17
heinä
2017
7

Uutta poliittista teatteria

Pohjanrannan kesäteatterissa on kehitetty uutta poliittisen teatterin genreä.

Viime kesänä esitetyssä näytelmässä ”Urho ja hänen kisällinsä” paneuduttiin tasavallan presidentti Urho Kekkosen viimeiseen vuosikymmeneen. Keskeisissä rooleissa oli poliitikkoja. Janne Kaisanlahti esitti minua ja minä Urho Kekkosta.

Urho-näytelmässä oiottiin maamme lähihistoriasta syntyneitä virheellisiä tulkintoja. Olin kirjoittanut niistä vuonna 2014 ilmestyneessä teoksessani ”Suomen linja”, mutta kesäteatterin näyttämöllä ne oli mahdollista saada eläviksi ja suurta yleisöä kiinnostaviksi. Kahdeksassa esityksessä katsomo oli ääriään myöten täynnä.

Kun läheskään kaikki halukkaat eivät päässeet näytelmää näkemään, järjestin syksyllä Euroopan parlamentin jäsenenä puhetilaisuuksia, joissa osa näytelmästä esitettiin videotallenteena. Ne eivät kuitenkaan vetäneet yleisöä samaan tapaan kuin elävät teatteriesitykset.

Tämän kesän näytelmässä ”Manu ja minä” uutta genreä kehiteltiin edelleen. Kysymyksessä oli nytkin lähinnä ”Suomen linja” -kirjan dramatisointi.

Aivan aluksi ryhdyin kirjoittamaan näytelmää ”Kisällistä mestariksi”. Se olisi käsitellyt koko Kekkosen kauden jälkeistä aikaa. Aineistoa oli kuitenkin niin paljon, että päädyin rajaamaan näytelmän Koiviston kauteen.

Aluksi ajattelin toteuttaa näytelmän tv-ohjelmien ”Itse asiasta kuultuna” tapaan. Olisin ollut ”studiossa” haastateltavana. Lisäkseni näytelmässä olisi esiintynyt vain tv-toimittaja.

Päädyin kuitenkin elävöittämään esitystä pyytämällä mukaan kaksi Mauno Koiviston presidenttikauden aikaista poliittista vaikuttajaa, Kari Hokkasen ja Martti Puran. Tv-toimittajana esiintyi Susanna Junttila.

”Manu ja minä” -näytelmässä todistetaan, että kevään 1981 tapahtumista on ylläpidetty yli 35 vuoden ajan valheellista mediajulkisuutta. Tuolloin Urho Kekkonen ei ollut kaatamassa Mauno Koiviston johtamaa hallitusta. Kysymys oli Koiviston ja Kalevi Sorsan välisestä valtataistelusta, joka koski SDP:n johtajuutta ja presidenttiehdokkuutta. Tämän todistavat itsensä Mauno Koiviston antamat tv-haastattelut.

Näytelmässä esitetään pitävät todisteet myös siitä, kuinka minut yritettiin 1980-luvulla nitistää tekaistuilla jutuilla päivärahoista, jalasmökistä ja keskusteluistani ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa. Näitä ”poliittisen murhan” yrityksiä on lämmitelty tavan takaa uudelleen. Niin näyttää nytkin käyneen.

”Manu ja minä” kertoo myös siitä, millaisella poliittisella ja mediapelillä vuosien 1988, 1994 ja 2012 presidentinvaalit ratkaistiin.

Tämän kesän näytelmä ei myynyt yhtä hyvin kuin viimekesäinen. Yksi syy taisi olla se, että Mauno Koivisto ei ole henkilönä yhtä kiinnostava kuin Urho Kekkonen.

Oma osuutensa oli heikolla mediajulkisuudella. Kun Urho-näytelmä sai julkisuudessa valtavan ennakkohuomion, Manu-produktiota ei noteerattu juuri lainkaan.

Monet halukkaat eivät päässeet ”Manua ja minua” näkemään. Joillekuille matka Keminmaalle oli liian pitkä. Toiset huomasivat näytelmän vasta jälkikäteen.

Niinpä olen päättänyt, että Pohjanrannan kesäteatteri lähtee kiertueelle. Käytännön syistä palataan alkuperäiseen kevennettyyn formaattiin. Toisaalta näytelmän aikajännettä pidennetään. Teemoina korostuvat ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikka.

Syyskauden mittaan järjestän taas Euroopan parlamentin jäsenenä runsaasti puhetilaisuuksia. Niissä ”Manu ja minä” esitetään tiivistettynä versiona.  Näytelmä toimii tavallaan alustuksena, mutta sen lisäksi ohjelmassa on toki minun puheenvuoroni ja sen pohjalta käytävä keskustelu.

Pyrin aloittamaan puhetilaisuuksien sarjan jo elokuun aikana.