Cityvihreä ilmastopolitiikka vaarantaa tulevaisuutemme

Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalaksen haastattelu TV1:n Ykkösaamussa on herättänyt voimakasta arvostelua myös US:n Puheenvuorossa.

Kritiikki on kohdistunut ennen muuta siihen, kuinka Taalas perusteli oman järjestönsä ja IPCC:n virallista näkemystä ilmastonmuutoksesta ja politiikasta sen torjumiseksi. Tässä ei ollut mitään yllättävää.

Yhdyn suureen osaan tästä kritiikistä. Olen sitä itsekin esittänyt mm. kirjassani ”Yhteinen vuosisatamme” ja useissa blogikirjoituksissani. Viimeisin niistä ”Uljas universumi” ja MOT sai runsaasti lukijoita ja hyväksyviä kommentteja.

x  x  x

Oma huomioni Petteri Taalaksen haastattelussa kohdistui kuitenkin ennen muuta siihen, että hän irtisanoutui joko suoraan tai epäsuorasti monista suomalaisen ilmastokeskustelun ylilyönneistä.

Haastattelija Seija Vaaherkumpu kysyi haastateltavan kantaa muun muassa eri puolilla Suomeakin, muun muassa Helsingissä, tehtyihin ilmastohätätilajulistuksiin. Taalas vastasi, ettei Suomea ja ihmiskuntaa nyt uhkaa hätätila. Sellainen saattaa hänen mukaansa olla käsillä tämän vuosisadan lopulla, ellemme muuta toimintatapojamme.

Suomen hiilineutraaliustavoitetta vuonna 2030 Taalas ei pidä realistisena. Hän piti tärkeänä sitä, että ilmastopolitiikkaa suunnitellaan eri alojen asiantuntijoiden yhteistyönä eikä vain joidenkin ”hyvin aatteellisten toimijoiden” kesken.

Haastattelu osoitti, että Petteri Taalas kytkee ilmastopolitiikan laajempaan kestävän kehityksen kokonaisuuteen. Hän otti esiin muun muassa väestönkasvun, joka lisää voimakkaasti kulutusta ja päästöjä. Tästä kirjoitin muun muassa 12.9.2019 julkaisemassani blogissa ”Kehityspolitiikka on vinoutumassa sekä Suomessa että EU:ssa”.

Kirjoituksessani arvostelin sitä, että ilmastopolitiikka on irrotettu kestävän kehityksen kokonaisuudesta. Se on kestämätöntä sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti, mutta myös ympäristöllisesti. Esimerkkeinä mainitsin väestöpolitiikan laiminlyömisen lisäksi pyrkimyksen edistää suurkaupunkien kasvua.

Petteri Taalas ei määritellyt, keitä hän tarkoitti puhuessaan ”hyvin aatteellisista toimijoista”. Omalta osaltani olen kutsunut heitä ”cityvihreiksi”.

x  x  x

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikan näkemyseroissa on todellakin perimmiltään kysymys erilaisista aatteellisista vaihtoehdoista.

Perustavanlaatuiset näkemyserot voidaan havainnollistaa tarkastelemalla ympäristönsuojelun historiaa.

1970-luvun alussa ilmestynyt Rooman klubin raportti ”Kasvun rajat” toi laajalti tietoisuuteemme elinympäristömme rajat. Maailmassa oli tuolloin 3.5 miljardia ihmistä, ja väestön ennustettiin kasvavan seuraavina vuosikymmeninä yli kaksinkertaiseksi. Maapallon uusiutumattomat luonnonvarat ovat rajalliset, ja niiden hyödyntäminen uhkasi heikentää uusiutuvien luonnonvarojen tuottoa ja pilata ympäristömme elinkelvottomaksi.

Tämän tietoisuuden pohjalta ryhdyttiin kehittämään luonnontaloudellisesti kestävää yhteiskuntaa. Uusiutumattomia luonnonvaroja korvattiin uusiutuvilla muun muassa lisäämällä turpeen ja puun käyttöä energiantuotannossa. Elinympäristöä ryhdyttiin varjelemaan saastumiselta myös kierrättämällä sekä uusiutumattomia että uusiutuvia luonnonvaroja. Arvokkaita luontokohteita alettiin suojella luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Tämän ajattelun rinnalla alkoi vähitellen kehittyä cityvihreä ajattelu, jonka mukaan alkuperäisen luonnon suojelemista tulee voimakkaasti laajentaa korvaamalla uusiutuvien luonnonvarojen tuottamia hyödykkeitä uusiutumattomilla.

x  x  x

Vääristyneen ilmastonmuutospolitiikan vuoksi cityvihreä ajattelu on noussut kokonaan uusiin sfääreihin. Otan tästä kaksi esimerkkiä.

Suomen maantieliikenteen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt pyritään korvaamaan muun muassa muuttamalla metsiä hiilivarastoiksi eli rajoittamalla uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Toisaalta henkilöautoliikenne pyritään nopeasti sähköistämään. Tämä edellyttäisi uusiutumattomien luonnonvarojen laajamittaista käyttämistä akkujen valmistamiseen ja sähkön tuottamiseen. Tästä aiheutuisi suuria ympäristöongelmia. Sähköistämiseen tarvittaisiin valtavat julkiset investoinnit, ja se tulisi kalliiksi auton käyttäjille.

Kuitenkin meillä on suhteellisesti suuremmat uusiutuvat luonnonvarat kuin millään muulla EU-maalla. Voisimme siirtyä päästöttömään liikenteeseen tuottamalla nykyisiin polttomoottoriautoihin uusiutuvia polttoaineita, biokaasua, bioetanolia ja biodieseliä. Uudet autot olisivat sähköautoja halvempia.

Toinen esimerkki on päätös kieltää hiilen käyttö kaukolämpöä ja sähköä tuottavissa voimaloissa. Suunnitteilla on kivihiilen korvaaminen lämpöpumpuilla eli sähköllä, jota tuotettaisiin muun muassa tuulivoimalla. Tuulettomina pakkaspäivinä tarvittaisiin runsaasti varavoimaa.

Helsingin kaupunki on jo ryhtynyt investoimaan tuulivoimapuistoihin. Sähköä tarvittaisiin paljon senkin vuoksi, että kaukolämmön tuottamisen yhteydessä tuotettava sähkö jouduttaisiin korvaamaan muulla tuotannolla.

Järkevintä olisi jatkaa hiilen käyttöä, kun tiedämme, että hiiltä tullaan käyttämään muualla maailmassa ja myös Euroopassa vielä ainakin useiden vuosikymmenten ajan. Jos siitä halutaan luopua, se voitaisiin edullisesti korvata uusiutuvilla polttoaineilla eli turvepelleteillä ja puuhakkeella.

Näistä asioista kirjoitin laajemmin mm. blogissani ”Tehdään bensaa ja dieseliä turpeesta, Timo Harakka”.

x  x  x

Cityvihreyteen näyttää liittyvän teknologiauskovaisuus. Kun uusiutumattomien luonnonvarojen kasvava hyödyntäminen aiheuttaa ympäristöongelmia, ratkaisuksi tarjotaan aina teknologian kehittämistä.

Ajan oloon on kuitenkin mahdotonta, että kasvava määrä ihmisiä kuluttaa yhä enemmän tavaroita. Kulutusmahdollisuuksia on tasattava siten, että ihmiset voivat kaikkialla tyydyttää aineelliset perustarpeensa.

Tämä edellyttää sitä, että kaikkialla ryhdytään toteuttamaan YK:ssa yhdessä päätettyjä tavoitteita köyhyyden poistamiseksi ja ympäristöllisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävän kehityksen toteuttamiseksi.

Viime kädessä on kuitenkin välttämätöntä muuttaa elämän ja politiikan arvoja ja tavoitteita.

On omaksuttava nykyistä kestävämmät arvot. On luovuttava materialistisesta kulutuskulttuurista ja nojauduttava nykyistä enemmän henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin.

Itse asiassa tarvitsemme uuden talous- ja yhteiskuntajärjestelmän.

Olen kirjoittanut näistä asioista laajemmin useissa blogeissani ja em. teoksessani ”Yhteinen vuosisatamme”. Ne ovat luettavissa kotisivuni blogi-arkistosta ja kirja-arkistosta. Kirjan voi hankkia myös kirjakaupan kautta tai Pohjanrannan verkkokaupasta.