Keskustan puoluevaltuusto koolle?
Vaalikoneissa kysytään, olenko liberaali vai konservatiivi. Joudun vastaamaan: ”en osaa sanoa”.
En ole kumpaakaan. Joissakin asioissa konservatiivi, toisissa liberaali.
Olen alkiolaisen ihmisyysaatteen kannattaja.
Ihmisyys ja sen kehitystarve on asetettava kaiken yhteiskunnallisen uudistustyön perustaksi. On hylättävä materialistinen arvomaailma, joka rikkoo ihmisen ja tuhoaa luonnon. On nojauduttava henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin.
Jos maailmankatsomustani ja aatemaailmaani halutaan kutsua ”ismiksi”, olen laajasti ajatteleva humanisti.
Olen uudistusmielinen ja edistyksellinen. Pyrin perehtymään asioihin juuria myöten.
Jos muutosten tarve on polttava, olen taipuvainen radikalismiin – sekä tavoitteiden asettamisessa, toiminnassa että menettelytavoissa.
Olen siis radikaali humanisti.
Menettelytavoissa olen turvautunut radikalismiin muun muassa syksyllä 1994, jolloin yritin jarrutuskeskustelun avulla estää sen onnettomuuden, että Suomi ja Ruotsi liittyisivät Euroopan unioniin. Tästä kirjoitin äskettäin julkaisemassani blogissa ”EU-jäsenyys on aiheuttanut suuret taloudelliset tappiot”.
Onnistuin jarrutuksessa, mutta onnettomuutta en voinut estää. Suomelle tästä koitui tuplavahinko, kun meidät vietiin ainoana Pohjoismaana jäseneksi myös euroalueeseen.
Kun petyin vuoden 2015 lopulla perin juurin Keskustan aatteelliseen ja poliittiseen linjaan, ryhdyin kokomaan alkiolaisen aatteen kannattajia yhteen yli puoluerajojen ja sitoutumattomien suomalaisten keskuudessa.
Tässä onnistuin, kuten vuoden 2018 presidentinvaalien tulos osoitti. Valitettavasti Keskustan johto niiden jälkeen torjui voimien kokoamisen, ja puolue eteni historiansa suurimpaan vaalitappioon.
x x x
Viime päivinä mieleni ovat jälleen vallanneet radikaalit ajatukset.
Ensimmäinen virike oli Keskustan eduskuntaryhmän Hannu Hoskoseen kohdistamat rankaisutoimet.
Hannu Hoskosen ja Tuomas Kettusen saamat varoitukset ymmärrän, vaikka he äänestyksessä EU:n elpymisvälineestä edustivatkin Keskustan Eurooppa-politiikan perinteistä linjaa ja puolueen kannattajien laajaa näkemystä.
Sitä en ymmärrä enkä hyväksy, että Hannu Hoskonen erotettiin eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä.
Hannu on hoitanut tehtävänsä hyvin. Hän on ylläpitänyt Keskustan perinteisen kannattajakunnan luottamusta puolueeseen tilanteessa, jossa hallitus on toteuttanut cityvihreää ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa.
Toinen virike oli uutinen, jonka mukaan tuulivoiman massiiviseksi siirtämiseksi Suomen ja Ruotsin välillä ollaan rakentamassa uusi voimalinja, jonka kustannukset Fortum maksaa myös Ruotsin alueella lähes kokonaan. Tämä osoittaa osaltaan, kuinka kestämätöntä Suomen nykyinen ilmasto- ja ympäristöpolitiikka on.
Kolmas virike oli emeritusprofessori Matti Virenin Uudessa Suomessa julkaisema blogikirjoitus ”Odotellaan vuotta 2023”.
Se osoittaa, kuinka surkeassa kunnossa Suomen talous on ja kuinka kestämätöntä talouspolitiikkaa meillä harjoitetaan.
Ja tämä maa tukee EU:n elpymispaketin kautta muiden jäsenmaiden taloutta ja avaa tietä unionin kehitykselle kohti yhteisvastuullista velka- ja verounionia!
Ja tämä maa pyrkii toteuttamaan maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa!
x x x
Olen blogikirjoituksissani ruoskinut hallituspuolue Vihreää liittoa cityvihreän ilmasto- ja ympäristöpolitiikan toteuttamisesta. Keskustaa olen armeliaasti arvostellut vain sen myötäilemisestä ja tukemisesta.
Keskustan oma syntitaakka on kuitenkin hyvin painava. Sitä puolue ryhtyi kantamaan pääministeri Juha Sipilän ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen johdolla jo viime hallituskaudella.
Lokakuussa 2018 pääministeri Juha Sipilä ilmoitti Valtioneuvoston sivuilla, että hän aikoo kutsua marraskuussa kaikki suomalaiset eduskuntapuolueet yhteen keskustelemaan ”puhtaalta pöydältä yhteisistä keinoista ja tavoitteista, joihin kaikki sitoutuvat ilmastonpolitiikan kunnianhimon tason varmistamiseksi ja sen jatkuvuuden takaamiseksi yli hallituskausien”.
Kokous järjestettiin 10.12.2018. Avauspuheessaan pääministeri Juha Sipilä sanoi: ”haluan haastaa teidät mukaan tekemään Suomesta ilmastonmuutoksen hillinnän suurvaltaa”.
Tuloksista kerrottiin Valtioneuvoston sivuilla 20.12. julkaistussa tiedotteessa. Siinä kerrottiin pääministeri Juha Sipilän kutsuneen marraskuussa eduskuntapuolueet Kesärantaan pyöreän pöydän keskusteluihin ilmastopolitiikasta. Tapaamisessa oli sovittu, että puolueet valmistelevat yhdessä ilmastolinjauksen.
Asiaa oli valmisteltu puolueiden kesken asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen johdolla. Kahdeksan eduskuntapuoluetta päätti valmistelujen pohjalta yhteisistä ilmastopoliittisista linjauksista. Perussuomalaiset jäi sivuun.
Tiedotteessa on johdanto ja 13-kohtainen linjaus:
Juha Sipilän lokakuussa julkaisema tiedote sisälsi kaksi virhettä.
Pöytä ei ollut ”puhdas”, vaan käsittelyn pohjana oli Ilmastopaneelin toteuttama yksipuolinen valmistelu.
Mukaan ei kutsuttu kaikkia suomalaisia eduskuntapuolueita. Minun johtamani Tähtiliike jätettiin kutsumatta.
Minulle kerrottiin, että kutsuista oli huolehtinut Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Kun kysyin Antilta, miksi minua ei ollut kutsuttu, hän sanoi perusteeksi sen, että meillä oli vähemmän kuin kolme kansanedustajaa. Käsittämätön perustelu.
Tällä kai ennakoitiin jo sitä, että minut myöhemmin suljettiin mielivaltaisesti myös eduskuntapuolueille järjestettyjen Ylen vaaliohjelmien ja -keskustelujen ulkopuolelle.
x x x
Pariin muuhun vaalipaneeliin minut sentään kutsuttiin.
Tammikuun alussa 2019 sain kutsun MTK:n ja MT:n järjestämään eduskuntapuolueiden puheenjohtajien vaalikeskusteluun.
Tammikuun 12. päivänä julkaisemassani blogissa ”Myöhäisherännäisyyttä” kerroin sanoneeni, että ”ilmastopolitiikka on kuin uskonnollinen liike, jossa myöhäisheränneet julistavat kiivaimmin. Näin totisesti on.
Myöhäisheränneet esittävät Suomen ilmastopolitiikkaan ja suomalaisten elämään kohtuuttomia vaatimuksia. Suomen osuus ilmastonmuutoksen aiheuttajana ja sen ehkäisijänä on mitättömän pieni. Kansallisessa ilmastopolitiikassamme pitää olla suhteellisuuden tajua.”
Paneelissa ilmoitin, että en MTK:n jäsenenä hyväksynyt sitä, että järjestö oli kannattanut turpeen energiakäytön vähentämistä.
Helmikuun puolivälissä sain kutsun Sitran, WWF:n ja Helsingin Sanomien järjestämään eduskuntapuolueiden puheenjohtajien paneelikeskusteluun.
Tästä kirjoitin 16.2.2019 julkaisemassani blogissa ”Tervettä järkeä ilmastopolitiikkaan”:
”Loppupuheenvuorossa meitä pyydettiin kertomaan, miksi omaa puoluettamme tulisi äänestää. Vastasin, että kyseenalaistamme sen yhden totuuden, jota ilmastopolitiikassa julistetaan.
Ilmasto on monimutkainen kokonaisuus, johon vaikuttavat monet tekijät. Suomen vaikutus ilmastonmuutokseen ja sen torjumiseen on häviävän pieni. Suomalaisia ei pidä kiusata ja syyllistää, eikä pidä ryhtyä kansantaloudellisesti järjettömiin toimenpiteisiin, kuten sähköautoilun voimakkaaseen edistämiseen tai turvetuotannon lopettamiseen.
Ilmastonmuutospolitiikkaa on tarkasteltava laajasta kansainvälisestä näkökulmasta. On tehtävä kaikki mahdollinen ilmastonmuutoksen torjumiseksi eurooppalaisella tasolla ja maailmanlaajuisesti.
Kun Neuvostoliitto ja Varsovan liitto kolme vuosikymmentä sitten hajosivat, Suomi ryhtyi rahoittamaan ympäristöinvestointeja Venäjän puolella ja Baltian maissa, kun laskettiin, että tämä on tehokkain tapa suojella Suomen omaa ympäristöä. Tultuaan vuoden 1995 alussa EU:n jäsenmaaksi, Suomi ryhtyi toteuttamaan samaa politiikkaa sen puitteissa.
Näin pitää nytkin ajatella. On luotava kansainvälinen järjestelmä, jonka puitteissa kehittyneet teollisuusmaat voivat rahoittaa kehitysyhteistyövaroin ja muita kanavia käyttäen ilmastonmuutosta hidastavia hankkeita siellä, missä niiden vaikuttavuus on suurinta.”
Tässäkin keskustelussa puhuin myöhäisherännäisyydestä:
”Ilmastopoliittinen keskustelu tuo mieleen uskonnolliset herätysliikkeet, joissa myöhäisheränneet usein todistavat kiivaimmin.
Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat tulivat laajaan tietoisuuteen jo 1970-luvun alussa, jolloin Rooman klubi julkaisi raporttinsa Kasvun rajat. Sen innoittamana kirjoitin vuonna 1974 ilmestyneen kirjani On muutoksen aika.
1970-luvulla yhdistimme toisiinsa Ruotsin Keskustapuolueesta Suomeen levinneen vihreän aallon ja alkiolaisen ihmisyysaatteen, joka nojautuu henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin. Materialismi on tuhoisaa sekä luonnolle että ihmisille.
Syntyi kestävän kehityksen periaatteisiin nojautuva ohjelma, joka nosti Keskustan 1980-luvun lopulla Suomen suurimmaksi puolueeksi.”
x x x
Kevään 2019 eduskuntavaaleissa Keskustan kannatus romahti. Yhtenä keskeisenä syynä tähän oli se, että puolue ryhtyi vuoden 2018 lopulla toteuttamaan ja suorastaan johtamaan cityvihreää ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa.
Kirjoitin tästä myös vuosi sitten ilmestyneessä teoksessani ”Yhteinen vuosisatamme” (ss. 172-176).
Kerron kirjassani kirjeestä, jonka Keskustaa EU:n alueiden komiteassa yli 20 vuoden ajan edustanut Ossi Martikainen oli lokakuussa 2018 kirjoittanut pääministeri Juha Sipilälle, ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle ja puoluesihteeri Riikka Pirkkalaiselle. Siinä hän oli esittänyt, että Keskustan tulisi koota puolueen parhaimmat ympäristöasiantuntijat yhteen laatimaan puolueelle omaa ilmasto- ja ympäristöpoliittista ohjelmaa.
Valitettavasti tähän aloitteeseen ei tartuttu, vaan ryhdyttiin toteuttamaan ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa, joka ei ole taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävää. Kestävää se ei ole myöskään ympäristöllisesti.
Kirjoitin:
”Kun Keskusta Juha Sipilän johdolla sitoutui koviin ilmastotavoitteisiin ja yksipuoliseen politiikkaan niiden toteuttamiseksi, puolue pani päänsä poliittiseen hirttosilmukkaan. Sitä kiristää vähä vähältä osallistuminen punavihreään hallitukseen.
Keskustan nousu nykyisestä alhosta ei ole mahdollista, ellei puolue nopeasti palaa kestävää kehitystä oikeasti edistävään realistisen vihreyden politiikkaan.”
Viime torstaina pidetyssä Keskustan puoluehallituksen kokouksessa arvostelin Hannu Hoskosen erottamista ympäristövaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Sanoin, että luottamus Keskustaa kohtaan tämän vuoksi entisestään heikkenee.
Kokouksessa käsiteltiin tulevaa ohjelmatyötä. Siinä yhteydessä kysyin, milloin keskustelemme niistä syistä, jotka ovat johtaneet puolueen kannatuksen romahtamiseen. Sain vastauksen, että vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen tehtiin perusteellinen analyysi.
En pyytänyt enää puheenvuoroa, mutta kommentoin viestiosiossa tähän tapaan: ”Ei kai se kovin hyvä analyysi ollut, kun eduskuntavaalien jälkeen kannatus on pudonnut 13.8. prosentista 11:een. Miksi?”.
Kukaan ei vastannut.
x x x
Kun kirjoitin tätä blogia, sain kuulla siitä, että Keskustan ministerikierrätystä nopeutetaan. Päätöksiä tehdään ensi keskiviikkona järjestettävässä puoluehallituksen, eduskuntaryhmän ja europarlamentaarikkojen yhteiskokouksessa.
Tämä tilanne tuo etsimättä mieleen viime kesän tapahtumat. Silloista tilannetta kommentoin 7.6. kirjoittamassani blogissa ”Kaikkien puolueiden hätätilahallitukseen”.
Kirjoitin:
”Suunnitelmien mukaan Keskusta aikoo alkuviikosta valita uuden valtiovarainministerin. Tämä olisi outoa sen vuoksi, että ensi lauantaina järjestetään korona-viruksen vuoksi lykätty puoluevaltuuston kevätkokous.
Eikö näissä oloissa olisi järkevää lykätä ministerin valintaa muutamalla päivällä, jolloin puoluevaltuustossa voitaisiin keskustella ja tehdä päätöksiä hallitusyhteistyön jatkamisesta?
Yhteistyölle voitaisiin asettaa uusia ehtoja nyt kun olosuhteet ovat täysin muuttuneet ja puolueen kannatus romahtanut. Harkittavana voisi olla jopa hallituksesta vetäytyminen.”
Tähän ajatukseen ei tartuttu. Vireillä oli jo suunnitelma Katri Kulmunin syrjäyttämiseksi puolueen puheenjohtajan paikalta. Matti Vanhanen kutsuttiin varmistamaan hallitusyhteistyön jatkuminen.
Toisin kuin viime kesänä, lähiaikoina ei nyt ole puoluevaltuuston kokousta.
Siksi kysyn: ”Olisiko järjestettävä puoluevaltuuston ylimääräinen kokous Keskustan vaikeaa tilannetta käsittelemään?”. Vai tarvittaisiinko tähän ylimääräinen puoluekokous?
x x x
Kirjoituksessa mainittu teos ”Yhteinen vuosisatamme” on luettavissa ja kuunneltavissa kotisivuni kirja-arkistosta. Sen voi hankkia kirjakauppojen kautta ja Pohjanrannan verkkokaupasta.
Blogiarkistosta löytyy yllä mainittujen blogien lisäksi useita muita, joissa olen keväästä 2020 alkaen käsitellyt tämänkertaisen kirjoitukseni aihepiiriin liittyneitä asioita.
Pohjantähti-lehden kautta pääsee katsomaan Polaris-TV:n julkaisemia haastatteluja, joissa käsitellään mm. ilmastopolitiikkaa ja kestävää kehitystä.
Halutessanne voitte tulla Polaris-TV:n tilaajiksi. Se ei maksa teille mitään. Videoiden alapuolella oikealla on punainen TILAA-painike, jota painamalla kanavan tilaajaksi pääsee.
