29
maalis
2017
5

Yhteistyö on joskus vaikeaa

Kansalaispuolue poikkeaa kaikista muista Suomen puolueista muun muassa siinä suhteessa, että me olemme inklusiivinen kansanliike, joka pyrkii rakentamaan yhteistyötä yli puoluerajojen ja sitoutumattomien suomalaisten keskuuteen.

Muut puolueet ovat eksklusiivisia. Ne jakavat ihmisiä meihin ja muihin. Ne suhtautuvat jopa vihamielisesti niihin, jotka eivät kuulu omiin joukkoihin.

Kansalaispuolue ei osallistu puolueena kuntavaaleihin. Olemme kehottaneet jäseniämme ja kannattajiamme olemaan ehdolla muiden puolueiden listalla tai valitsijayhdistysten ehdokkaina. Noin 70 jäsentämme ja kannattajaamme on tätä kehotusta noudattanut.

Omalta osaltani halusin olla Keskustan ehdokkaana Keminmaalla, mutta puolueen johto kielsi tämän. Linja ei ole ollut johdonmukainen, sillä Keskustan ehdokkaana on eri puolilla maata toistakymmentä Kansalaispuolueen jäsentä ja kannattajajäsentä.

Niinpä päätin olla mukana sitoutumattomana ehdokkaana Helsingissä. Aluksi aioimme olla mukana valitsijayhdistysten ja niiden yhteislistan kautta. Niiden muodostaminen osoittautui kuitenkin työlääksi, joten päätimme ottaa vastaan Kristillisdemokraattien tarjouksen ja mennä sitoutumattomina heidän listalleen.

Yhteistyön rakentaminen on ollut peräti hankalaa.

Osa ehdokkaistamme vierasti yhteistyötä Kristillisdemokraattien kanssa. Mukaan oli tulossa useita Itsenäisyyspuolueen jäseniä, mutta he eivät halunneet olla KD:n ehdokaslistalla. IPU:lla on nyt oma lista.

KD:n puolellakin tuli ongelmia. He ilmoittivat, että neljä ”Terve Helsinki” –liikkeen ehdokasta ei  voi olla mukana yhteismainonnassa. Meidän kanssamme ei keskusteltu. Perusteluja emme ymmärtäneet. Meidän mielestämme oli ikävää, että ehdokkaitamme leimattiin perusteettomasti juutalaisvastaisiksi ja rasisteiksi.

Kun kaikkia ehdokkaitamme ei hyväksytty yhteiseen julisteeseen, neuvottelimme siitä, että olisimme tehneet oman julisteen ja saaneet osan KD:n mainospaikoista käyttöömme. Kun tämä ei käynyt, sovittiin, että saamme käyttöömme osan KD:n julisteesta ja saamme itse suunnitella sen.

Viime viikonloppuna tuli taas ongelmia. KD:n Helsingin piiri päätti meille mitään puhumatta, että on painettava uudet julisteet. Tekosyynä oli julisteiden ryppyisyys. Todellinen syy oli, että piiri halusi vastoin sopimustamme pienentää meidän osiotamme ja suunnitella sen uudelleen. Meidän ehdokkaittemme kuvat piti pienentää saman kokoisiksi kuin KD:n omien.

Tätä vastaan olemme voimakkaasti protestoineet. KD:n yksipuoliset otteet ja tehtyjen sopimusten rikkominen tietysti vaikeuttavat tulevaa yhteistyötä.

Olen hyvin pettynyt senkin vuoksi, että olen nähnyt Kansalaispuolueella ja Krtistillisdemokraateilla olevan hyvät mahdollisuudet laajaan valtakunnalliseen yhteistyöhön. Jo kuntavaaleissa yhteistyötä on hyvin monilla paikkakunnilla.

Toivon, että syntyneet vahingot kyetään korjaamaan.