8
maalis
2024
61

Meillä on oikeus kansanvaltaan ja länsimaiseen julkiseen sanaan

Viime joulukuussa julkaisemassani blogikirjoituksessa ilmoitin, että olin päättänyt luopua lopullisesti jäsenyydestäni Suomen Keskustassa. 

Samalla ilmoitin, että puoluepoliittisen vaikuttamisen aika oli osaltani ohi. 

Yhteiskunnallinen toimintani jatkuisi, mutta sen luonne muuttuisi. 

Olinhan sanonut, että yhteiskunnallinen toiminta oli minulle suoranainen elämäntehtävä.

Kirjoitukseni lopussa kerroin, että jatkan toimintaani muun muassa Pohjantähti-keskuksen puitteissa, joka järjestää yleissivistävää koulusta erityisesti ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikasta. Keskus julkaisee Pohjantähti-lehteä ja tuottaa aineistoa Polaris-TV:lle.

Jatkan edelleen kirjoitteluani ajankohtaisista aiheista. 

Pyrin vaikuttamaan erityisesti siihen, että Suomen poliittinen järjestelmä kehittyisi kansanvaltaiseksi ja että meille kehittyisi länsimaisia arvoja ja periaatteita noudattava julkinen sana. 

x  x  x

Nykyinen tilanne on palauttanut mieleeni tapahtumat 50 vuoden takaa. 

Vuoden 1972 Jyväskylän puoluekokouksessa olin tullut valituksi Keskustapuolueen varapuheenjohtajaksi.  

Seuraavan puoluekokouksen lähestyessä olin perin juurin pettynyt puolueen toimintaan. Marraskuussa 1973 pidetyssä puoluevaltuuston kokouksessa ilmoitin, että luovun varapuheenjohtajan paikastani, ellei meno puolueessa muutu.

Eduskunnan talviloman aikana kirjoitin kirjan ”On muutoksen aika”. Toin siinä esiin tyytymättömyyteni oman puolueeni ja koko Suomen politiikkaan. Avasin näkymiä kohti parempaa tulevaisuutta.   

Kevään mittaan luottamukseni puolueen tulevaisuuteen vahvistui ja päätin jatkaa varapuheenjohtajan tehtävässä.

Vuoden 1974 teoksellani oli ratkaiseva vaikutus silloin käynnissä olleeseen aatteelliseen ja poliittiseen keskusteluun. Omalta osaltaan se loi pohjaa sille kehitykselle, jonka kautta Keskusta palasi 1980-luvun lopulla Suomen suurimmaksi puolueeksi. 

Vuoden 1994 presidentinvaalien jälkeen julkaisin teoksesta uusintapainoksen nimellä ”On muutoksen aika 1”. Ykkönen kirjan nimessä liittyi siihen, että olin kesällä 1993 julkaissut teoksen ”On muutoksen aika 2”. 

Vuoden 1994 uusintapainoksen alussa oli laaja esipuhe, jossa arvioin kuluneiden kahden vuosikymmenen kehitystä ja taakse jääneitä presidentinvaaleja. 

Tärkeintä kirjan antia oli Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen suuntautunut linjanvetoni. Se kannattaa nytkin lukea.

x  x  x

Vuoden 1994 jälkeen Suomen kehitys on ollut onnetonta. On tehty päätöksiä, joilla maamme itsenäisyys on askel askeleelta kaventunut. 

Itsenäisyyttämme murentaneet ratkaisut ovat johtaneet myös taloudellisiin menetyksiin, joiden seurauksena olemme nyt suoranaisen katastrofin partaalla.    

Vuonna 1994 Suomi eli keskellä historiansa pahinta lamakautta. Olimme joutuneet siihen sen vuoksi, että maatamme oli ”vahvan markan” talouspolitiikalla valmisteltu EU-jäsenyyteen ja yhtenäisvaluutta euroon.

Näistä kovista kokemuksista ei mitään opittu. 

Suomi vietiin EU:n jäseneksi, vaikka olimme jo päässeet Euroopan talousalueen (ETA) osana unionin sisämarkkinoille. Vaihtoehtona jäsenyydelle oli itsenäisyys ja jäsenyys ”Pohjolan yhteisössä”.  

EU-jäsenyyden myötä menetimme oleellisen osan itsenäisyydestämme. Sittemmin se on entisestään kaventunut ja edelleen kaventumassa. Olemme joutuneet osaksi ylikansallista ja yhteisvastuullista velkaunionia. 

Euroalueeseen Suomi vietiin ainoana Pohjoismaana perustuslakimme vastaisesti ilman kansanäänestystä. Tämä ratkaisu johti vuoden 2008 finanssikriisistä alkaneeseen taloutemme ”menetettyyn vuosikymmeneen”. 

Jäsenyydestämme euroalueessa kärsimme nytkin ja myös tulevaisuudessa.

Viimeisenä askeleena Suomi luopui edullisesta itsenäisestä asemastaan sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana. Tämä ratkaisu tehtiin, vaikka Suomeen ei kohdistunut silloin eikä näköpiirissä olleessa tulevaisuudessakaan mitään sotilaallista uhkaa.

Liittoutumalla Suomi kärjisti Euroopan kahtiajakoa ja veti sotilaalliset jännitteet myös oman maamme lähialueille. Nyt puhutaan jopa mahdollisuudesta, että Suomi saattaisi joutua sotilaallisen iskun kohteeksi.

Myös Nato-jäsenyyteemme liittyvät hankinnat ja osallistumisemme sen sotilaallisiin operaatioihin kasvattavat valtiontaloutemme alijäämää.   

Viimeksi kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana Suomessa on ollut vallalla poliittinen suuntaus, jolla maamme on lähtenyt innokkaasti mukaan globalisaatioon ja ylikansalliseen yhdentymiseen. 

Tämän väärän poliittisen linjan seurauksena maamme itsenäisyys on kaventunut, ja olemme kokeneet suuria taloudellisia menetyksiä. 

x  x  x

Vuonna 1994 julkaisemani teoksen esipuheessa kirjoitin niistä puutteista, jotka olivat tulleet esiin Suomen poliittisessa järjestelmässä ja mediassa. Kuluneina vuosikymmeninä nämä ongelmat ovat entisestään kärjistyneet.

Suomen valtamedia on tukenut Suomen itsenäisyyttä kaventanutta poliittista suuntausta. Tämä on yhdenmukaistanut poliitikkojen ja puolueiden näkemyksiä ja tavoitteita. 

Jo kolme vuosikymmentä sitten esitin harkittavaksi, voidaanko järjestelmäämme kansanvaltaistaa valtiosääntöä ja muuta lainsäädäntöä muuttamalla. 

Oli myös harkittava, miten poliittista elämäämme voitaisiin tervehdyttää sen käytäntöjä kehittäen. Oli luotava olosuhteet, joissa todellinen kansanvalta toteutuisi.

Markkina- ja mediavoimien hallitsemassa yhteiskunnassa oli suuri houkutus alkaa elää niiden ehdoilla.

Kirjoitin, että oli kuitenkin puskettava vastavirtaan.

Nyt, vuonna 2024, on jälleen muutoksen aika.

Suomen perustuslakia uudistettaessa valtiollista järjestelmäämme on pyritty kehittämään parlamentarismin suuntaan. Käytännössä on kuitenkin päädytty puoluevallan vahvistumiseen. Puoluevaltaa on kasvattanut myös erimuotoisen puoluetuen lisääntyminen.

Kun puolueiden valta on kasvanut, niiden sisäisen kansanvallan toteutumista on voitava jotenkin valvoa ja varmistaa. Tämän tulisi koskea esimerkiksi ehdokkaiden asettamista erilaisiin vaaleihin.

Toisaalta valitsijayhdistysten muodostamista ja toimintaa olisi helpotettava. Niiden valtiollisiin vaaleihin asettamien ehdokkaiden vaalityötä olisi valtion varoista tuettava.

Kuluneina kolmena vuosikymmenenä tiedotusvälineitten omistussuhteet ovat voimakkaasti keskittyneet. Samalla Suomen julkinen tiedonvälitys on yhä enemmän yhdenmukaistunut. Olemme yhä enemmän yhden totuuden maa.

Voimme vain toivoa, että journalismin periaatteet meidän julkisessa sanassamme vahvistuisivat. Meillä on oikeus länsimaisten arvojen ja periaatteiden mukaan toimivaan mediaan.

Toivottavasti vaihtoehtoiset mediat pääsisivät hyvään yhteistyöhön ja vahvistaisivat asemaansa tiedonvälityksen kokonaisuudessa. 

x  x  x

Kirjoituksessa mainitut teokset ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.