Poliittinen ratkaisu Ukrainan kriisiin

Uuden vuoden alkaessa on pohdittava, kuinka kuluneena vuonna puhjenneeseen Ukrainan kriisiin voitaisiin löytää rauhanomainen ratkaisu ja estää sen muuttuminen pitkäaikaiseksi jäätyneeksi konfliktiksi, josta tulisi myös suurvaltojen vastakkainolon rintamalinja.

Kirjoitan tämän blogin ennen muuta kansainvälisten suhteiden dosenttina, jolla on sekä tutkijan vapaus että myös velvollisuus heittää keskusteluun ennakkoluulottomiakin ajatuksia.

Ukrainan kriisiä ratkaistaessa on löydettävä vastaus kolmeen peruskysymykseen.

Ensimmäinen niistä on Krimin ja Itä-Ukrainan valtiollinen asema.

Tässä esikuvana voisi toimia Puerto Rico, joka on Yhdysvaltoihin kuuluva itsehallintoalue (The Commonwealth of Puerto Rico). Sillä on omat valtiolliset toimielimet. Puerto Ricon edustaja osallistuu Yhdysvaltain kongressin toimintaan, mutta hänellä ei ole päätösvaltaa. Puertoricolaiset voivat osallistua Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaaleihin, mutta eivät itse vaaliin.

Puerto Ricolla on oma kansalliskaarti, mutta sen ulkoisesta turvallisuudesta vastaa Yhdysvallat, jolla on maassa myös tukikohtia.

Vuonna 2012 Puerto Ricossa järjestettiin viimeinen kansanäänestys maan asemasta. Enemmistö kannatti liittymistä Yhdysvaltoihin sen osavaltiona, mutta Washingtonissa sen tulosta ei ole tunnustettu. Ratkaisua on lykätty ja on edellytetty uuden kansanäänestyksen järjestämistä.

Ukrainan kriisissä ratkaisuksi voisi tulla Krimin itsenäisyyden osittainen palautuminen ja sen muuttuminen Puerto Ricon kaltaiseksi itsehallintoalueeksi, jolla olisi omat valtiolliset rakenteet. Donbassista voisi puolestaan tulla Ukrainaan kuuluva autonominen alue.

Toiseksi tulisi löytää ratkaisu sotilaallisen turvallisuuden kysymyksiin.

Jotta Ukrainan valtiollinen yhtenäisyys voisi palautua, sen tulisi säilyä sotilaallisesti liittoutumattomana maana.

Krimin alueella voisi olla Puerto Ricon mallin mukainen oma ”kansalliskaarti”, mutta sen ulkoisesta turvallisuudesta vastaisi Venäjä. Tällöin tulisi otetuksi huomioon sopimuksiin perustuva Venäjän oikeus ylläpitää Krimillä laivaston ja ilmavoimien tukikohtia.

Donbassin tulisi kuulua Ukrainan valtioalueeseen, ja maan ulkorajojen tulisi olla sen viranomaisten valvonnassa. Alueella tulisi toteuttaa pitkälle viety sisäinen itsehallinto. Donbassillakin tulisi ehkä olla ainakin siirtymävaiheessa oma kansalliskaarti.

Kolmanneksi olisi löydettävä kestävä ratkaisu Ukrainan kauppapoliittiseen asemaan.

EU ja Euraasian unioni ovat tulliliittoja, jotka ovat perusluonteeltaan syrjiviä. Siksi Ukrainan tulisi pysyttäytyä niiden ulkopuolella ja tehdä niiden kanssa assosiaatiosopimukset. Niihin tulisi liittää suosituimmuusklausuulit, joilla turvattaisiin molemminpuolinen syrjimättömyys Ukrainan markkinoilla. Toisin sanoen: EU:n ja Euraasian unionin jäsenmaat saisivat Ukrainan markkinoilla samat edut.

Edellä esitettyä kokonaisratkaisua ja sen osia on helppo vastustaa.

Voidaan tietysti vaatia, että Ukrainan valtiollinen yhtenäisyys on palautettava myös Krimin osalta. Toisaalta Ukrainan kriisi voidaan ratkaista vain poliittisen kokonaisratkaisun kautta, jossa otetaan huomioon eri osapuolten näkemykset ja tahto.

Voidaan myös sanoa, että Ukrainalla tulee olla oikeus päättää itse jäsenyydestään EU:ssa ja Natossa. Toteutuessaan jäsenyydet johtaisivat kuitenkin Ukrainan täydelliseen ja lopulliseen jakautumiseen.

On myös kysyttävä, mikä on Ukrainan parlamentin ja hallituksen legitimiteetti päättää koko Ukrainan kohtalosta, kun vaaleihin eivät osallistuneet Krimin ja Donbassin asukkaat eivätkä sadat tuhannet Venäjälle siirtyneet pakolaiset. Siellä missä vaalit toimitettiin, äänestysprosentti jäi noin 50:een.

Ukrainan kriisinkin ratkaisemisessa on kysymys poliittisesta tahdosta tehdä kompromisseja. Kaiken tapahtuneen jälkeen ratkaisuun on hyvin vaikea päästä.

Kaikkien osapuolten tulisi verrata poliittisen ratkaisun mahdollisuutta siihen, että kriisi saattaa muutoin kärjistyä ja muuttua pahimmaksi niistä jäätyneistä konflikteista, joita Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on syntynyt. Toisaalta: ratkaisun löytyminen saattaisi auttaa myös muiden jäätyneiden konfliktien purkamisessa.

Toisen maailmansodan jälkeen tarvittiin kolme vuosikymmentä siihen, että ETYK:in puitteissa kypsyttiin kokonaisvaltaisesti ratkomaan sen jälkeen jääneitä ongelmia. Kylmän sodan päättymisestä ja Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut yli 20 vuotta. Olisiko jo aika pyrkiä yhdessä selvittämään tässä prosessissa syntyneitä ongelmia ja sopimaan niiden ratkaisemisesta?