Saako eduskunnalle valehdella?

Eduskunnassa ollaan tarkkoja siitä, että kansanedustajat eivät täysitunnossa syytä toisiaan valehtelijaksi. Tämän välttämiseksi on keksitty kiertoilmaisuja, kuten että toinen ”puhuu muunnettua totuutta”.

Vakavampi kysymys on, saako eduskunnalle valehdella. Vielä vakavampi kysymys on, onko ministereillä lupa valehdella eduskunnan edessä.

Näihin kysymyksiin on vaikea vastata sen vuoksi, ettei aina voida yksiselitteisesti määritellä, mikä on totta, mikä ei. Joskus ministeri poikkeaa totuudesta ymmärtämättömyyttään.

Nämä kysymykset nousivat mieleen, kun seurasin eduskunnan eilistä täysistuntoa, jossa pääministeri, valtiovarainministeri ja Eurooppa-ministeri vakuuttelivat, että EU:n elpymisväline ei ole askel kohti liittovaltiota.

x  x  x

Olen viime viikkoina palannut Suomen yhdentymispolitiikan vaiheisiin, kun olen lukenut äänikirjoiksi vuonna 1999 ilmestyneen kirjani ”Itsenäisen Suomen puolesta” ja vuonna 2014 ilmestyneen teokseni ”Suomen linja”.

Suomi vietiin Euroopan unioniin valheellisin perustein. Perustuslakia ”venytettiin”.

Liittymissopimus olisi pitänyt käsitellä perustuslain säätämisen järjestyksessä, kuten Keskustan edustajat perustuslakivaliokunnassa esittivät. Tällöin lopullinen käsittely olisi siirtynyt yli seuraavan kevään eduskuntavaalien.

Päätöksenteon legitimiteettiä pyrittiin vahvistamaan sillä, että sopimus oli ennen hyväksymistä alistettava kansanäänestykseen. Sopimuksen merkityksestä kansalle annettiin kuitenkin ennen äänestystä väärää tietoa mm. vakuuttamalla, että sen hyväksyminen ei merkitse luopumista omasta rahasta. Siitä päätettäisiin erikseen. Sama valhe esitettiin eduskunnalle.

Kun rahaliittoon liittymisen aika tuli, se toteutettiin ilman kansanäänestystä. Edes lakiehdotusta ei eduskunnalle annettu, vain tiedonanto. Tätä menettelyä perusteltiin sillä, että jäsenyys euroalueessa oli hyväksytty jo EU-jäsenyyttä koskeneessa kansanäänestyksessä. Perustuslakivaliokunta hyväksyi äänestyspäätöksellä tämän tulkinnan.

Liittymissopimus yritettiin hyväksyttää eduskunnassa kovalla kiireellä ennen Ruotsin kansanäänestystä. Eduskunta pantiin istumaan yötä päivää neljän vuorokauden ajan, jopa Pyhäinpäivänä. Jarrutuskeskustelun avulla päätöksenteossa päästiin normaaleihin aikauluihin.

Tästä kaikesta kerron seikkaperäisesti kirjassani ”Itsenäisen Suomen puolesta”.

x  x  x

Vastustin unioniin liittymistä sen vuoksi, että meillä oli parempi vaihtoehto. Jos Suomi ei olisi liittynyt, eivät olisi Ruotsi ja Norjakaan.

Olisimme jatkaneet jäsenyyttämme Euroopan talousalueessa (ETA) ja muodostaneet sen puitteisiin Pohjolan yhteisön (PY). Olisimme säilyttäneet itsenäisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja oman alue-, maatalous- ja ympäristöpolitiikan, emmekä olisi joutuneet osaksi ylikansallista päätöksentekojärjestelmää.

Kirjassani kutsun kamppailua EU-jäsenyyttä vastaan Suomen itsenäisyyden puolesta käydyksi ”talvisodaksi”. Sen jälkeen käytiin ”jatkosota”, jossa yritin pelastaa Suomen joutumasta osaksi euroaluetta.

Jatkoin samaa kielenkäyttöä kutsumalla itsenäisyyttämme uhkaaviksi ”vaaran vuosiksi” sitä aikaa, joka käynnistyi Suomen päätettyä liittyä talous- ja rahaliitto EMUn jäseneksi. Tämä vaihe oli alkanut, kun kirjoitin teostani ”Itsenäisen Suomen puolesta”.

Kirjassani yritin käynnistää realistista, tosiasioihin nojautuvaa keskustelua EU:n tulevaisuudesta. Totesin, että rahaliiton toteutuminen merkitsee väistämättä unionin muuttumista liittovaltioksi, kun yhteisen rahapolitiikan rinnalle ryhdytään kehittämään yhteistä finanssipolitiikkaa.

Virittelin keskustelua siitä, millaiseen liittovaltioon olimme menossa. Amerikkalaismalliseen keskittyneeseen liittovaltioon vai sveitsiläismalliseen hajautettuun liittovaltioon, jota usein kutsutaankin konfederaatioksi, valtioliitoksi?

Esitin, että yhteisen finanssipolitiikan toteutuessa jäsenmaille tulisi palauttaa päätöksentekoa mm. alue- ja maatalouspolitiikassa. Päätöksenteossa tulisi komission valtaa vähentää ja ministerineuvoston lisätä.

Tällaista keskustelua ei silloin syntynyt, eikä myöhemminkään. Yhtenä syynä tähän on ollut se, että keskittynyttä liittovaltiota kannattavat federalistit ovat oveluuttaan kiistäneet ja kiistävät sen, että liittovaltioon ollaan menossa. Jotkut taas eivät näytä tätä ymmärtävän.

Näin tapahtui jälleen eilisellä kyselytunnilla. On kysyttävä, kumpi on pahempaa: tahallinen valehteleminen vai se, ettei ymmärrä, mitä on tekemässä.

x  x  x

Kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana on otettu useita askeleita kohti ylikansallista liittovaltiota.

Perussopimuksia muuttamalla on siirretty valtaa jäsenvaltioilta unionille. Päätöksenteossa on vahvistettu ylikansallisten toimielinten, komission ja parlamentin, valtaa. Samaan suuntaan on hivuttauduttu sopimusten tulkintaa muuttamalla.

Käydyssä keskustelussa federalistit ovat kuitenkin todistelleet, ettei EU ole kehittymässä liittovaltioksi. Tätä on perusteltu mm. sillä,  unionin toiminta rahoitetaan vain jäsenvaltioiden jäsenmaksuilla. Sillä ei ole verotusoikeutta eikä sen toimintaa voida rahoittaa yhteisellä velalla.

EU:n elpymisvälineen käyttöönoton yhteydessä aiotaan ajaa läpi nämä kaksi periaatteellista muutosta! Samalla ollaan jälleen rikkomassa no-bailout -sääntöä tekemällä mittava varainsiirto kriisimaille .

On lapsellista kuvitella, että nämä ratkaisut jäisivät kertaluonteisiksi. Jos ne nyt perussopimusta ”luovasti tulkiten” hyväksytään, niihin turvaudutaan myös tulevaisuudessa. Jäsenmaille on helppo perustella unionin verotuksen ja yhteisen velan käyttämistä, kun siten voidaan keventää jäsenmaksuja kansallisista budjeteista.

Samaan aikaan kun elpymisvälinettä ruhjotaan läpi jäsenmaissa, on alettu keskustella siitä, kuinka päätöksentekoa tulisi ”joustavoittaa” luopumalla yksimielisyysvaatimuksesta päätöksenteossa. Tässä yhteydessä on viitattu myös ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.

Yksi periaatteellisesti tärkeä päätös näyttää eduskunnalta jääneen huomaamatta. Euroalueen valtiovarainministerit ovat äskettäin sopineet yhteisvastuullisen pankkijärjestelmän luomisesta. Tätä perustellaan sillä, että näin vähennetään veronmaksajien vastuuta pankkien tukemisesta.

Samalla kuitenkin luodaan järjestelmää, jossa me suomalaisten pankkien tallettajat joudumme vastaamaan muiden maiden roskapankkien tappioista. Ja eivätköhän nämäkin vastuut lopulta ainakin osittain kaadu veronmaksajien kannettaviksi.

x  x  x

Suomessa pitäisi vihdoinkin herätä huomaamaan, mihin meitä ollaan viemässä.

Ensimmäinen askel on otettava heti. Eduskunnalla ei ole oikeutta hyväksyä elpymisvälinettä ainakaan ilman kansanäänestystä. On siis käytettävä samaa menettelyä kuin euroalueeseen liityttäessä.

Jos Puola ja Unkari jäävät välineen ulkopuolelle, Suomi voi tehdä samoin. Silloin siitä tulisi vapaaehtoinen, kuten mm. Vesa Vihriälä on esittänyt.

Koronan synnyttämässä uudessa Euroopassa ja maailmassa tulee kehityksen suuntaa monessa suhteessa muuttaa. Yksi näistä käännöksistä on EU:n suuntaaminen takaisin kohti itsenäisten valtioiden liittoa.

Suosittelen kuunneltavaksi vaikkapa itsenäisyyspäivänä äänikirjaani ”Itsenäisen Suomen puolesta”.

Voit avata äänikirjan tästä linkistä:

https://soundcloud.com/user-44459804/sets/itsenaisen-suomen-puolesta-1999.

Voit avata äänikirjan myös kotisivuni kirja-arkiston kautta. Sieltä ”Itsenäisen Suomen puolesta löytyy myös PDF-versiona, jossa on laaja kuvaliite.

Pian on tarjolla äänikirjana myös ”Suomen linja”. Sekin ja suuri joukko muita kirjojani ovat luettavissa kirja-arkistosta. Viittaan joihinkin niistä äänikirjoissani.