Miksi ikäraja on 70 vuotta?

Olen julkaissut viimeisten viikkojen aikana lukuisia kirjoituksia, joissa olen ottanut kantaa lähinnä korona-kriisin laukaiseman kansainvälisen talouskriisiin vaikutuksiin Suomen talouteen. Arvioni ovat osoittautuneet oikeiksi. Antamiani suosituksia ei valitettavasti ole otettu huomioon.

Korona-viruksen taltuttamiseen en ole kantaa ottanut. Maaliskuun 26. päivänä julkaisemassani blogissa ”Mikä on välttämätöntä ja viisasta?” esitin kuitenkin muutamia kysymyksiä silloin vireillä olleisiin toimenpiteisiin liittyen.

”Onko todella välttämätöntä ja viisasta ottaa käyttöön koko Uuttamaata koskeva liikkumisrajoitus? Eikö suurin ongelma ole pääkaupunkiseutu?

Kun työmatkaliikenne ja muukin välttämätön liikkuminen sallitaan, toimenpide koskee suhteellisen pientä osaa maakuntarajan ylittävästä liikenteestä. Onko toimenpide välttämätön ja onko se oikeassa suhteessa saavutettavaan hyötyyn? Eivätkö vakavat valtiovallan vetoomukset riittäisi?

Onko välttämätöntä ja viisasta sulkea ravintolat kokonaan? Eikö riittäisi, että asetettaisiin tiukkoja rajoituksia asiakkaiden määrään, mikä suosisi pieniä yrityksiä? Eikö niiden lisäksi voitaisi harkita ravintoloiden toiminnan sääntelyä siihen tapaan kuin Ruotsissa on tehty?

Nämä kysymykset heräävät senkin vuoksi, että totaalikielto ravintoloiden aukiololle saattaisi johtaa siihen, että valtio joutuisi ainakin osittain vastaamaan sulkemisen aiheuttamista tappioista.

Luottakaamme siihen, että eduskunta ottaa päätöksiä tehdessään nämä kysymykset huomioon.”

Myöhemmän kehityksen valossa kysymyksiä on syytä jatkaa.

Oliko pari viikkoa sitten toteutettu Uudenmaan sulkeminen todella ”välttämätön” toimenpide ja oliko se oikeassa suhteessa saavutettavaan hyötyyn? Eikö sululla saavutettu hyöty jää vähäiseksi, kun siitä nyt luovutaan? Kustannuksetkin olivat mittavat.

Olisiko alun perin ollut viisasta tyytyä vakavaan vetoomukseen? Tehoaako vetoomus nyt heikommin, kun ensin toteutettiin sulku, joka sitten jouduttiin purkamaan? Mikä on lopulta sulun kokonaisvaikutus viruksen leviämiseen?

Olisiko ravintoloiden osalta ollut viisasta tyytyä sulkemisen sijasta tiukkoihin rajoituksiin? Tappiot olisivat olleet paljon pienemmät. Nyt valtiota vaaditaan niitä korvaamaan.

Tähän liittyy laajempi kysymys yritysten tukemisesta. On sanottu, että elinkelpoiset yritykset tulee auttaa valtion varoin taantuman/laman yli. Onko sellainen yritys elinkelpoinen, joka ei kestä parin kuukauden iskua, kun kustannustaakkaa on jo yleisesti kevennetty ja kun työntekijät on voitu nopeasti lomauttaa?

Valtion varojen käytössä tarvitaan korona-lamankin oloissa tiukkaa säästäväisyyttä. Erityisesti on kaihdettava kasvavaa vastuuta muiden euromaiden veloista. Jo entisestään pahasti velkaantuneen Suomen valtion velka uhkaa kasvaa kymmenillä miljardeilla. Kun kansantalous samalla supistuu, oma velkasuhteemme saattaa nousta kriisimaiden tasolle. Tästä olen lukuisissa blogeissani varottanut.

Korona-viruksen taltuttamiseen liittyen minulla on uusi kysymys. Miksi karanteenin omaisiin oloihin ”määrättyjen” ikärajaksi on asetettu juuri 70 vuotta?

Tämä liikkumisrajoitus kerrotaan asetetun sen vuoksi, että meitä halutaan suojata viruksen tartunnalta. Sitä ei ole väitettykään, että olisimme erityinen riskiryhmä sen leviämisen kannalta.

Jos voisimme toimia nuorempien tapaan, noudattaisimme annettuja suosituksia varmasti hyvin tunnollisesti. Osaammehan me omaa terveyttämme vaalia.

Miksi karanteenin raja on juuri 70 vuotta? Varsinainen riskiryhmä ovat yli 80-vuotiaat.

Terveydenhuollossa rajat ovat harkinnanvaraisia. Kun Vuokko sairastui myelooma -nimiseen plasmasyöpään, meille kerrottiin, että hän ei korkean ikänsä vuoksi pääse kantasoluhoitoon. Ikäraja oli silloin 65 vuotta. Myöhemmin kävi ilmi, että hän pääsi tämän hoidon piiriin. Ikäraja on nyt 75 vuotta.

Jos karanteeni puretaan tai sen ikäraja nousee, joudumme tietysti Vuokon sairauden vuoksi toimimaan edelleen hyvin varovaisesti.

Kysyn vain. Tässäkin luotan eduskunnan valistuneeseen harkintaan.