Eikö Sauli Niinistön neuvo olisi otettava varteen ja siirryttävä Donald Trumpin maailmaan?

Iltalehti julkaisi eilen uusimman Vieraskynä-kirjoitukseni, jossa käsittelen sitä ahdinkoa, johon Suomi on Joe Bidenin kaudella luodulla turvallisuuspolitiikallaan joutunut nyt, kun elämme Donald Trumpin maailmassa.

Vieraskynässäni otan kantaa myös eduskunnassa käsiteltävään ajankohtaisselontekoon ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutoksesta ja Suomen ydinasepolitiikasta.

Kirjoitan Suomen ydinasepolitiikasta syntyneen kiistan liittyvän ilmeisesti siihen, että Yhdysvaltain antamien turvatakuiden hintana sovittiin F-35 -hävittäjien varustamisesta myös risteilyohjuksilla ja taktisilla ydinaseilla.

”Tämä pitäisi nyt panna täytäntöön.

Suomen ja muiden Nato-maiden turvakseen saama Yhdysvaltain pelote perustuu ratkaisevalla tavalla sen strategisiin ydinaseisiin.

Kuinkahan Suomen turvallisuutta edistää järjestely, jossa Venäjää ja myös sen strategisia ydinaseita tämän lisäksi uhataan Yhdysvaltain taktisilla ydinaseilla meidän alueeltamme käsin?”

Kommentoin kirjoituksessani myös Iltalehden sunnuntaina julkaisemaa Lauri Nurmen juttua ”Suomi mukaan uuteen pelotejoukkoon – Taktiset ydinaseet selkänojana”:

”Sisäpiiritietoihin perustuvan Nurmen jutun mukaan Suomi on osana JEF-yhteistyötä sallimassa myös Britannian F-35 -hävittäjien kantamien taktisten ydinaseiden käytön Suomen alueen kautta. ”JEF-pelotejoukko” esitetään vaihtoehtona Naton 5. artiklalle, vaikka Britannian strategisten ydinaseiden pelote ei alkuunkaan tähän riitä.

Sitä ei näköjään ole otettu huomioon, että JEF-yhteistyön suunnitelmat saattavat loitontaa Yhdysvaltoja Suomesta ja Euroopasta, ja johtaa ainoan todellisen pelotteemme menettämiseen.”

Suomen ydinasepolitiikkaan liittyen esitän kokoavan kysymyksen: ”Halutaanko Suomi ensi-iskujen kohteeksi ja taistelutantereeksi?”.

x  x  x

Vieraskynässäni kommentoin laajemminkin Suomen ulkopolitiikkaa:

”Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa on ryhdytty kutsumaan ”arvopohjaiseksi realismiksi”.

Käytännössä Suomi on ryhtynyt yhteistyöhön muiden ääriliberaalien voimien kanssa vastustaakseen siirtymistä Donald Trumpin tavoittelemaan uuteen maailmanjärjestykseen. Yhdysvalloille pyritään rakentamaan jopa globaalia vastavoimaa.

Missä on realismi?

Venäjän kanssa ei edes keskustella. Sanotaan, että sitten keskustellaan, kun sota on päättynyt.

Onko tässä mitään järkeä? Eikö meidän tulisi pyrkiä parempaan strategiseen yhteisymmärrykseen Yhdysvaltain kanssa? Eikö myös Suomen ja Euroopan olisi viisasta käynnistää mahdollisimman pian keskustelut, joilla Ukrainan ja Venäjä välinen sota saataisiin päättymään?

Viipymättä Suomen pitäisi aloittaa Venäjän kanssa yhteydenpito, jossa käsiteltäisiin puhtaasti kahdenvälisiä kysymyksiä.

Kiireellisintä on sopia itärajamme koeluontoisesta avaamisesta henkilöliikenteelle.

Rajan sulkeminen ei ole perustunut eikä se perustu kansainvälisiin pakotteisiin. Muiden Nato-maiden Norjan ja Viron rajaliikenne Venäjän kanssa on kaiken aikaa jatkunut ja se jatkuu edelleen.”

x  x  x

Omia vastauksiaan Suomen Nato-jäsenyyteen liittyviin kysymyksiin antoi viime vuoden maaliskuussa tehdyssä Juho-Pekka Rantalan laajassa haastattelussa myös Sauli Niinistö. Vapunpäivän aamuna haastattelu esitettiin uusintana.

 

Kommentoin haastattelua tuoreeltaan 6.4.2025 julkaisemassani blogikirjoituksessa ”Sauli Niinistöltä yllättävää uutta tietoa Suomen Nato-jäsenyydestä”.

”Itse asiassa kuultuna” -ohjelman alussa käsiteltiin Suomen aseellista tukea Ukrainalle ja maamme liittymistä sotilasliitto Natoon.

Haastattelusta käy ilmi, että Sauli Niinistö päätyi jäsenyyden hakemiseen samassa yhteydessä, kun hän helmikuun lopussa 2022 päätti hyväksyä tappavan aseistuksen antamisen Ukrainalle.

Niinistö muistutti mieliin vuoden 2018 presidentinvaalien yhteydessä antamansa lausunnot, joiden mukaan Nato-jäsenyyttä olisi haettava tilanteessa, jossa Venäjä pitäisi Suomea ja EU:ta samanlaisena uhkana kuin Natoa.

Rantalan haastattelussa Niinistö kertoi pitäneensä tappavan aseistuksen antamista Suomesta Ukrainalle askeleena, jonka vuoksi Venäjä alkoi pitää Suomea vihollisenaan. Siksi oli Nato-jäsenyyttä haettava.

x  x  x

Vapunpäivänä kuuntelin ja katselin tuon haastattelun uudelleen.

Sauli Niinistö johti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Joe Bidenin maailmassa. Nyt hänen haastattelunsa asettuu aivan uuteen valoon, kun olemme eläneet runsaan vuoden ajan Donald Trumpin maailmassa.

Juho-Pekka Rantala kysyi Niinistöltä myös, miten olisi käynyt, jos jostain syystä hakuprosessi Nato-jäsenyyteen olisi epäonnistunut.

Vastauksessaan Niinistö totesi, että se olisi ollut aika lailla onnetonta.

”Suomi olisi aivan epäilemättä tukenut Ukrainaa jatkuvasti monta kymmentä kertaa. Sen vuoksi Venäjä olisi varmasti pitänyt meitä vähintäänkin epäystävällisenä maana.

Ja olla sitten yksinään epäystävällinen, ei olisi ollut herkullinen tilanne.”

Selkokielelle tulkittuna Niinistö sanoi, että Venäjä olisi pitänyt Ukrainalle annetun aseellisen tuen vuoksi meitä vihollisenaan, mutta meillä ei olisi ollut Nato-jäsenyyden antamaa turvaa.

Nykypäivän tietojen valossa tähän voitaisiin esittää jatkokysymys. Kuinka Suomen olisi toimittava, kun Venäjä pitää meitä Ukrainan aseellisen tukemisen vuoksi vihollisenaan, mutta Nato-jäsenyydestä huolimatta emme ehkä voi enää luottaa Yhdysvaltain antamiin turvatakuisiin?

Sauli Niinistö näyttää antaneen epäsuoran vastauksen tähän kysymykseen, kun hän viime vuoden lopulla Jyrki Haran tekemässä Ylen haastattelussa esitti, että ”Euroopan olisi syytä keskustella suoraan Venäjän kanssa, kuten Trump tekee”. Kommentoin sitä 11.11. julkaisemassani blogissa ”Sauli Niinistön tärkeä lausunto sai keskustelun liikkeelle”.

Samaa olin monta kertaa omissa kirjoituksissani esittänyt, viimeksi Iltalehden 7.11. julkaisemassa Vieraskynässäni ”Halukkaiden koalition tulisi keskustella myös Venäjän kanssa”.

Eikö hallituksen tulisi vihdoinkin ottaa varteen Sauli Niinistön neuvo ja ryhdyttävä sopeutumaan uuteen Donald Trumpin maailmaan?