Onko Ronald Reagan Donald Trumpille esikuvakin?

Seurasin eilen suorana lähetyksenä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin etäpuhetta Maailman talousfoorumissa. 

Edellisessä blogissani kirjoitin, että Donald Trumpin ajattelun ja toiminnan juuret ovat Ronald Reaganin 1980-luvulla käynnistämässä globalisaatiokehityksessä.

”Trump tuli Yhdysvaltain presidentiksi arvostelemalla niitä epäkohtia, jotka globalisaatio on saanut aikaan.

Presidenttinä Trump vastustaa rajatonta globalisaatiota, globalismia, ja ylikansallista päätöksentekoa.”

Donald Trumpin puhe Davosin foorumille synnytti vahvan vaikutelman, että Ronald Reagan on monessa suhteessa myös hänen esikuvansa. 

Trump näyttää pitävän itseään valtiomiehenä, joka johtaa Yhdysvaltoja ja koko ihmiskuntaa historiallisessa käänteessä kohti parempaa tulevaisuutta. 

Historiallista rooliaan Donald Trump toi esille myös muistuttamalla, että hänen presidenttikaudellaan järjestetään ensi vuonna Yhdysvaltain 250-vuotisjuhla. Siihen mennessä pitäisi saada aikaan näyttäviä tuloksia.

Trumpilla on kova kiire. Hänellä on käytettävissään vain yksi kausi. Toiminta saattaa vaikeutua jo kahden vuoden kuluttua, jolloin toimeenpannaan kongressin välivaalit.

x  x  x

Kahdessa edellisessä blogissani pyrin antamaan lukijoilleni aineksia, joiden avulla olisi mahdollista ymmärtää Donald Trumpin yhteiskunnallista ajattelua ja toimintaa.

Kirjoitukseni perustuivat siihen, että olin ollut etulinjassa siinä keskustelussa ja suoranaisessa taistelussa, jota Suomessa ja Euroopassa käytiin siinä vaiheessa, kun globalisaatiokehitys oli käynnistymässä. 

Saatoin nojautua myös kolmeen tuolloin julkaisemaani kirjaan: ”Ansa” (1995), ”Paneurooppa ja uusidealismi” (1997) ja ”Samankeskisten kehien Eurooppa” (2000).

Tämän kirjoitukseni otsikkoon sisältyvään kysymykseen voin vastata tukeutuen osittain omiin kokemuksiini. Seurasinhan ulkoministerinä läheltä sitä kehitystä, jolla Yhdysvallat ja koko maailma siirtyivät reaganismin aikakauteen ja sitä kautta kohti globalismia.   

Kesällä 1976 osallistuin opetusministerinä Suomen edustajana Yhdysvaltain 200-vuotisjuhliin (Bicentennial). Presidenttinä toimi tuolloin Gerald Ford, joka oli noussut maan johtoon sen jälkeen, kun Richard Nixon oli joutunut Watergate-skandaalin vuoksi eroamaan.  

Vuoden 1977 tammikuussa alkoi Jimmy Carterin neljän vuoden kausi Yhdysvaltain presidenttinä.  

Ulkoministeriksi tulin toukokuussa 1977. 

Yhdysvaltain ulkoministerin Cyrus Vancen tapasin ensimmäisen kerran jo kesäkuussa Pariisissa järjestetyn OECD:n ministerikokouksen yhteydessä. Yhteistyö hänen kanssaan oli miellyttävää. Neuvostoliittoon Cyrus Vance suhtautui rakentavasti. 

Jimmy Carterin politiikassa korostuivat ihmisoikeuskysymykset. Tämä heijastui kielteisellä tavalla Yhdysvaltain ja Venäjän suhteisiin ja myös ETYK:in seurantakokouksiin Belgradissa vuonna 1977 ja Madridissa vuonna 1979.

Kiinan sisäinen uudistuminen johti siihen, että Yhdysvallat saattoi solmia siihen diplomaattisuhteet vuonna 1979. Yhdysvaltain suhteissa Kiinaan oli tapahtunut merkittävä käänne jo vuonna 1972, jolloin presidentti Richard Nixon oli vieraillut Pekingissä. 

Kiinan avautuminen vaikutti myös Suomeen. Ulkoministerinä isännöin vuonna 1979 varapääministeri Geng Biaon vierailun. Mukana seurueessa oli Kiinan nykyinen presidentti Xi Jinping.

Diplomaattisuhteiden solmiminen loi perustaa sille, että kahdenvälisiä suhteita voitiin Ronald Reaganin johdolla edelleen kehittää. Globalisaatio pääsi vauhtiin.  

x  x  x

Ronald Reaganin presidenttikaudella (1981-1989) Suomen suhteet Yhdysvaltoihin vahvistuivat. Tätä edesauttoi varapresidentti George Bush, jonka kanssa presidentti Mauno Koivistolle kehittyi läheinen henkilökohtainen suhde.

Reaganin kaudella Yhdysvalloilla oli kaksi ulkoministeriä, Alexander Haig ja George Schultz. Molempien kanssa minulle syntyi hyvä yhteistyösuhde.  

Ronald Reaganin presidenttikausi muodostui käänteentekeväksi sekä Yhdysvaltain että koko ihmiskunnan kehityksessä. 

Reagan toteutti reaganismiksi kutsuttua talouspolitiikkaansa: veroja alennettiin ja julkisia menoja leikattiin. Talous lähti vahvaan kasvuun.

Sotilasmenoja Ronald Reagan rajusti kasvatti. ”Tähtien sota” -suunnitelmalla Neuvostoliitto pakotettiin kilpavarusteluun, johon sillä ei ollut varaa.

Samaan aikaan Yhdysvallat ahdisti Neuvostoliiton taloutta sopimalla 1980-luvun puolivälissä Lähi-idän suurimpien öljyntuottajien kanssa, että öljyn hintaa alennetaan.  

Tämä iski Suomeenkin. Kun öljyn hinta romahti, meidän kahdenväliseen kauppaamme Neuvostoliiton kanssa syntyi paha vientiylijäämä. Tämä johti taloudellisiin vaikeuksiin ja sai aikaan myös poliittisen kriisin. 

Neuvostoliiton tämä politiikka pakotti Mihail Gorbatshovin kaudella toteutettuihin uudistuksiin.  

Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton suhteet lämpenivät, ja saatiin aikaan radikaaleja aserajoitussopimuksia.

Lopulta Varsovan liitto purkautui ja Neuvostoliitto hajosi. Siirryttiin ”uuteen Eurooppaan”, jossa ryhdyttiin toteuttamaan aitoa paneurooppalaista, yleiseurooppalaista yhteistyötä. 

Globalisaatio sai vahvaa vauhtia sekä Euroopan yhdentymisen kautta että koko ihmiskunnan tasolla.

x  x  x

Aikaisemmissa blogeissani ennustin, että Donald Trump pyrkisi lopettamaan Ukrainan sodan nopeasti myös sen vuoksi, että voitaisiin toteuttaa hänen ajamansa ”Big Deal” kehittämällä yhteistyötä Yhdysvaltain ja koko Euroopan välillä. Tämä loisi vastapainon Kiinan vaikutusvallan kasvulle. 

Toisaalta ennustin, että Trump pyrkisi uudistamaan koko kansainvälistä järjestelmää itsenäisten kansallisvaltioiden varassa. Kansainvälistä yhteistyötä toteutettaisiin suuralueiden puitteissa, jotka olisivat Paneurooppa, Panamerikka, Afrikka ja Aasian suuralueet. 

YK:n toiminta voisi rakentua ainakin osittain suuralueiden varaan. Tämä voisi luoda perustaa myös turvallisuusneuvoston uudistamiselle.

Donald Trumpin talousfoorumin osanottajille pitämä puhe ja hänen sen jälkeen antamansa vastaukset tuovat mieleen Ronald Reaganin puheet ja teot. Herää kysymys, onko Ronald Reagan Trumpille myös jonkinlainen esikuva.

Trumpin talouspoliittinen ohjelma muistuttaa sitä reaganismia, jota 1980-luvulla harjoitettiin. 

Veroja alennetaan. Yritysten verot leikataan pienemmiksi kuin missään muussa maassa. Julkisia menoja karsitaan vielä rajummin kuin Reaganin kaudella.

Investointeja Yhdysvaltoihin pyritään suuntaamaan verohoukuttimien lisäksi myös poliittisilla suhteilla, mihin sopimus Saudi-Arabian kanssa viittaa. 

Käytössä on myös pakkokeino, tuontitullit. 

Tälläkin kertaa asevarustelua käytetään painostuskeinona, mutta se toteutetaan liittolaismaiden rahoittamana. Suuri osa asehankinnoista suuntautuu Yhdysvaltoihin.

Tällä kertaa pelotevaikutusta haetaan myös tekoälyyn perustuvalla valtavalla Stargate-investointiohjelmalla. Tämä näyttää kohdistuvan Kiinaan.

Erikoinen on ajatus, että Yhdysvallat pyrkisi öljyn ja kaasun vientiä lisäämällä pudottamaan niiden hintaa. Trumpin muuhun ajatteluun tämä ei näytä sopivan.

Öljyn ja kaasun vienti ei voi olla prioriteetti Yhdysvaltain kaltaiselle taloudelle. Halpa energia vahvistaa kilpailijoiden asemaa.

Onkohan tässä viesti Venäjälle: jos Ukrainaan ei saada rauhaa, öljyasetta voidaan käyttää samaan tapaan kuin 1980-luvulla?   

x  x  x 

Kirjoituksessa mainitut teokset ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.