10
maalis
2020
9

Sopimuksia on muutettava

Viime viikkoina on käyty kiivasta väittelyä siitä, kuinka kansainvälisiä sopimuksia olisi Kreikan ja Turkin välisessä rajakiistassa noudatettava. Toisaalta on keskusteltu siitä, miten EU:n perussopimusta tulee tässä tilanteessa tulkita.

Perusongelma näyttää olevan, että nykyiset sopimukset on laadittu toisenlaisissa oloissa kuin missä me nyt elämme.

Kuitenkin jotkut sopimukset ovat melko uusia. Vain runsas vuosi sitten, vuoden 2018 lopussa, YK:ssa vahvistettiin pakolais- ja siirtolaisuusasioita käsittelevä Global Compact on Migration (GCM). Sopimus suhtautuu siirtolaisuuteen ja muuttoliikkeisiin hyvin myönteisesti.

Sopimuksen puoltajat sanoivat, että sopimus ei ole sitova. Kuitenkin huomattava osa jäsenmaista vastusti sopimusta tai pidättyi ottamasta siihen kantaa.

Euroopan unioni ei ole sopimuksen osapuoli, mutta sen puitteissa jäsenvaltioiden kantoja sovitettiin yhteen. Osa jäsenmaista vastusti sopimusta, osa pidättäytyi. Suomi oli hyväksyjien joukossa.

Kun GCM-sopimusta keväällä 2018 käsiteltiin Euroopan parlamentissa, äänestin tyhjää. Vuoden lopulla kansanedustajana vastustin sopimuksen hyväksymistä.

Kun nykyiset kansainväliset sopimukset ovat ristiriidassa useimmissa EU-maissa ja myös monissa muissa kehittyneissä maissa nykyään vallalla olevan ajattelun kanssa, niitä olisi pyrittävä muuttamaan.

YK:ssa sopimusten muuttaminen ei ole helppoa sen vuoksi, että useimmat kehitysmaat pitävät siirtolaisuutta oikeutena ja saavat siitä tuntuvia tuloja. Osa kehitysmaistakin suhtautuu kuitenkin varauksellisesti tai kielteisesti laajoihin muuttoliikkeisiin.

Siirtolaisuuteen ja muuttoliikkeisiin liittyvät sopimukset on kytkettävä globaalineuvotteluissa muuhun toimintaan kestävän kehityksen edistämiseksi. Tässä yhteydessä voidaan kompromisseja etsiä ja löytää.

Toistaiseksi on tyydyttävä siihen, että kaikkia sopimuksia ei voida kirjaimellisesti noudattaa.