Pitääkö nyt tuhlata vai säästää?

Isäni Eemeli Väyrynen oli viisas mies. Muistan kuinka hän joskus 1960-luvulla ihmetteli sitä, että hallitus pyrki taloudellisten vaikeuksien vuoksi lisäämään kulutusta. ”Kun ennen vanhaan oli taloudellisia vaikeuksia, pyrittiin säästämään”, sanoi isäni.

Joissakin oloissa toki kulutuskysynnän lisääminen on järkevää. Jos rahkeissa on varaa, kannattaa taloutta taantumavaiheissa elvyttää. Tämä on keynesiläistä talouspolitiikkaa.

Mutta nyt on syytä olla hyvin, hyvin varovainen.

Tämä johtuu siitä, että valtio, kunnat, seurakunnat, yritykset ja kotitaloudet ovat pahasti velkaantuneet. Lisäksi olemme ajautumassa syvään ja pitkäaikaiseen kansainväliseen lamaan, jonka keskellä näinä aikoina syntyvä velkataakan kasvu saattaa karvaalla tavalla kostautua.

Valtiovalta ja elinkeinoelämän järjestöjohtajat ovat kehottaneet kotitalouksia kuluttamaan normaaliin tapaan. Uskon, että järkevät ihmiset pyrkivät kuitenkin nyt säästämään pahempien aikojen varalle. Siitä heitä ei sovi moittia.

Erilaisten yritysten asemassa on suuria eroja. Niidenkin tulisi ottaa huomioon se, että edessämme on syvä ja pitkäaikainen lama. Jokaisen tulee tehdä oma selviytymisstrategiansa.

Valtiovalta on kehottanut yrityksiä välttämään lomautuksia ja irtisanomisia.

Niin järkevät yritysjohtajat toki tekevät, mutta välttämättömät lomautukset ja irtisanomiset on syytä toteuttaa. Sopeutustoimien lykkääminen saattaa johtaa tulevaisuudessa syvempiin vaikeuksiin ja jopa vararikkoon. Työntekijöiden toimeentulohan on taattu työttömyysturvan ja muun sosiaaliturvan avulla.

Valtiovalta on kehottanut kuntia ja seurakuntia välttämään lomautuksia.

On oikein, että lomautusten sijaan työntekijöille pyritään löytämään uusia mielekkäitä työtehtäviä. Ellei niitä ole tarjolla, vastuulliset viranhaltijat ja luottamushenkilöt joutuvat toteuttamaan myös lomautuksia. Näidenkin työntekijöiden toimeentulo on taattu työttömyysturvan ja muun sosiaaliturvan avulla.

Suhtautuminen valtiontalouteen on lyhyessä ajassa rajusti muuttunut.

Vielä edellisellä vaalikaudella tehtiin velkaantumisen pysäyttämiseksi kipeitä menoleikkauksia. Nykyinenkin hallitus on ohjelmassaan sitoutunut lopettamaan valtion velkaantumisen tämän vaalikauden kuluessa.

Nyt on menty toiseen äärimmäisyyteen ja valtion menoja ollaan holtittomasti lisäämässä. Eilen julkaisemassani kirjoituksessa ”Älkää ampuko viestintuojaa” varoitin siitä, mihin valtion velkaantuminen saattaa olla johtamassa.

Kirjoitin, että Suomen julkisen talouden velkasuhde saattaa nousta lähi vuosina nykyisestä noin 60 prosentista jopa lähelle sataa. Kestävyysvaje repeäisi aivan uudelle tasolle.

Jos Suomen velkasuhde nousee euroalueen pahimpien kriisimaiden tasolle, maamme luottoluokitus väistämättä heikkenee ja korot nousevat. Maailmanlaajuinen talouskriisi saattaa johtaa yleiseenkin korkotason nousuun.

Näissä oloissa valtiontaloutta tulee hoitaa säästäväisesti. Valtio olemme me kaikki. Valtion holtiton velkaantuminen koituu tavalla tai toisella meidän kaikkien vahingoksi. Varsinkin nykynuoret ja heidän lapsensa joutuvat tästä kärsimään. (Lapset ja nuoret ovat talouskriisin riskiryhmä”)

Korona-virusta tulee tehokkaasti taltuttaa. Tässäkin toiminnassa pitäisi käyttää sekä talonpoikaista että kadun miehen ja naisen järkeä

Yrityksille annettavan tuen tulee olla pääosin luottoja. On keskityttävä tukemaan tarvittaessa tuotannollista toimintaa, ja turvaamaan varsinkin vientiteollisuuden ja tuonnin kanssa kilpailevan teollisuuden toimintaedellytyksiä. Tuntuu suorastaan irvokkaalta, että maatalouden piirissä toimiville 50 000 yritykselle aiotaan myöntää vain 15 miljoonan euron takaukset, kun muun yritystoiminnan tukemiseen aiotaan käyttää miljardeja euroja.

Kuntia ja seurakuntiakin pitää kannustaa toimimaan taloudellisesti ja mm. toteuttamaan välttämättömät lomautukset. Valtio joutuu joka tapauksessa rahoittamaan korona-viruksen taltuttamisesta kunnille aiheutuvia menoja.

Oma vastaukseni tämän kirjoituksen otsikkoon on: tuhlaavaisuutta ei pidä suosia, kaikkien pitää toimia säästäväisesti.

Nyt syntyvän maailmanlaajuisen laman taustasyitä olen käsitellyt uudessa kirjassani ”Yhteinen vuosisatamme” (ss. 190-212) . Nojaudun siinä YK:n viime syksynä julkaisemaan kestävää kehitystä käsittelevään raporttiin ja Marina Mazzucaton vuonna 2018 ilmestyneeseen teokseen ”Arvo – globaalin talouden luojat ja välistävetäjät”.