”Voiko vitutukseen kuolla”

Kirjoitukseni otsikkoon poimittu sitaatti nousi jälleen esille eilen, kun Ylen Teema-kanava esitti uusintana ”Politiikka-Suomi” -ohjelmasarjan ensimmäisiä jaksoja.

Näinä aikoina on syytä muistuttaa toisesta usein toistetusta sanonnastani. Kärsimme parhaillaan kahden Suomessa toteutetun ”yhteisen julkisen itsepetoksen” seurauksista ja kolmas – pahin kaikista – on meneillään.

”Yhteisille julkisille itsepetoksille” on ollut ja on tyypillistä se, että poliittisen eliitin piirissä syntyy yksimielisyys politiikasta, joka vie kansakuntaa harhaan ja jota tiedotusvälineet kritiikittömästi ja yksimielisesti tukevat.

Julkisuudessa olen saanut kokea kovia iskuja, kun olen dissidenttinä näitä harharetkiä arvostellut ja vastustanut.

Alfa-TV:n Dissidentti-ohjelmassa olemme voineet Susanna Junttilan kanssa kertoa näistä itsepetoksista ja niiden seurauksista. Ohjelmat ovat katsottavissa Permannossa.

x x x

Ensimmäinen näistä yhteisistä julkisista itsepetoksista oli ”vahvan markan” politiikka.

Vahvan markan politiikkaa toteuttamaan Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa ja Harri Holkeri perustivat vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen sinipunahallituksen. Eduskuntavaalien tulos mitätöitiin. Vallankaappaus peiteltiin syytöksillä ”kassakaappisopimuksesta”.

Vahvan markan politiikalla Suomea valmennettiin jäsenyyteen EU:ssa ja euroalueessa.

Tätä väärää politiikkaa jatkettiin vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen, kun Esko Aho ”isänmurhaa” toteuttaessaan liittoutui Mauno Koiviston kanssa.

Vahvan markan politiikka ja sen jatkuminen vuoden 1992 lopulle saakka syöksi Suomen tähänastisen historiamme pahimpaan lamaan. Valtio velkaantui pahasti.

Toinen yhteinen julkinen itsepetos oli Suomen liittyminen Euroopan unioniin ja euroalueeseen.

Kun EU-jäsenyydestä päätettiin, Suomi oli jo päässyt Euroopan talousalueen kautta unionin sisämarkkinoille ja saavuttanut tätä kautta jäsenyyden suurimmat edut.

Unioniin liittyminen aiheutti meille paljon ongelmia ja kustannuksia, jotka paisuvat kaiken aikaa.

Esimerkiksi maatalouden katastrofaalisen tilanteen juurisyy on se, että liityimme vuonna 1995 EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan.

Jos meillä olisi ollut itsenäinen maatalouspolitiikka, olisimme voineet turvata maatalouden kannattavuuden rajasuojan avulla, emmekä olisi ajautuneet mittavaan, mutta kuitenkin riittämättömään budjettitukeen. Maatalous olisi säilynyt terveellä pohjalla.

Nyt myös EU:n yhteinen ilmasto- ja ympäristöpolitiikka uhkaa heikentää maaseutumme, maakuntiemme ja koko Suomen elinvoimaa.

Jäsenyyden kielteiset seuraukset olivat ennakkoon nähtävissä, mutta kansalle niistä ei kerrottu. Vaikutusvaltaisia ihmisiä painostettiin tukemaan jäsenyyttä, ja valtamedia sitä voimakkaasti ja yksimielisesti ajoi.

Sama toistui, kun esillä oli kysymys Suomen liittymisestä euroalueeseen. Suomi vietiin mukaan, vaikka muut Pohjoismaat jäivät ulkopuolelle.

Jäsenyys euroalueessa aiheutti vuoden 2008 finanssikriisistä alkaneen ”menetetyn vuosikymmenen”, jolloin Suomen talous ei kasvanut lainkaan. Valtion velka paisui entisestään.

Samaan aikaan Ruotsin taloudessa koettiin suotuisa kausi: talous kasvoi, työllisyysaste nousi ja valtiontalous vahvistui.

Tehtyjen virheiden vuoksi elintasomme on nyt alhaisempi kuin Ruotsissa ja julkinen taloutemme on raskaasti velkaantunut.

Kun Suomessa ei ole nyt varaa maksaa sairaanhoitajille yhtä hyviä palkkoja kuin Ruotsissa, juurisyyt ovat vahvan markan politiikassa ja jäsenyydessämme euroalueessa.

Näitä molempia maamme valtaeliitti yksituumaisesti ajoi ja media sokeasti kannatti. Siksi tehdyistä virheistä ei ole voitu jälkikäteenkään julkisesti keskustella.

x x x

Kun näistä aikaisemmin tehdyistä julkisista itsepetoksista ei ole otettu oppia, ollaan parhaillaan tekemässä vielä pahempaa virhettä.

Suomea ollaan ilman minkäänlaista kriittistä keskustelua viemässä sotilasliitto Naton jäseneksi.

Nyt kampanjointi ja aivopesu on vielä voimakkaampaa kuin edellisten yhteisten julkisten itsepetosten yhteydessä.

Uutta on voimakas ulkomainen vaikutus mahdollisesta Nato-jäsenyydestämme käytävään keskusteluun.

Onhan se suorastaan hupaisaa, että perjantaina julkaisemassani blogissa esittämääni Nato-kansanäänestystä vastustettiin sillä perusteella, että se saattaisi olla altis ulkomaiselle ”hybridivaikuttamiselle”.

Samaan aikaan meihin suuntautuu ulkomailta voimakas avoin kampanjointi jäsenyyden puolesta. Asialla ovat erityisesti niiden maiden poliitikot ja asiantuntijat, jotka hyötyisivät Suomen Nato-jäsenyydestä eniten.

Tukea ja suoranaista painostusta tulee varsinkin Virosta. Siellä muuten suhtautuminen suureen venäläisvähemmistöön näyttää olevan ikävällä tavalla kärjistymässä.

Kotimaisessa keskustelussa ei tuoda lainkaan esiin Nato-jäsenyyden kielteisiä puolia, eikä sen hakemiseen liittyviä riskejä.

Omalta osaltani olen käsitellyt niitä blogeissani ”Suomen Nato-jäsenyydessä ei olisi mitään järkeä” ja ”Nato-jäsenyyden hakemiseen liittyisi suuria riskejä”.

Näissä kirjoituksissa esitettyjä tosiasioita ja näkemyksiä eivät jäsenyyden ajajat ole edes yrittäneet kumota. He ovat hiljaa.

Mainitsen tässä vielä yhden asian, josta lisäksi olisi keskusteltava.

Sitä ei suomalaisille ole kerrottu, että Naton jäsenenä joutuisimme perustamaan nykyisen asevelvollisuusarmeijamme rinnalle vahvan ammattiarmeijan.

Naton strategiassa meille tulisi erityinen vastuu Viron ja muiden Baltian maiden puolustamisesta.

Ei kai kukaan ajattele, että voisimme lähettää asevelvollisiamme ja reserviläisiämme muiden maiden puolesta kuolemaan?

x x x

Jälkikäteen useimmat ekonomistit ovat myöntäneet, että olin oikeassa, kun vastustin ”vahvan markan” politiikkaa.

Useimmat ekonomistit ovat myöntäneet senkin, että Suomen liittyminen euroalueeseen oli paha virhe. Muut Pohjoismaat jäivät ulkopuolelle ja ovat pärjänneet meitä paremmin.

Yhä useammat ovat alkaneet myöntää, että myös Euroopan unioniin liittyminen oli virhe.

Olisi ollut parempi pysyä Euroopan talousalueessa ja tiivistää pohjoismaista yhteistyötä Pohjolan yhteisöksi. Olisimme säilyttäneet itsenäisyytemme ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikassa, ja meillä olisi ollut edelleen oma maatalous-, alue- ja ympäristöpolitiikka.

Näitä virheitä voidaan ehkä tulevaisuudessa oikaista esimerkiksi pyrkimällä korjaamaan euroalueen valuvikoja ja palaamalla kansalliseen maatalous-, alue- ja ympäristöpolitiikkaan.

Nyt esillä on ratkaisu – Nato-jäsenyys -, jolla luopuisimme itsenäisyydestämme myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikassamme. Antaisimme kohtalomme vieraisiin käsiin.

Jos tämä päätös tehtäisiin, se todettaisiin jälkikäteen virheeksi. Se olisi kuitenkin peruuttamaton.

Paljon ei lohduttaisi kuulla, että olin ollut tässäkin asiassa oikeassa.