Suomen on palattava puolueettomuuspolitiikkaan – Palestiinan valtiota ei pidä tunnustaa

Otin kantaa Palestiinan valtiolliseen tunnustamiseen tämän vuoden toukokuussa julkaisemassani blogikirjoituksessa.

Kirjoitin, että kannanotot Palestiinan valtiollisesta tunnustamisesta eivät ole ratkaisu, eivätkä ne sitä edistäkään.

Perustelin kantaani sillä, että Palestiina voidaan tunnustaa valtiona vasta sitten, kun valtio on olemassa.

Valtiollinen tunnustaminen rikkoisi niitä periaatteita, joita Suomi on ulkopolitiikassaan lähes johdonmukaisesti noudattanut.

Valtion tunnustamisen edellytyksenä on, että on olemassa valtioalue, jolla hallitus käyttää tosiasiallista valtaa. Hallituksia Suomi ei ole tunnustanut.

Hallitusten tunnustamisen suhteen Suomi on poikennut periaatteistaan vuonna 2019, jolloin maamme tunnusti Venezuelan oppositiojohtajan Juan Guaidon Venezuelan hallitsijaksi.

Suomen noudattamilla periaatteilla viittasin siihen poliittiseen linjaan, jota Suomi puolueettomuuspolitiikallaan aikanaan toteutti.

x  x  x

Tämän kirjoitukseni otsikolla pyrin provosoimaan lukijoitani.

Tässä seuraan emeritusprofessori Vilho Harlen esimerkkiä.

Harle piti elokuussa 2023 järjestetyissä Pohjanranta-keskusteluissa mielenkiintoisen luennon aiheesta ”Suomen ulkopoliittinen kehitys moniulotteisen ulkopolitiikan viitekehyksen valossa: jatkosodan jälkeisistä vuosista Niinistöön ja Orpon hallituksen ohjelmaan”.

Hieman aikaisemmin Suomi oli liittynyt sotilasliitto Natoon. Pohjanranta-keskusteluissa virittelimme keskustelua sitä, millaista ulkopolitiikkaa Nato-Suomen tulisi toteuttaa.

Luentonsa lopuksi professori Harle sanoi:

”Päätän tahalliseen ja tietoiseen provokaatioon. Väitän, että puolueettomuuden ja puolueettomuuspolitiikan välillä voidaan tehdä käsitteellinen ero, ja on semmoinen joskus tehtykin. Politiikan yleiskielessä termit sekoitetaan usein keskenään, ja se on käsitteellinen virhe.

Kansainvälisen yhteisön instituutiona tai suvereniteetin instituution johdannaisena puolueettomuus tarkoittaa sitä, että sodan aikana valtio ei liity sotaan kummankaan osapuolen puolella.

Puolueettomuuspolitiikkaa puolestaan voi pitää puolueettomuuden rauhanaikaisena johdannaisena, pysyttäytymisenä osapuolten eturistiriitojen ja kiistojen ulkopuolella. Suomi on voinut hylätä molemmat ulkopolitiikassaan, mutta kansainvälisten instituutioiden joukossa ne pysyvät niin kauan kuin kansainvälinen yhteisö ja sodat säilyvät.”

”Väitän, että Nato jäsenyys eli liittoutuminen tekee liittoutuman jäsenen puolueettomuuden mahdottomaksi. Liittoutuminen ja puolueettomuus sulkevat toisensa pois.”

”Naton jäsenen velvoitteet eivät estä jäsenmaata harjoittamista puolueettomuuspolitiikkaa rauhan aikana. Kuten eivät estä itsenäistä ulkopolitiikkaa muutenkaan.”

 x  x  x

Avauspuheessani perustelin tarvetta keskustella Nato-Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta niillä kokemuksilla, joita olimme saaneet jäsenyydestämme Euroopan unionissa.

Monet olivat ymmärtäneet väärin Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan luonteen. EU:lla ei ole yhtä (single) politiikkaa, vaan se on yhteistä (common).

Kullakin jäsenmaalla on oma kansallinen ulkopolitiikkansa, jota se toteuttaa myös EU:n puitteissa ja sen kautta. EU:n jäsenmaiden ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on hyvin suuria eroja.

Vastaavanlainen väärinymmärrys näytti olevan vallalla myös Natoon liittyen.

Nato on pelkkä puolustusliitto. Sillä ei ole edes yhteistä (common) ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, kuten Euroopan unionilla.

Totesin, että Suomen ja pyrkimys liittyä Natoon johti osaltaan siihen, että Suomi lähentyi Baltian maita ja Puolaa.

Nyt kun jäsenyys on toteutunut, Suomen on ratkaistava, jatkaako maamme tiivistä yhteistyötä Baltian maiden ja Puolan kanssa.

Kysyin, eikö Suomen olisi nyt pikemminkin lähennyttävä uudelleen muita Pohjoismaita, Saksaa ja Ranskaa?

Korostin, että EU:n ja Naton jäsenenäkin Suomi voi ja maamme tulee harjoittaa kansallisten etujemme mukaista itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

x  x  x

Kysymys Palestiinan valtiollisesta tunnustamisesta on aiheuttanut vakavia ristiriitoja valtioiden välillä ja niiden sisällä.

Pohjoismaat ovat olleet taipuvaisia tunnustamaan Palestiinan valtion. Ruotsi teki sen jo vuonna 2014, Norja vuonna 2024.

Viro ei ole tunnustamisen tielle lähtenyt. Perustelut ovat samat, joihin Suomen linja on näihin aikoihin saakka tukeutunut.

Suomen tulisi pysyttäytyä linjallaan.

Muutenkin meidän tulisi palata noudattamaan puolueettomuuspolitiikan periaatteita pyrkimällä ylläpitämään hyviä suhteita kaikkiin maihin ja pysyttäytymään kansainvälisten kiistojen ulkopuolella.

Ulkopolitiikassa tulisi pyrkiä noudattamaan kestäviä periaatteita.

Sekaannusten välttämiseksi puolueettomuuspolitiikan käsitettä on syytä käyttää säästeliäästi lähinnä akateemiseen keskusteluun.

Tärkeintä on politiikan sisältö. Puolueettomuuspolitiikan periaatteita noudattamalla Suomi voi parhaimmin vaalia kansallisia etujaan.

x  x  x

Suosittelen luettaviksi teokseni ”Suomen ulkopolitiikka – kansallinen doktriini ja tulevaisuuden ihmiskuntapolitiikka” (1989) ja ”Suomen puolueettomuus uudessa Euroopassa” (1996).

Kirjat ovat luettavissa kotissivuni kirja-arkistosta. Vuonna 1996 julkaistu kirja on myös tilattavissa Pohjanrannan verkkokaupasta.