”Olen aina ollut ukrainalaisten puolella, kaikkien ukrainalaisten puolella”.

Viime vuosina olen julkaissut runsaasti blogeja Ukrainan tilanteesta. Tapahtumien ja keskustelun ollessa kiivaimmillaan olen kirjoittanut niitä jopa päivittäin.

Olen kirjoittanut asiantuntijana, valtiotieteen tohtorina ja kansainvälisten suhteiden dosenttina. Toisaalta olen voinut nojautua siihen, että olen kansanedustajana, ministerinä ja Euroopan parlamentin jäsenenä voinut jo vuosikymmenten mittaan seurata läheltä Ukrainan kehitystä ja kohtaloita.

Viime vuosien tärkeimmät kirjoitukseni olen julkaissut kahdessa kirjassa. Vuoden 2022 lopulla ilmestyi ”Sota vai rauha Suomelle?”, viime syksynä ”Mitä Suomelle on tapahtunut?”. 

Teoksissani olen kommentoinut kirjoituksiani myöhempien tapahtumien valossa. Useimmiten olen voinut osoittaa, että olin osunut tulkinnoissani ja arvioissani oikeaan.   

Tiedän, että kirjoituksillani on ollut laaja asioista hyvin perillä oleva lukijakunta – myös päätöksentekoon osallistuneiden joukossa. 

Julkista kommentointia olen saanut osakseni melko vähän. Valistuneet lukijat ovat tienneet, että olen ollut oikeassa tai ainakin kannanottoni ovat olleet perusteltuja.

Sosiaalisen median kommentointi on ollut pääosin asiatonta loan heittämistä. Tämä on estänyt asiallista keskustelua. Kommentaattoritkin ovat joutuneet asiattomien hyökkäysten kohteeksi. 

Yleinen on ollut se loanheittäjien valheellinen väite, että olisin ollut Ukrainan sodassa ”puolueellinen”, että olisin ollut ”Venäjän puolella”. 

x  x  x

On myönnettävä, että olen ollut ”puolueellinen”. 

Olen ollut rauhan puolella. 

Yritin omalta pieneltä osaltani estää sodan syttymisen. Olen pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että taisteluissa saataisiin aikaan tulitauko ja aselepo. Olen pyrkinyt edistämään kestävää rauhanratkaisua. 

Olen ollut ”puolueellinen” myös siinä suhteessa, että olen aina ollut ukrainalaisten puolella, kaikkien ukrainalaisten puolella.

Ukrainan tilanteen ymmärtämiseksi on otettava huomioon, että tämän maan väestö, ”ukrainalaiset”, koostuu historiallisten tapahtumien seurauksena monista eri kansallisuus- ja kieliryhmistä. Väestön keskuudessa on myös eri uskontokuntiin kuuluvia. 

Eniten on ukrainankielisiä ukrainalaisia. 

Ylivoimaisesti suurin vähemmistökieli on venäjä, jota äidinkielenään puhuvat ovat olleet enemmistönä Krimin niemimaalla ja Donbassin alueella. Venäjänkieliset lienevät olleen suurin kieliryhmä myös Harkovassa ja Odessassa. 

Ukrainan länsiosat ovat aikanaan kuuluneet Itävalta-Unkariin ja Puolaan. Siellä on alueita, joiden väestön enemmistö puhuu unkarin- tai puolankieltä.   

x  x  x

Ukrainan tilanteeseen perehdyin erityisesti Euroopan parlamentin jäsenenä. Vuoden 2001 alussa laadin raportin Ukrainan ja EU:n välisistä suhteista. 

Suomenmaa-lehdessä 9.2.2001 julkaistussa artikkelissani kirjoitin: 

”Ukrainassa on vasta meneillään kansakunnan muodostuminen. Tätä prosessia on ulkopuolistenkin syytä tukea: vain sisäisesti vakaa Ukraina voi toimia vakauttavana tekijänä omalla alueellaan ja koko Euroopassa.

Turvallisuuspolitiikassaan Ukraina on pyrkinyt löytämään tasapainon suhteissaan Venäjään ja Natoon. Tämä on viisasta myös maan sisäistä vakautta ajatellen: tiivis liitto Venäjän tai länsimaiden kanssa saattaisi aiheuttaa vakavia sisäisiä ristiriitoja.”

Esitin raportissani, että meidän on tuettava Ukrainan suuntautumista yhteistyöhön EU:n kanssa ja pidettävä avoinna myös mahdollisuutta, että Ukraina joskus tulevaisuudessa liittyisi unioniin.

Raporttia laatiessani tapasin Ukrainan ulkoministeriön valtiosihteerin. Hän sanoi, että Ukrainalla tulisi olla samankaltainen asema kuin Suomella oli ollut kylmän sodan kaudella: heidän tulisi ottaa huomioon Venäjän turvallisuusedut ja suuntautua taloudellisessa yhteistyössä sekä Venäjän että länsimaiden suuntaan. 

Samansuuntaisen lausunnon oli äskettäin antanut arvostettu amerikkalainen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Zbigniew Brzezinski.

Näitä Brzezinskin ja Henry Kissingerin esittämiä samanlaisia mielipiteitä ei otettu huomioon. Käynnistyi toiminta Ukrainan nopeaksi liittämiseksi sekä Euroopan unioniin että Natoon.

Vuoden 2013 lopulla Ukrainan sisäiset jännitteet kärjistyivät. 

Ne johtivat vallankaappaukseen, jonka seurauksena maan laillisesti valittu presidentti joutui helmikuun lopulla 2014 lähtemään maanpakoon. 

Uusi Ukrainan hallitus päätti ensi töikseen hakea jäsenyyttä Natossa ja kumota venäjän aseman maan virallisena vähemmistökielenä.

x  x  x

Kiovassa toteutettu vallankaappaus johti siihen, että Venäjä valtasi Krimin niemimaan. 

Syttyi verinen sisällissota, jossa enemmistöltään venäjänkielinen Donbassin alue irrottautui Ukrainasta. 

Taistelut saatiin taukoamaan Ranskan ja Saksan johdolla syyskuussa 2014 syntyneellä Minskin sopimuksella.

Vuoden 2014 lopulla ja seuraavan vuoden alussa kirjoitin useita blogeja, joissa pyrin löytämään ratkaisua syntyneeseen vakavaan kriisiin.

Joulukuun 22. päivänä 2014 julkaisemassani blogissa ”Syttyykö jäätyneistä konflikteista kuuma sota” kirjoitin: 

”Ukrainan yhtenäisyys olisi voitu säilyttää vain siten, että eri väestöryhmät olisivat hakeneet keskinäistä yhteisymmärrystä, jota sekä länsimaat että Venäjä olisivat tukeneet. Geopoliittinen valtakilpailu repi kuitenkin Ukrainan rikki, synnytti sisällissodan ja johti lopulta kansainvälisen kriisin.

Nyt puhutaan jopa kylmästä sodasta idän ja lännen välillä. Tulevaisuuden näköala on pelottava. Kielenkäyttö kovenee, uusia pakotteita asetetaan ja suunnitellaan. Jäätyneet konfliktit saattavat jännityksen kasvaessa kärjistyä ja uusia saattaa syntyä. 

Erityisen vaaralliseksi tilanteen tekee se, että ulkovallat ovat sitoutuneet vahvasti konfliktien osapuoliin. Pahimmillaan ne voivat johtaa lopulta laajempaan kuumaan sotaan.”

Esitin, että Suomen ja Ranskan tulisi ETY-järjestön isäntävaltioina toimia yhdessä Euroopan rauhan ja turvallisuuden vahvistamiseksi.

Vuoden 2015 alussa sisällissodan taistelut olivat kiihtymässä. Tilanne saatiin rauhoittumaan Ranskan ja Saksan johdolla aikaansaadulla Minsk II -sopimuksella.

Yhdysvallat, Baltian maat ja Puola olivat eri linjoilla. Niiden mielestä sotatoimia olisi pitänyt kiihdyttää aseistamalla Ukrainaa. Tästä kirjoitin blogissani ”Uusi ja vanha Eurooppa”. 

x  x  x

Vuoden 2021 lopulla syntyi samankaltainen tilanne kuin vuoden 2015 alussa. 

Ranska ja Saksa yrittivät vaikuttaa Ukrainaan, että se olisi suostunut toteuttamaan Minsk II -sopimuksen ja luopunut ainakin siinä vaiheessa Nato-hakemuksestaan. 

Yhdysvallat lähimpine liittolaisineen kehotti Ukrainaa olemaan tiukkana.

Tammikuun lopulla 2022 Ukrainan johto torjui julkisesti vaatimukset Minsk II -sopimuksen toteuttamiseksi.

Syyt tähän kertoi julkisuuteen Ukrainan turvallisuuspäällikön Oleksyi Danilov uutistoimisto AP:lle antamassaan haastattelussa.

Danilov sanoi, että Minskin sopimuksen toteuttaminen johtaisi vakaviin sisäisiin erimielisyyksiin ja suoranaiseen kaaokseen Ukrainassa. Danilov vetosi länsimaihin, että Ukrainaa ei painostettaisi toteuttamaan sopimusta.

Danilov kertoi 420 000 ukrainalaisen saaneen sotakokemusta kahdeksan vuoden ajan venäläisiä vastaan käydyssä sisällissodassa. Hän arvioi maan saavan aseisiin jopa 2.5 miljoonaa sotilasta.

Oli siis säilytettävä ”kansallinen yhtenäisyys” ja jatkettava sotaa omaa kansallista vähemmistöä vastaan.

x  x  x

Juuri ennen Venäjän hyökkäystä 23.2.2022 kirjoitin blogin, jossa korostin, että ”Ukrainalla on oikeus myös puolueettomuuteen”. 

Kirjoitin, että ratkaisun avaimet olivat Ukrainan itsensä käsissä.

”Ukraina voisi peruuttaa hakemuksensa liittyä Naton jäseneksi.

Samalla se voisi korostaa, että se pitää kiinni oikeudestaan hakea jäsenyyttä myöhemmin. Käytännössä tällä ei olisi suurta merkitystä, kun nyt voimassa olevan hakemuksen käsitteleminen kestäisi joka tapauksessa hyvin pitkään.

Hakemuksen peruuttaminen antaisi uusia mahdollisuuksia Ukrainan kriisin ratkaisemiseen. Sotatoimet voisivat päättyä. Neuvotteluissa olisi mahdollista sopia kaikkien osapuolten kesken ratkaisuista, joilla Ukraina voisi olla hyvässä yhteistyössä sekä EU-maiden, Yhdysvaltojen että Venäjän kanssa.

Jännitteiden lientyessä olisi ehkä mahdollista palauttaa Donetskin ja Luhanskin kapinallisalueet Ukrainan yhteyteen ja toteuttaa Minskin sopimukset.”

x  x  x

Olivatko Ukrainan ja ukrainalaisten ”puolella” ne, jotka torjuivat Minskin sopimusten toteuttamisen? 

Olivatko ukrainalaisten puolella ne, jotka kaatoivat maaliskuussa 2022 Turkin johdolla aikaansaadun aseleposopimuksen?

Ovatko ukrainalaisten puolella ne, jotka vaativat nyt taistelujen jatkamista?

Nyt tarjolle tuleva ”diili” on todennäköisesti ukrainalaisten kannalta paljon huonompi kuin Minsk II tai kevään 2022 sopimus, mutta se on parempi kuin se, mihin taisteluja jatkamalla voitaisiin päästä. 

Siksi rauhan mahdollisuuteen olisi vihdoinkin tartuttava.

x  x  x

Lisätietoa kirjoitukseni aihepiiristä on löydettävissä kotisivuni blogi-arkistosta.

Teokseni ”Sota vai rauha Suomelle?”  ja ”Mitä Suomelle on tapahtunut?” ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta. 

Nämä Pohjantähti-keskuksen kustantamat teokset ovat tilattavissa Pohjanrannan verkkokaupasta poikkeuksellisesti ilman toimituskuluja.