteydet voitaisiin ehkä avata.

x  x  x

Kun haemme vastausta otsikossa esitettyyn kysymykseen, joudumme täsmentämään, mitä tarkoitamme sanalla ”Eurooppa”.

Eurooppa on maanosa Atlantilta Uralille. Ukraina kuuluu siis Euroopan ytimeen ja Eurooppaan kuuluvat myös Venäjän ydinalueet.

Kun keskustellaan kansainvälisestä politiikasta, ”Euroopalla” tarkoitetaan yleensä Euroopan unionia.

Kun keskustellaan rauhan palauttamisesta Ukrainaan, ”Eurooppaan” usein luetaan EU:n lisäksi sen ulkopuoliset Nato-maat, erityisesti Britannia ja Norja.

Kielenkäytön sekavuus heijastelee niitä ongelmia, joita liittyy ”Euroopan” toimintaan Ukrainan ja Venäjän välisen sodan lopettamiseksi.

x  x  x

Perinteisesti Ranska ja Saksa ovat muodostaneet Euroopan unionin poliittisen ytimen. Näillä mailla on ollut rooli myös siinä kehityksessä, joka johti Ukrainan sotaan.

Aluksi nämä maat eivät tehneet kaikkea mahdollista tämän onnettomuuden estämiseksi. Sitten toimittiin oikein, mutta voimat eivät riittäneet.

Ukrainan murhenäytelmä käynnistyi Naton huippukokouksessa Bukarestissa keväällä 2008. Ranska ja Saksa eivät kannattaneet sitä, että Georgialle ja Ukrainalle avattiin tie kohti sotilasliiton jäsenyyttä. Liittokansleri Angela Merkel on jälkikäteen harmitellut sitä, että hän ei voimakkaammin tätä päätöstä vastustanut.

Saman vuoden syksyllä käynnistettiin EU:n Itäisen kumppanuuden ohjelma, johon Venäjää ei kutsuttu edes tarkkailijaksi.

Osana tätä ohjelmaa neuvoteltiin assosiaatiosopimus EU:n ja Ukrainan välille. Kiista sen hyväksymisestä johti vuoden 2014 alussa Kiovassa toteutettuun laittomaan vallankaappaukseen. Tämä puolestaan suisti Ukrainan raskaaseen sisällissotaan.

Vuonna 2015 sisällissota oli laajenemassa täysimittaiseksi sodaksi, mutta Ranskan ja Saksan johdolla solmitulla Minsk II -sopimuksella tämä kyettiin estämään.

Ranska ja Saksa osallistuivat neuvotteluihin, joilla Venäjän hyökkäys Ukrainaan pyrittiin estämään. Nämä maat vetosivat turhaan Kiovan hallitukseen, että se olisi suostunut panemaan täytäntöön Minsk II -sopimuksen.

Keväällä 2022 Turkin johdolla käydyissä neuvotteluissa syntyi aseleposopimus, jonka Yhdysvallat ja Britannia Boris Johnsonin johdolla kaatoivat.

Tämän jälkeen myös Ranskan ja Saksan johtajien yhteydet Venäjään pitkäksi aikaa katkesivat.

Viime vuoden lopulla Saksan liittokansleri Olaf Scholz oli kuitenkin puhelinyhteydessä presidentti Vladimir Putinin kanssa. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010837394.html

Viime kesänä Putinin kanssa puhui lähes kolmen vuoden tauon jälkeen Ranskan presidentti Emmanuel Macron. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011337922.html

Euroopan unionin johdolla ei yhteyksiä ole ollut. Tämä on ollut omituista tilanteessa, jossa maailman johtavien suurvaltojen päämiehetkin ovat Venäjän presidenttiin yhteyttä pitäneet.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump isännöi Alaskassa tapaamisen Vladimir Putinin kanssa. Äskettäin Putin tapasi myös Intian ja Kiinan johtajat.

x  x  x

Euroopan, Euroopan unionin, tilanne on omituinen.

Meille Ukrainan ja Venäjän välinen sota on aiheuttanut vakavia ongelmia ja valtavat taloudelliset menetykset. Me emme kuitenkaan ole olleet itsenäisenä toimijana mukana neuvotteluissa, jotka johtaisivat sodan loppumiseen.

Ranska, Saksa ja monet muut Euroopan maat pyrkivät estämään sodan syttymisen.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Eurooppa ryhtyi tukemaan presidentti Joe Bidenin politiikkaa ja antamaan Yhdysvaltain rinnalla Ukrainalle vahvaa poliittista, taloudellista ja sotilaallista apua.

Eurooppa on sitoutunut Ukrainan tukemiseen tavalla, joka on antanut Ukrainan johdolle lähes avoimen valtakirjan päättää siitä, milloin ja millä ehdoilla tulitauosta tai rauhasta voidaan sopia.

Vaalilupaustensa mukaisesti Donald Trump on ryhtynyt ponnistelemaan Ukrainan sodan lopettamiseksi neuvottelemalla sekä Venäjän että Ukrainan johtajien kanssa.

Eurooppa on ryhtynyt tukemaan näissä neuvotteluissa estoitta Ukrainaa, joka pyrkii pitkittämään sotaa ja joka vaatii Yhdysvalloilta ja Euroopalta sekä suurempaa taloudellista ja sotilaallista tukea että kovempia pakotteita Venäjää vastaan.

Peräti omituista on, että Euroopalla, Euroopan unionilla, ei ole edes keskusteluyhteyttä Venäjään.

Jos EU:n instituutioiden nykyiset johtajat eivät jostakin syystä halua keskusteluyhteyttä Moskovaan avata, tässä voisi turvautua EU:n nykyisen puheenjohtajamaan Tanskan ja sen pääministerin Mette Fredriksenin apuun.

Esikuvana tällaiseen toimintaan voisi olla pääministeri Viktor Orbanin toiminta Unkarin puheenjohtajakaudella.

Orban toimi omin päin. Tanskan tapauksessa puheenjohtaja voisi toimia jäsenmaiden yleisellä tuella.

x  x  x

On ilmeistä, että rauhan palauttamiseksi Ukrainaan tarvitaan laajempi koko Euroopan turvallisuutta vahvistava sopimusten kokonaisuus. Sellaisesta voitaisiin neuvotella Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) puitteissa.

Tässä voisi avautua tehtävä Suomelle ETY-järjestön puheenjohtajamaana.

Helsingissä ETYK:in 50-vuotisjuhlan merkeissä järjestetyssä konferenssissa ei valitettavasti saatu aikaan keskustelua rauhan palauttamisesta Ukrainaan.

Suomi voisi tehdä suuren palveluksen koko Euroopalle ja laajemminkin koko kansainväliselle yhteisölle avaamalla keskusteluja Ukrainan sodan lopettamiseksi. Aloitteen neuvottelujen käynnistämiseksi voisi tehdä joko tasavallan presidentti Alexander Stubb tai pääministeri Petteri Orpo.

Aloitteen keskustelujen ja neuvottelujen käynnistämiseksi voisivat tehdä myös EU:n ja ETY-järjestön puheenjohtajamaat yhdessä.

Tässä tarjoutuisi oivallinen mahdollisuus pohjoismaiselle yhteistyölle. Tanskalla ja Suomella on lisäksi erityinen yhteinen intressi edistää sitä arktista yhteistyötä, josta Yhdysvallat ja Venäjä ovat ryhtyneet neuvottelemaan.