27
huhti
2018
6

Raskas ratkaisu, valoisa tulevaisuus

Tämän aamun Ylen uutiset tiesivät kertoa, että eroni Keskustasta on kannattajilleni raskas ratkaisu. ”Ihmiset tuntevat jääneensä tyhjän päälle”, uutisoi Yle.

Raskas oli ratkaisu minullekin. Olen työskennellyt viisi vuosikymmentä, puolet Suomen itsenäisyyden ajasta, alkiolaisen keskusta-aatteen puolesta. Lahden puoluekokouksessa vuonna 2010 vallan kaappasivat liberaalit, jotka ovat sen jälkeen pitäneet puolueen tiukassa otteessaan.

Viime viikon loppuun saakka jaksoin taistella sen puolesta, että Keskusta palaisi talonpoikaisille, alkiolaisille ja kekkoslaisille juurilleen. Kun epäonnistuin tässä, työtä on jatkettava Kansalaispuolueen puitteissa.

Kansalaispuolueen tulevaisuus on valoisa. Sen kautta kannattajilleni avautuvat entistä paremmat vaikutusmahdollisuudet. Edessä ovat jo vuoden kuluttua kahdet valtiolliset vaalit, joissa Kansalaispuolue nousee vaikutusvaltaisiin asemiin.

Kun Suomi toimii Euroopan unionin puheenjohtajamaana ensi vuoden loppupuolen, keskeiseen asemaan molemmissa kevään vaaleissa nousevat Eurooppa-politiikkaan liittyvät Kansalaispuolueen tavoitteet: Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden vahvistaminen, hallittu maahanmuuttopolitiikka ja kestävä ihmiskuntapolitiikka.

Euroopan parlamentin vaaleissa Kansalaispuolue on ainoa vaihtoehto niille, jotka eivät hyväksy Euroopan unionin kehittämistä ylikansalliseksi liittovaltioksi, tulonsiirtounioniksi ja sotilasliitoksi.

Olen ehdokkaana ja kokoan rinnalleni vahvan joukkueen, jolla meillä on hyvät mahdollisuudet saada kaksi paikkaa Euroopan parlamenttiin. Sinne pyrimme muodostamaan uuden parlamenttiryhmän tavoitteitamme toteuttamaan.

Ensi kevään vaaleissa voimme nousta myös suurimpien eduskuntapuolueiden joukkoon.

Eduskuntavaaleissakin keskeisessä asemassa ovat ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikan kysymykset. Niiden tuloksen ratkaisee kuitenkin kamppailu Suomen sisäpolitiikan suunnan muuttamiseksi.

Nykyisestä keskittävästä aluepolitiikasta on palattava koko maan tasapuoliseen kehittämiseen. Maaseudun ja maakuntien elinvoimaa on vahvistettava. On taas ryhdyttävä taistelemaan köyhyyden poistamiseksi koko Suomessa. Pyrimme rakentamaan tasa-arvoista, hajautettua ja luonnonmukaista tieto- ja sivistysyhteiskuntaa.

Olen Kansalaispuolueen pääministeriehdokas. Voin olla ehdokkaana vain yhdessä vaalipiirissä, mutta käyn valtakunnallisen kampanjan, jolla tuen muiden ehdokkaiden vaalityötä.

Meillä on hyvät mahdollisuudet saada vähintään yksi kansanedustaja jokaisesta manner-Suomen vaalipiiristä. Kansalaispuolue tarjoaa väylän politiikan ytimeen niille, jotka haluavat vaikuttaa Suomen, Euroopan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen ja jotka hyväksyvät puolueen säännöt ja tavoitteet.

Tämä mahdollisuus oli tarjolla myös Sami Kilpeläiselle ja Piia Kattelukselle, jotka valittiin presidentinvaalien ajaksi väliaikaisesti Kansalaispuolueen johtoon.

Tämä ei tälle kaksikolle riittänyt, ja siksi he menettävät kaiken. He ryhtyivät kaappaamaan itselleen määräysvaltaa puolueessa. Eduskuntavaaleihin olisi pitänyt käydä heidän johdollaan.

Kaappauksen toteuttamiseksi kaksikko järjesti yhdistyslakia ja sääntöjä rikkoen kokouksia, joissa erotettiin laittomasti puolueen jäseniä ja otettiin uusia. Kokousten laillisuudesta on nostettu moitekanteet. Niissä tehtyjen päätösten täytäntöönpano on käräjäoikeuden päätöksellä keskeytetty. Puolueen toiminta on lamaantunut, kun sillä ei ole oikeustoimikelpoista hallitusta.

En usko, että kaappausyritys voisi onnistua. Vain ani harva toimintaan osallistuvista puolueen jäsenistä tukee kaappaajien pyrkimyksiä. Luotan siihen, että Suomen oikeus- ja hallintojärjestelmä turvaa yhdistyslain mukaisen jäsendemokratian toteutumisen myös Kansalaispuolueessa. Odotan, että saan lähiaikoina Etelä-Suomen aluehallintovirastolta oikeuden järjestää jäsenten ylimääräisen yleisen kokouksen, jossa järjestys puolueeseen palautetaan.

Kaappausyrityksen vuoksi on syntynyt ikävää, täysin harhaanjohtavaa julkisuutta. Kaappaajat ovat pyrkineet ja päässeet esille puolueen edustajina ja sen nimissä, vaikka heillä ei ole tähän mitään oikeutta. Tällä hetkellä puolueelta puuttuu kokonaan oikeustoimikelpoinen johto.

Uusimman julkisuushyökkäyksen on käynnistänyt Mikko Kärnä. Hän väittää, että minulla ei olisi oikeutta palata edustajantoimeeni, jonka hoitaminen on perustuslain 28§:n perusteella keskeytynyt siksi ajaksi, jonka toimin Euroopan parlamentin jäsenenä. Kärnä perustaa väitteensä siihen, että paluuseen liittyvää menettelyä ei ole kirjattu eduskunnan työjärjestykseen. Uskomatonta.

Luotan siihen, että paluuseeni liittyvät käytännön kysymykset selvitetään nopeasti eduskunnan ja Euroopan parlamentin kesken.