On vielä yksi mahdollisuus: parlamentarismi

Valmistautuessani Lappeenrannan puoluekokoukseen tavoitteeni oli, että Keskusta palaisi alkiolaisille juurilleen ja nousisi taas suurten puolueiden joukkoon.

Tässä hankkeessa oli kaksi osaa.

Kaksikielinen piiri teki puoluekokousaloitteen Keskustan periaateohjelman uudistamiseksi vuoden 2024 puoluekokouksessa. Puoluehallitus esitti aloitteen hylkäämistä, mutta puoluekokouksen aloitevaliokunta perusteellisen keskustelun jälkeen sitä lähes yksimielisesti puolsi.

Perusteluissa korostettiin, että ohjelmatyö on aloitettava välittömästi siitäkin syystä, että sen yhteydessä käytävä aatteellinen keskustelu voi edistää puolueen menestymistä vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.

Olin yllättynyt, kun puolueen johto ryhtyi puoluekokouksessa vastustamaan aloitteen hyväksymistä. Se kaatui epämääräisessä koeäänestyksessä.

Kaikki kokousedustajat eivät olleet tietoisia mistä äänestettiin. Ääntenlaskijat eivät edes nähneet suuren kokoussalin perälle.

Uskomatonta!

Aatteellista keskustelua ei todellakaan haluta käydä.

Toinen osa oli ehdokkuuteni puheenjohtajan vaalissa.

Tavoitteeni oli, että ehdokkaiden kesken syntyisi keskustelua Keskustan aatteellisesta ja poliittisesta linjasta. Sitä ei saatu lainkaan aikaan, ei edes puoluekokouksessa.

Tämä oli osa sitä keskustelemattomuuden kulttuuria, joka puolueessa on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana vallinnut.

Äänestyksen tulos ei ollut yllättävä. Olin siihen tyytyväinen.

Enempää en voinut odottaa. Vuonna 2010 puolueen johtoon noussut ”joukkue” on turvannut tehokkaasti omat asemansa.

Puoluekokouksen osanottajien reaktiot osoittivat, että alkiolaisen aatteen kannatus oli paljon laajempaa kuin vaalissa saamani äänimäärä.

Nyt olen tehnyt kaiken mahdollisen puolueen palauttamiseksi alkiolaiselle linjalleen.

Työ jatkuu, kun olen mukana uuden periaateohjelman valmistelemisessa.

x x x

Viime aikoina olen pohtinut Suomen poliittisen järjestelmän kansanvaltaisuutta.

Kun perustuslakia Urho Kekkosen pitkän presidenttikauden jälkeen uudistettiin, tavoitteena oli parlamentarismin vahvistaminen. Näyttää kuitenkin käyneen niin, että uudistus on johtanut puoluevallan kasvuun.

Yksi osoitus tästä oli se omituinen prosessi, jolla Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustavanlaatuinen suunnanmuutos kuluneena keväänä toteutettiin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö astui ulos perustuslain mukaisesta roolistaan valtion päämiehenä ja Suomen ulkopolitiikan johtajana.

Perustuslain mukaan presidentin tulisi johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Päätöksensä tasavallan presidentin tulee tehdä ”valtioneuvostossa sen ratkaisuehdotuksesta”.

Muodollinen päätös Nato-jäsenyyden hakemisesta tehtiin lopulta perustuslain mukaisella tavalla.

Tosiasiallinen päätös Natoon liittymisestä syntyi kuitenkin 2. maaliskuuta järjestetyssä tapaamisessa, jossa puolueiden puheenjohtajat tasavallan presidentin johdolla sopivat jäsenyyden hakemisesta hyvin kiireellisessä aikataulussa. Tämä päätös toteutettiin.

Myöhemmin on käynyt ilmi, että aloitteen Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä oli tehnyt Yhdysvaltain presidentti Joe Biden keskusteluissa, joita hän oli käynyt presidentti Niinistön kanssa 13. joulukuuta ja 18. tammikuuta.

x x x

Suomen perustuslaki ei tunne lainkaan puolueita. Ne mainitaan vain siinä yhteydessä, kun on kysymys ehdokkaiden asettamisesta valtiollisiin vaaleihin.

Perustuslain mukaan puolueilla ei ole roolia myöskään hallituksen muodostamisessa.

Perustuslain 61§:ssä säädetään:

”Eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää tähän tehtävään. Muut ministerit presidentti nimittää pääministeriksi valitun tekemän ehdotuksen mukaisesti.

Ennen pääministerin valintaa eduskuntaryhmät neuvottelevat hallitusohjelmasta ja valtioneuvoston kokoonpanosta. Näiden neuvottelujen tuloksen perusteella, kuultuaan eduskunnan puhemiestä presidentti antaa eduskunnalle tiedon pääministeriehdokkaasta. Ehdokas valitaan pääministeriksi, jos eduskunnassa toimitetussa avoimessa äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista äänistä on kannattanut hänen valitsemistaan.

Jos ehdokas ei saa vaadittavaa enemmistöä, asetetaan samassa järjestyksessä uusi pääministeriehdokas. Jollei uusikaan ehdokas saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan eduskunnassa avoimena äänestyksenä pääministerin vaali. Valituksi tulee tällöin eniten ääniä saanut henkilö.

Valtioneuvostoa nimitettäessä ja sen kokoonpanoa merkittävästi muutettaessa eduskunnan on oltava koolla.”

x x x

Puolueiden päätöksenteosta on säädetty niiden säännöissä.

Keskustan osalta osallistumista hallitusvastuuseen koskee sääntöjen 29§:

”Puolue voi olla edustettuna maan hallituksessa ja tukee sitä, mikäli hallituksen ohjelma ja toiminta ovat sopusoinnussa puolueen periaatteiden kanssa.

Puolueen osallistumisesta hallitusvastuuseen neuvottelevat puoluehallituksen ja Keskustan eduskuntaryhmän nimeämät hallitusneuvottelijat. Hallitusneuvottelijoihin kuuluvat puolueen puheenjohtaja, kolme (3) varapuheenjohtajaa, puoluesihteeri ja puoluevaltuuston puheenjohtaja sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja kaksi (2) varapuheenjohtajaa. Hallitusneuvottelijoita johtaa puolueen puheenjohtaja.

Hallitusneuvottelijat esittelevät neuvotteluiden tuloksen puoluehallitukselle ja eduskuntaryhmälle. Puolueen osallistumisesta hallitusvastuuseen päättää puoluehallituksen esityksestä puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteinen kokous, jossa jokaisella on yksi (1) ääni.

Puolueen ehdokkaat maan hallituksen jäseniksi nimetään puoluehallituksen, eduskuntaryhmän ja Euroopan parlamentissa toimivan Keskustan valtuuskunnan jäsenten yhteiskokouksessa, jossa jokaisella on yksi (1) ääni ja jota johtaa puolueen puheenjohtaja.”

x x x

Suomen poliittiseen järjestelmään on vuosien varrella kehittynyt käytäntöjä, jotka ovat perustuslain valossa hyvin kyseenalaisia.

On syntynyt käytäntö, jonka mukaan suurimman puolueen puheenjohtajalla on oikeus yrittää valtioneuvoston muodostamista. Jyrki Kataisen johtamaa hallitusta muodostettaessa hyväksyttiin se ajatus, että hänellä oli oikeus muodostaa mikä tahansa hallitus, josta kyetään sopimaan.

Tuskallisten vaiheiden jälkeen syntyi sateenkaarihallitus, jonka toiminta päättyi uuden pääministerin Alexander Stubbin johdolla aikamoiseen sekasortoon.

Vaihtoehtona olisi voinut olla SDP:n johtama hallitus.

Kolme vuotta sitten Keskustan olisi tullut pahan vaalitappion jälkeen jäädä oppositioon. Puoluevaltuusto teki jo tätä koskevan päätöksen.

Antti Rinne teki kuitenkin mahtavan tarjouksen: viisi hyvää ministerin paikkaa, puhemiehen tehtävä ja suuri määrä avustajia. Tarjous oli niin houkutteleva, että sitä oli vaikea torjua. Niinpä silloinen puoluejohto tukijoineen pyörsi tehdyn päätöksen. Valitettavasti.

On syntynyt myös käytäntöjä, joiden mukaan eduskuntaryhmän johdon tulisi nauttia puolueen puheenjohtajan luottamusta.

Vuoden 2011 tappiovaalien jälkeen Mauri Pekkarisella oli eduskuntaryhmän enemmistön tuki, mutta puheenjohtajaksi Mari Kiviniemen tahdosta valittiin ”joukkueen” avainpelaaja Kimmo Tiilikainen. Tällä ratkaisulla oli kauaskantoiset seuraukset.

x x x

Perustuslain mukaan eduskuntaryhmillä tulisi olla paljon nykyistä vahvempi asema Suomen poliittisessa järjestelmässä.

Tämä vahvistaisi järjestelmämme kansanvaltaisuutta.

Keskustan osalta tämä saattaisi antaa vielä yhden mahdollisuuden palauttaa meidän politiikkamme alkiolaisille juurilleen.

Ensi keväänä valittavalla Keskustan eduskuntaryhmällä tulee olla itsenäinen asema puolueen linjanvetäjänä.

Eduskuntavaalityössä on annettava keskeinen sija aatteelliselle keskustelulle.