Pohjolasta olisi pitänyt tulla ”Euroopan Kanada”

Kaksi viikkoa sitten, marraskuun 18. päivänä, tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun eduskunta hyväksyi Suomen EU-jäsenyyden.

Hyväksymispäätöstä edelsi marraskuun alkupäivinä 1994 eduskunnassa käyty jarrutuskeskustelu, jolla lopullinen päätös siirrettiin Ruotsin kansanäänestyksen yli. Tästä kerroin 3.11.2024 julkaisemassani blogissa.

Näinä aikoina olen syvästi harmitellut sitä, että emme kyenneet estämään Suomen liittymistä Euroopan unioniin. 

Meille oli tarjolla erinomainen vaihtoehto. Jos Suomi olisi jättäytynyt EU:n ulkopuolelle ja osaksi Euroopan talousaluetta (ETA), olisimme voineet muodostaa sen puitteisiin Pohjolan yhteisön (PY). 

Ruotsissa ja Norjassa kansan enemmistö vastusti oman maansa jäsenyyttä. Islanti oli jo jättäytynyt Euroopan talousalueen jäseneksi. Tanska oli hyvin vastahakoinen EU:n jäsen. Sekin olisi ilmeisesti liittynyt Pohjolan yhteisöön. 

x  x  x

Syyskuun alussa 1994 Nordisk Kontakt – lehdessä julkaisemassani artikkelissa ”Euroopan unioniin vai Pohjolan yhteisöön” tein yksityiskohtaisen ehdotuksen Pohjolan yhteisön muodostamisesta.  

Pohjolan yhteisön esikuvaksi esitin Kanadan aseman Yhdysvaltain liittovaltion naapurina.

Ajatus Pohjolan yhteisön muodostamisesta oli ollut esillä jo aikaisemmin. 

Kirjoitin, että jo runsaat neljä vuotta aikaisemmin – keväällä 1990 – olin ehdottanut ”Pohjolan yhteisön” muodostamista. Käsittelin tätä ehdotusta muun muassa Nordisk Kontakt -lehdessä (6/90) julkaistussa artikkelissani.

Neuvottelut Euroopan talousalueesta (Eta) olivat tuolloin alkamassa. Sopimukseen pääseminen näytti olevan vaikeaa. Ajatukseni oli, että Pohjolan yhteisö voisi joko olla vaihtoehto Etalle tai sitten se voisi toimia EY:n rinnalla Etan ”toisena pilarina”.

Eta-neuvottelujen jo käynnistettyä palasin asiaan Turun Sanomissa 22.6.1990 julkaistussa kolumnissani. 

Tämän artikkelini lähtökohtana oli Helsingin Sanomien taloustoimittaja Renny Jokelinin esittämä ajatus, että Eta-ratkaisun vaihtoehtona voisi olla Eftan kehittäminen ”mini-EY:ksi”. Otsikoin kirjoitukseni ”Mini-EY vai Pohjolan yhteisö?”. 

x  x  x

Syyskuussa 1994 julkaisemassani artikkelissa kirjoitin, että neljä vuotta sitten ajatus Pohjolan yhteisöstä oli jäänyt ”EU-junan” alle. Nyt kun oli päätöksenteon aika, se tarjosi todellisen vaihtoehdon EU-jäsenyydelle.

Kirjoitin: 

”Monet ajattelevat, että Pohjola on liian pieni yhteisö selviytyäkseen tulevaisuuden Euroopassa. Tämä ei ole totta – sen osoittaa meille Kanadan esimerkki.

Kanadan talous on käytännössä yhdentynyt Yhdysvaltojen talouden kanssa yhtä voimakkaasti kuin Pohjoismaiden talous läntiseen Eurooppaan. Aikaisempia kahdenvälisiä kauppa- ja yhteistyösopimuksia täydentää nyt pohjoisamerikkalainen vapaakauppasopimus, Nafta. Suhteellisen pienestä väkiluvustaan – noin 27 miljoonaa asukasta – huolimatta Kanada on saavuttanut vahvan kansainvälisen aseman; se on mm. G7-ryhmän jäsen.

Kanada haluaa säilyttää itsenäisyytensä erityisesti ulko-, kauppa- ja talouspolitiikassa sekä elintarviketaloudessa, joten se ei voisi ajatellakaan EU-sopimuksen kaltaista järjestelyä eikä liittymistä Yhdysvaltoihin. Kanada itsessään on liittovaltio, jossa provinsseilla on hyvin laaja itsemääräämisoikeus.

Pohjoismaiden yhteenlaskettu väkiluku on lähes yhtä suuri kuin Kanadan. Yhteistyötään tiivistämällä ne voisivat muodostaa valtioliiton, jolla voisi olla merkittävä asema sekä eurooppalaisessa yhteistyössä että maailmanlaajuisesti. 

Euroopan talousalueen, Etan ansiosta Pohjolan suhde EU:iin olisi läheisempi kuin Kanadan suhde Yhdysvaltoihin.”

x  x  x

Artikkelini lopussa kysyin, onko Pohjolan yhteisö mahdollista muodostaa:

”Pohjolan yhteisö näyttäisi olevan hyvin houkutteleva vaihtoehto. Onko se liian hyvä voidakseen olla totta?     

Pohjolan yhteisö voidaan muodostaa, jos Pohjoismaat ja niiden kansat niin tahtovat. Yhteisön syntyminen edellyttää sitä, että Norja, Ruotsi ja Suomi jättäytyvät EY:n ulkopuolelle. Jos näin käy, Pohjoismailla on mahdollisuus senkaltaisen yhteisön muodostamiseen, jota olen tässä artikkelissa hahmotellut.

Mutta syntyykö Pohjoismaissa riittävä tahto Pohjolan yhteisön aikaansaamiseen?

Suomessa tilanne näyttää huonoimmalta sen vuoksi, että yleinen mielipide tukee täällä EU-jäsenyyttä enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Tämä on kerta kaikkiaan omituista, sillä Suomi kärsisi jäsenyyden haitoista muita enemmän.

Suomeen on syntynyt merkillinen sosiaalipsykologinen tilanne. Suomalaisten alemmuudentunne on synnyttänyt tässä maassa samankaltaisia asenteita, jotka ovat olleet vallalla entisissä sosialistisissa maissa: puolueissa virta on vienyt oikealle, ja turvaa haetaan lännestä ja jopa Natosta. Monet uhoavat nyt, että Suomi liittyy EU:iin vaikka yksin.

Täälläkin ajatus Pohjolan yhteisön muodostamisesta saattaa kuitenkin saada laajaa kannatusta, sillä se olisi meille selvästi edullisempi ratkaisu kuin EU-jäsenyys. Muun ohella se antaisi meille myös selkeän länsimaisen imagon ja enemmän todellista turvallisuutta kuin EU.

Näillä näkymin ratkaisu jää kuitenkin ruotsalaisten käsiin. Mielipidemittauksissa jäsenyyden vastustajia on ollut siellä enemmän kuin kannattajia. Ruotsalaiset ovat ehkä kyenneet analyyttisempään ja kriittisempään keskusteluun kuin suomalaiset. Valtiopäivävaalien ja mahdollisen hallitusvaihdoksen on laskettu edistävän EU-jäsenyyttä, mutta toisinkin saattaisi käydä: hylkäävä päätös ei olisi uudelle hallitukselle samanlainen arvovaltatappio kuin nykyiselle.”

Valitettavasti Ruotsissa kansan tilapäinen enemmistö hyväksyi oman maansa jäsenyyden. Ruotsissakin pelattiin mediapeliä. Kansalle ei kerrottu, että Suomessa oli ollut vain neuvoa-antava kansanäänestys ja että eduskunta odotti Ruotsin ratkaisua.  

x  x  x

Suomelle Euroopan unioniin pyrkiminen ja liittyminen olivat kalliita ratkaisuja.

Ensin Suomea valmisteltiin ”vahvan markan” talouspolitiikalla jäsenyyksiin EU:ssa ja euroalueessa. Se johti Suomen taloushistorian pahimpaan lamaan, konkurssiaaltoon, pankkikriisiin ja suurtyöttömyyteen. Valtion menoja jouduttiin leikkaamaan kovalla kädellä, ja siitä huolimatta valtio velkaantui pahan kerran.

Tästä ei mitään opittu. 

Piti liittyä Euroopan unioniin, vaikka olimme jo päässeet Euroopan talousalueen kautta EU:n sisämarkkinoille. Olimme siis sitä kautta jo saaneet jäsenyyden suorimmat hyödyt.  

Jäsenenä olemme kokeneet pelkkiä taloudellisia menetyksiä. EU:n budjetissa olemme joutuneet nettomaksajaksi, ja taakkamme on edelleen kasvamassa. Maataloutemme on kokenut kovan kohtalon. Unioni on puuttunut raskaalla tavalla oikeuteemme käyttää omia luonnonvarojamme.

Euroalueeseenkin Suomen piti ainoana Pohjoismaana päästä. Tämän vuoksi syöksyimme vuonna 2008 alkaneen kansainvälisen finanssikriisin vuoksi syvään lamaan, emmekä päässeet siitä nousemaan. Taantumamme on kestänyt jo yli 15 vuotta. Valtio on tämän vuoksi raskaasti velkaantunut.

Jälkikäteen on käynyt ilmi, että monille jäsenyys EU:ssa ja jopa euroalueessa olivatkin ”turvallisuuspoliittisia” ratkaisua. Kuten artikkelissani vuonna 1994 kirjoitin: puolueissa virta oli vienyt oikealle, ja turvaa haettiin lännestä ja jopa Natosta. Monet uhosivatkin, että Suomi liittyy EU:iin vaikka yksin.

Kuinka oikeassa olimmekaan me, jotka ehdotimme Pohjolalle asemaa syntymässä olleen EU-liittovaltion naapurina, asemaa ”Euroopan Kanadana”!  

  x  x  x

Mitä voimme nyt tehdä?

Ikuisena optimistina näen mahdollisena, että Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi saattaa avata myönteisiä mahdollisuuksia Suomen tulevaisuudelle. 

Kirjoitin blogissani, että meille saattaa avautua mahdollisuus arvioida EU-jäsenyyttämme uudelleen.

Euroalueesta Suomen tulisi erota niin pian kuin se on mahdollista. Kansalliseen politiikkaan meidän tulee pyrkiä palaamaan myös alue-, maatalous- ja ympäristöpolitiikassa.

Laajentuvan EU:n tulee vihdoinkin sisäisesti eriytyä.

Päätin kirjoitukseni sanoihin: tavoitteenamme tulee olla itsenäinen Suomi kansakuntien Euroopassa.

Ehkä myös Pohjolan yhteisön muodostamiselle jossakin muodossa avautuu vielä mahdollisuuksia.