Mikä on Volodymyr Zelenskyin kohtalo?
Miltei päivälleen vuosi sitten 20.11.2024 julkaisin blogin, jolla oli sama otsikko kuin tällä kirjoituksella.
Silloin tuli kuluneeksi 1000 päivää Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen alkamisesta 24. helmikuuta 2022.
Viisi kuukautta myöhemmin, 23.7.2022, olin julkaissut blogikirjoituksen, jonka nimeksi olin kirjannut ”Mikä on Volodymyr Zelenskyin kohtalo?”. Silloin sodan syttymisestä oli tullut kuluneeksi 150 päivää.
Vuosi sitten julkaisin tämän blogin sellaisenaan.
Viime päivien uutiset antavat minulle aiheen palvella lukijoitani julkaisemalla sen jälleen.
Kirjoitus on alla. Tällä kertaa varustan sen pienellä jälkikirjoituksella.
x x x
Yhdysvalloissa yleinen mielipide kannattaa vahvasti ”uutta kylmää sotaa” ja siihen liittyvää Ukrainalle annettavaa taloudellista ja sotilaallista tukea.
Yhdysvallat hyötyy aseiden ja kaasun myynnistä Eurooppaan. Vaikutukset inflaation nopeutumiseen ovat niin välillisiä, että ne eivät vaikuta yleiseen mielipiteeseen.
Torstaina julkaisemassani blogissa arvelin, että liittolaismaiden tuki saattaa sen sijaan hiipua. Venäjälle asetetut pakotteet ja Venäjän vastapakotteet aiheuttavat etenkin Euroopan maille vakavia ongelmia.
Venäjä näyttää kärsivän pakotepolitiikasta jopa vähemmän kuin Eurooppa, eikä niillä näytä olevan vaikutusta Venäjän toimintaan. Venäjä näyttää päinvastoin laajentavan sodan alueellisia tavoitteita.
Euroopan liittolaismaissa näköpiirissä on yhteiskunnallisia ja poliittisia mullistuksia. Ne ovat jo vaikuttaneet osaltaan jopa hallituksen vaihtumiseen kahdessa maassa, Britanniassa ja Italiassa. Tämä on ilmeisesti vasta alkua.
Siitäkin on nähtävissä merkkejä, että Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin asema saattaa horjua.
x x x
Ulkoministeri Sergei Lavrov ilmoitti äskettäin, että Venäjän alueelliset tavoitteet Ukrainan sodassa ovat laajentuneet.
Kysymys ei ole enää vain Luhanskin ja Donetskin kansantasavaltojen alueesta, vaan tavoitteena ovat myös Hersonin ja Zaporizhzhian alueet. Hän perusteli tätä sillä, että länsimaiden toimittamat pidemmän kantaman aseet olivat laajentaneet niiden aiheuttamaa uhkaa.
Moldovasta irrottautuneen Transnistrian ulkoministeri ilmoitti puolestaan äskettäin, että se haluaa toteuttaa pitkäaikaisen tavoitteensa ja liittyä osaksi Venäjää.
Nämä kannanotot viittaavat siihen, että Venäjän tavoitteet ovat sodan kuluessa todellakin muuttuneet.
Kesäkuun 14. päivänä julkaisemassani blogissa esitin silloisia arvioitani siitä, mihin tavoitteisiin Vladimir Putin on pyrkinyt ja pyrkii. Iltalehden 30.5. julkaiseman Washington Postin hankkimiin tietoihin perustuneen jutun perusteella kertasin ensin sodan alkuvaiheet:
”Ilmeisesti Vladimir Putin ajatteli erikoisoperaatiota käynnistäessään vuoden 2014 helmikuussa Kiovassa toteutettua vallankaappausta. Hyökkäys alkoi päivälleen kahdeksan vuotta sen jälkeen.
Toteuttamalla erikoisoperaation Putin pyrki vaihtamaan Kiovan hallituksen samaan tapaan kuin vuonna 2014 tapahtui. Uuden hallituksen uskottiin olevan valmis sopimaan venäläisvähemmistön oikeuksien turvaamisesta toteuttamalla Minsk II -sopimus, ja hyväksymään Ukrainalle puolueettomuusaseman.
Kiovan valtaaminen maavoimien hyökkäyksellä oli kelvoton yritys. Se johti joukkojen sekasortoiseen vetäytymiseen, turhautumiseen ja silmittömään väkivaltaan.
Kun hallituksen vaihtaminen ei onnistunut, siirryttiin toteuttamaan alkuperäistä päämäärää toisin keinoin. Venäjänkielisten ukrainalaisten asuttamia alueita ryhdyttiin valtaamaan maavoimien hyökkäyksellä. Tämän rinnalla pyritään edelleen torjumaan Ukrainan Nato-jäsenyys.”
Kysyin: ”Mitä Putin nyt aikoo?” ja vastasin:
”Saattaa olla, että Venäjä pyrkisi valtaamaan vielä Harkovan kaupungin ja alueen, jos voimat siihen riittäisivät.
Etelässä hyökkäystä tuskin jatkettaisiin. Transnistrian alueen venäläisvähemmistön aseman voisi pyrkiä turvaamaan myös neuvotteluteitse.”
Nyt siis tavoitteet näyttävät laajentuneen. Hyökkäystä jatketaan etelässäkin. Esille saattaa tulla myös ajatus maayhteyden luomisesta Transnistriaan. Tämä johtaisi Odessan alueen valtaamiseen.
Harkovan alue on ilmeisesti edelleen Venäjän tavoitteena.
x x x
Ukrainan tilanne on murheellinen osoitus siitä, mihin päädytään, kun diplomatiasta ja neuvotteluista luovutaan ja kun astutaan voimapolitiikan tielle.
Vallalle pääsee sodan logiikka.
Ensimmäinen mahdollisuus tulitaukoon ja neuvotteluihin avautui maaliskuun puolivälissä, jolloin presidentti Vladimir Putin kertoi presidentti Sauli Niinistölle Venäjän ehdot. Niinistö paljasti ne CNN:n haastattelussa.
Kirjoitin 15.3. blogin, jossa toivoin, että länsimaat rohkaisisivat Ukrainaa hyväksymään Venäjän vaatimukset neuvottelujen pohjaksi.
”Tällöin olisi ilmeisesti mahdollista saada välittömästi aikaan tulitauko, joka koskisi koko maata.
Johtavien länsimaiden tulisi antaa Ukrainalle takeet siitä, että ne painostavat Venäjän hyväksymään sille kohtuulliset rauhan ehdot. Venäjää voitaisiin myös houkutella myönnytyksiin lupaamalla niiden vastapainoksi lievennyksiä päätettyihin ja suunnitteilla oleviin pakotteisiin.
Johtavilla länsimailla tulisi olla rohkeutta tällaiseen toimintaan, jos ne todella uskovat pakotteiden tehoon.”
Mitä pidemmälle taistelut ovat jatkuneet, sitä vaikeammaksi on käynyt neuvotteluratkaisuun pääseminen.
Sodan logiikka toimii niin, että Venäjää on hyvin vaikea saada luopumaan mistään alueesta, jonka se on asevoimin vallannut. Kaatuneiden ja haavoittuneiden määrä ei kannusta myönnytyksiin vaan pikemminkin taistelujen jatkamiseen.
Alkuvaiheessa oli mahdollisuus turvata venäjänkielisen vähemmistön asema ja Venäjän turvallisuustarpeet kompromissien avulla. Siihen olisi tietysti edelleen pyrittävä.
Nyt vihdoinkin olisi saatava aikaan tulitauko ja aselepo. Neuvottelut poliittisesta ratkaisusta on saatava käyntiin.
Sodan alkuvaiheessa Venäjän pyrkimyksenä oli saada aikaan Kiovassa hallituksen vaihtuminen vuoden 2014 tapaan.
Hallituksen vaihdos saattaa edelleen olla Venäjän tavoitteena. Tähän viittaa sekin, että Sergei Lavrov sanoi 20.7. CNN:n haastattelussa:
”Emme voi sallia, että sille Ukrainan alueelle, jota Zelenskyi tai kuka tahansa hänen seuraajansa (Zelensky or whoever will replace him) kontrolloi, sijoitettaisiin aseita, jotka uhkaisivat meidän aluettamme tai itsenäisiksi julistautuneiden tasavaltojen aluetta tai niiden aluetta, jotka haluavat päättää tulevaisuudestaan itsenäisesti.”
Lavrov ei näytä tarkoittavan Zelenskyin vaaleilla valittavaa seuraajaa, vaan henkilöä, joka syrjäyttäisi hänet.
x x x
Tiedämme kovin vähän siitä, mitä Ukrainan sisällä tapahtuu.
Toukokuun 7. päivänä julkaisemassani blogissa kirjoitin, että ”Ukrainaa hallitsevat oligarkit – ei Volodymyr Zelenskyi”:
”Ukraina on läpeensä korruptoitunut maa, jossa sekä taloudellista että poliittista valtaa käyttävät oligarkit. Heillä on omat edustajansa parlamentissa, ja joillakin heistä on ollut jopa omia sotajoukkoja, oma armeija.
Myös Volodymyr Zelenskyin valinta presidentiksi oli osa oligarkkien välistä valtataistelua.
Zelenskyin presidentiksi nostanutta tv-sarjaa ”Kansan palvelija” esitettiin miljardööri Ihor Kolomoiskyin omistamalla televisiokanavalla. Hän halusi syrjäyttää edellisen presidentin, oligarkki Petro Porošenkon, jonka kanssa hänellä oli pahoja riitoja.
”Kansan palvelija” -TV-sarja on nähtävissä Suomessakin Ylen Areenassa. Siinä Volodymyr Zelenskyi esittää opettajaa, joka nousee presidentiksi pannakseen oligarkit järjestykseen.
Tultuaan presidentiksi Zelenskyi yritti lupaustensa mukaisesti rajoittaa oligarkkien valtaa, mutta epäonnistui tässä pahasti.
Ukrainassa käyty sota on saanut Volodymyr Zelenskyin kasvot, mutta valta on ollut ja on oligarkkien käsissä.”
Heti sodan alussa Volodymyr Zelenskyi lakkautti yksitoista oppositiopuoluetta.
Viime aikoina Zelenskyi on ryhtynyt erottamaan hallintonsa avainhenkilöitä. Lähtöpassin ovat saaneet myös useat hänen lähimmistä tukijoistaan.
Erottamiset osoittavat ainakin presidentin hermostuneisuutta. Ilmeisesti ne ovat myös heijastumaa maan sisäisestä valtataistelusta.
Liittolaismaissa murentuva ”uuden kylmän sodan” kotirintama saattaa alkaa pettää myös Ukrainassa. Rauhanoppositio saattaa olla nousemassa esiin.
Myös kysymys sodasta ja rauhasta on Ukrainassa oligarkkien käsissä.
x x x
Kaksi päivää myöhemmin julkaisin blogin ”Onko Suomi sodassa?”. Sekin kannattaa lukea.
Blogin lopussa palasin edelliseen. Lainaan tämänkin sellaisenaan:
”Lauantaina julkaisemassani blogissa kysyin: ”Mikä on Volodymyr Zelenskyin kohtalo?”. Vastauksia ei kommenteissa tullut.
Volodymyr Zelenskyin asema on äärimmäisen vaikea.
Zelenskyi on ollut erinomainen johtaja siinä mielessä, että hän on kyennyt hyökkäyksen aikana pitämään yllä kansan taistelutahtoa ja hankkimaan maalleen laajaa kansainvälistä tukea.
Kansan mielialaa on pidetty yllä lupaamalla, että Venäjän valloittamat alueet vapautetaan.
Nyt on käynyt ilmi, että tämä tavoite ei ole realistinen. Näköpiirissä on pitkä sota, joka on luonteeltaan yhä enemmän sijaissotaa muiden maiden puolesta.
Aikaisemmin rauha olisi ollut mahdollista saavuttaa paremmin ehdoin kuin nyt tarjolla olevat. Taistelujen jatkuessa neuvotteluasemat saattavat edelleen heikentyä.
Kotirintama uhkaa hajota. Jotkut oligarkeista vaativat taistelujen jatkamista, toiset painostavat rauhantekoon.
On muistettava, että sota käynnistyi sen vuoksi, että kieleltään venäläisenemmistöisen itäisen Ukrainan väestön oikeuksia ei kyetty Minsk II -sopimuksen avulla turvaamaan.
Nyt Venäjä on vallannut paljon laajemmat enemmistöltään venäjänkieliset alueet. Niiden tulevaisuudesta olisi neuvotteluissa ehkä mahdollista sopia.
Ellei neuvotteluihin nopeasti päästä, Venäjä saattaa vallata vielä laajempia alueita, kuten lauantain blogissani arvioin.
Mikä on Volodymyr Zelenskyin kohtalo?
Sodan jatkaminen saattaa johtaa siihen, että rauhanoppositio syrjäyttää hänet. Jos hän suostuu tulitaukoon ja neuvotteluihin nyt tarjolla olevin ehdoin, kovan linjan oligarkit saattavat nousta häntä vastaan.
Paljon riippuu siitä, minkä neuvon Yhdysvallat Zelenskyille antaa.
Unkarin pääministeri Viktor Orbán näkyy ehdottaneen, että Venäjän ja Yhdysvaltain pitäisi sopia Ukrainan sodan lopettamisesta. Ei ole oikein, että Eurooppa on pallona kovassa suurvaltapelissä, kuten 21.7. julkaisemassani blogissa kirjoitin.”
x x x
Paljon on heinäkuun 2022 jälkeen tapahtunut.
Suomi jatkoi keväällä alkaneita neuvotteluja jäsenyydestään sotilasliitto Natossa. Se toteutui huhtikuussa 2023.
Viime keväänä Ylen ”Itse asiassa kuultuna” -haastattelussa presidentti Sauli Niinistö kertoi, kuinka Suomen aseellinen tuki Ukrainalle ja Nato-jäsenyyden hakeminen liittyivät toisiinsa.
Helmikuun lopulla 2022 tehty päätös tappavan aseistuksen antamisesta Ukrainalle merkitsi sitä, että Venäjä alkaa pitää Suomea vihollisenaan. Sen vuoksi piti hakea turvaa Natosta. Norja alkoi aseistaa Ukrainaa vasta vuoden 2023 lopussa.
Sittemmin Suomi on antanut Ukrainalle poliittista, taloudellista ja sotilaallista tukea suhteellisesti enemmän kuin mikään muu maa. Lisäksi Suomi on kärsinyt eniten Venäjälle asetetuista pakotteista ja sen vastapakotteista.
Unkarin pääministerin Viktor Orbanin heinäkuussa 2022 esittämä toive toteutui, kun Donald Trump nousi tämän vuoden alussa Yhdysvaltain presidentiksi ja aloitti neuvottelut presidentti Vladimir Putinin kanssa.
Eurooppa on ryhtynyt näitä neuvotteluja vaikeuttamaan.
Viime viikkoina olen pyrkinyt siihen, että myös Eurooppa avaisi keskusteluyhteyden Venäjään. Tämä ajatus nousi julkisuuteenkin, kun presidentti Sauli Niinistö ehdotti samaa.
Vastaanotto oli yllättävän nuiva.
Sota olisi saatava mahdollisimman pian päättymään. Ukrainalaiset ovat joutuneet jo kohtuuttomasti kärsimään.
x x x
Blogissa mainitut kirjoitukset ovat luettavissa teoksestani ”Sota vai rauha Suomelle?” (2022). Ukrainan sodan myöhemmistä vaiheista löytyy tietoa kirjastani ”Mitä Suomelle on tapahtunut?” (2024). Molemmat teokset ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.
Blogit, myös myöhemmin julkaisemani, ovat luettavissa kotisivuni blogiarkistosta.
Molemmat kirjat ovat tilattavissa Pohjanrannan verkkokaupasta. Nämä Pohjantähti-keskuksen kustantamat teokset lähetetään poikkeuksellisesti ilman toimituskuluja.
