Eurooppa-politiikassa Alexander Stubbilla on oikea linja

Iltalehti julkaisi sunnuntaina viimeisimmän Vieraskynä-kirjoitukseni ”Meidän tulee luopua globalismista –  rakentaa itsenäisten kansakuntien Eurooppaa”.

Kirjoitin ja toimitin artikkelini Iltalehdelle jo perjantaina.

Olin iloinen siitä, että Eurooppa-politiikasta tasavallan presidentti Alexander Stubb esitti lauantain Ykkösaamun haastattelussaan samanlaisia näkemyksiä.

Kirjoituksessani kiitin pääministeri Petteri Orpoa jälleen siitä, että hän on kannattanut Euroopan maiden sotilaallisen yhteistyön keskittämistä Naton puitteisiin.

Ykkösaamussa Alexander Stubbilta kysyttiin kommenttia presidentti Sauli Niinistön äskettäiseen lausuntoon, jonka mukaan EU:n puolustusulottuvuutta pitäisi vahvistaa. Ilokseni myös Stubb painotti puolustusyhteistyön keskittämistä Naton puitteisiin.

Alexander Stubbin haastattelussa oli minulle toinenkin Eurooppa-politiikkaa koskeva ilonaihe.

Kun puheeksi tuli EU:n laajentuminen, Stubb otti esille tarpeen kehittää vaihtoehtoisia EU-jäsenyyksiä. Tämä ei ollut yllättävää siinä mielessä, että olemme molemmat kannattaneet Euroopan eriytyvää yhdentymistä. Stubb on myös kirjoittanut siitä väitöskirjansa.

Olemme olleet ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikasta Alexin kanssa vahvasti eri mieltä. Tämän osoittaa myös yhteisiä ministerivuosiamme käsittelevä vuonna 2011 ilmestynyt teokseni ”Huonomminkin olisi voinut käydä”.

Tämä tausta huomioon ottaen on erityisen ilahduttavaa huomata, että näytämme nyt olevan Eurooppa-politiikan linjasta ainakin osittain samaa mieltä.

x  x  x

Vieraskynässäni kirjoitin, että elämme aikakautta, jolloin on hahmottumassa uusi kansainvälinen järjestys.

Donald Trumpin johdolla Yhdysvallat pyrkii rakentamaan moninapaista kansainvälistä järjestelmää, joka perustuu suuralueisiin, pan-alueisiin.

Valtaa pyritään hajauttamaan globaaleilta organisaatioilta kansalliselle ja alueelliselle tasolle. Yhdistyneiden Kansakunnat ja muut maailmanlaajuiset järjestöt säilyvät, mutta niiden toiminta rakentuu osittain pan-alueiden varaan.

Yhdysvalloilla on tarvittavat voimavarat johtaa kansainvälistä kehitystä kohti tätä moninapaista maailmaa.

Meidän Suomessa ja Euroopassa tulisi pyrkiä ymmärtämään meneillään olevia muutoksia ja puolustamaan niiden keskellä omia arvojamme ja etujamme.

Läntisen pallonpuoliskon Donald Trump pyrkii yhdistämään Yhdysvaltain johtamaksi Panamerikaksi.

Meillä eurooppalaisilla ei pitäisi olla mitään tätä vastaan.

Tässäkin tarvitaan diplomaattisia taitoja. On oikein, että puolustamme Tanskan oikeutta Grönlantiin. Sen sijaan ei ollut viisasta lähettää sotilaita Grönlannin turvaksi.

Yhdysvaltain ja Kanadan kiistoihin meidän tuskin kannattaa sekaantua.

x  x  x

Panamerikan rinnalla ovat muidenkin maanosien suuralueet syntymässä tai jo syntyneet.

Kiina ja Intia ovat ottamassa rooliaan Aasian kiistattomina keskusvaltoina. On hyvä, että pääministeri Petteri Orpo on monien muiden Euroopan johtajien tapaan vieraillut molemmissa maissa.

Afrikan unioni kehittää toimintaansa ja pyrkii vahvistamaan asemiaan.

Euroopan tulevaisuus on sen sijaan vielä valinkauhassa.

Donald Trumpin visio Euroopan asemasta moninapaisessa maailmanjärjestyksessä on kirkas: Panamerikka tarvitsee kumppanikseen Paneuroopan.

Jo ensimmäisellä presidenttikaudellaan Donald Trump pyrki edistämään yhteistyötä läntisen Euroopan ja Venäjän välillä.

Joe Bidenin kaudella Yhdysvallat ryhtyi virittelemään ”uutta kylmää sotaa”, joka syvensi Euroopan kahtiajakoa, kärjisti Ukrainan kriisiä ja johti Venäjä käynnistämään hyökkäykseen.

Toisella kaudellaan Trump on pyrkinyt lopettamaan Ukrainassa käytävän sodan ja palauttamaan paneurooppalaiset yhteistyösuhteet.

Donald Trumpin tavoitteena on ollut ja on ”Big Deal”, Yhdysvaltain ja Paneuroopan välinen yhteistyö, jolla luodaan vastapainoa nousevalle Kiinan mahdille.

On käsittämätöntä, että Euroopassa on syntynyt tiukkaa vastarintaa Yhdysvaltain järkevälle politiikalle.

Yhdysvaltain viitoittamalla tavalla voisimme turvata omaa tulevaisuuttamme.

Sen kautta voisimme välttää varustelukilpailun Venäjän kanssa ja palata sen kanssa samankaltaiseen yhteistyöhön, jota kylmän sodan kauden päätyttyä parin vuosikymmenen ajan toteutimme.

Sen kautta Eurooppa voisi vahvistaa kilpailuasemaansa uudessa moninapaisessa kansainvälisessä järjestyksessä.

x  x  x

Viisi kuukautta sitten 3.9.2025 kirjoitin blogin, jossa kysyin: ”Missä ovat ne valtiomiehet ja -naiset, jotka palauttavat kestävän rauhan Eurooppaan?”.

Kirjoitin:

”Ukrainassa käytävän sodan lopettamiseksi näyttää olevan tarjolla kaksi vaihtoehtoa.

Suomi ja Eurooppa ovat valinneet vaihtoehdokseen sodan pitkittämisen. Ukrainaa vahvistamalla ja tukemalla sen sotamenestystä pyritään parantamaan. Venäjän asemaa pyritään kaikin tavoin heikentämään.

Oma käsitykseni on, että taistelujen tie johtaisi lopulta Ukrainan tappioon. Suurten menetysten ja kärsimysten jälkeen tarjolla olisi huonompi sopimus kuin se, mikä nyt olisi saatavilla.

Toinen vaihtoehto on Donald Trumpin rauhanponnistusten tukeminen. Meilläkin pitäisi olla valmius keskustella Ukrainan sodan ”juurisyistä” ja hakea laajempaa poliittista ratkaisua maanosamme turvallisuuteen.”

Suomi ja Eurooppa eivät ole tehneet mitään rauhan palauttamiseksi Ukrainaan. Edes keskusteluyhteyttä Venäjän johtoon ei ole avattu.

Tässä ei ole mitään järkeä.

x  x  x

Kirjoituksessani mainittu teos löytyy kotisivuni kirja-arkistosta. Nyt se on myös kuunneltavissa äänikirjana.