”Jalasmökki” katkaisi Lasse Lehtisen eduskuntauran

Viime lauantaina Alfa-TV esitti Dissidentin jakson ”Poliittisen murhan ensimmäinen yritys”. Ohjelma esitetään uudelleen ensi torstaina klo 15.30. Se on katsottavissa myös Permannosta.

Viimeisessä Dissidentin jaksossa keskustelimme Susanna Junttilan kanssa siitä ensimmäisestä poliittisen murhan yrityksestä, jonka kohteeksi vuoden 1982 presidentinvaalien jälkeen jouduin.

Kaikki alkoi vaalien jälkeen toteutetusta hallitusratkaisusta. Siinä pelattiin myös Moskovan kortilla.

Keskusta pyrki siihen, että presidentin vaihduttua sama hallitus olisi jatkanut Kalevi Sorsan johdolla. Minut kuitenkin pelattiin ulos ulkoministerin paikalta. Tilalle tuli Per Stenbäck.

Avainasemassa oli Kalevi Sorsa, joka ilmoitti, ettei hän hyväksynyt minua pää- eikä ulkoministeriksi. Itse hän ilmoitti pyrkivänsä ulkoministeriksi. Koivisto antoi Sorsalle tukensa.

Juho Ovaskan teoksessa ”Mauno Koiviston idänkortti” on valokopio Koiviston arkistosta löytyneestä 22.1.1982 päivätystä muistiosta, jossa Jaakko Kalela raportoi hänelle keskustelustaan KGB:n edustajan Valentin Kossovin kanssa. Siinä neuvoteltiin uuden hallituksen kokoonpanosta.

Minut Kossov torjui ehdottomasti pääministerin tehtävästä. Siihen olisivat sopineet Ahti Pekkala tai Eino Uusitalo, joilla oli läheiset suhteet NKP:n ja KGB:n kanssa.

Kossov piti tärkeänä, että Sorsa tulisi ulkoministeriksi. Tätä hän perusteli sillä, että tämä ”kolmio takaisi Koivistolle lujan aseman ja politiikalle varman jatkuvuuden”.

Samoihin aikoihin Kalevi Sorsa kävi Moskovassa samanlaisia keskusteluja NKP:n ylimpään johtoon kuuluneen Boris Ponomarevin kanssa.

Sorsa ennakoi tulevansa ulkoministeriksi. Pääministeriksi hän kaavaili Jan-Magnus Janssonia tai Esko Rekolaa, mutta sanoi itsekin voivansa ottaa tehtävän vastaan. Tästäkin keskustelusta kertova muistio on löytynyt Koiviston arkistosta.

Suomen hallitusratkaisusta käytiin siis yksityiskohtaisia keskusteluja NKP:n ja KGB:n edustajien kanssa. Sellaista ei tietääkseni Urho Kekkosen kaudella tapahtunut.

Tällaisista keskusteluista minulla ei tietenkään ollut tuolloin mitään käsitystä. Ne ovat tulleet tietooni vasta Mauno Koiviston arkistojen tultua tutkijoiden käyttöön.

x x x

En pannut kovin paljon pahakseni sitä, että jouduin sivuun hallituksesta.

Näin siinä paljon hyvääkin. Ajattelin, että pääsisin rankkojen presidentinvaalien jälkeen vähän helpommalla. Saattaisin keskittyä Keskustan vaalimenestyksen turvaamiseen seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa.

Sitten kuitenkin käynnistyi ensimmäinen poliittisen murhan yritys.

Kun olin siirtynyt sivuun hallituksen työskentelystä, minulle ryhdyttiin maksamaan kansanedustajan päivärahoja.

Suomen Kuvalehteen syötettiin juttu, jonka mukaan meillä ei ollut Keminmaalla kunnollista asuntoa, vaan ainoastaan ”jalasmökki”. Tällä perusteella asetettiin kyseenalaiseksi minun oikeuteni kansanedustajien päivärahoihin.

Luulin olleeni turvassa.

Silloin voimassaolleen väestökirjalain mukaan kansanedustajien, ministereiden ja opiskelijoiden kotipaikka ei määräytynyt asunto-olojen perusteella. Laissa oli heidän osaltaan poikkeus, jonka mukaan tilapäinen poissaolo kotipaikkakunnalta ei muuttanut kotipaikkaa. Olin koko ikäni asunut Keminmaalla, ensin opiskelijana ja sitten kansanedustajana.

Oikeus kansanedustajien päivärahoihin puolestaan määräytyi kotipaikan perusteella.

Oikeuskansleri Risto Leskinen oli aikanaan ottanut kantaa kanteluihin kansanedustajien päivärahoista. Hän oli muun muassa vahvistanut Olavi Tupamäen oikeuden päivärahoihin, vaikka hänellä ei ollut Petäjävedellä omaa asuntoa ja hänellä oli valtion virka Helsingissä.

Oikeuskansleri oli kuitenkin vaihtunut. Virkaan oli nimitetty Kai Korte, jolla oli vahvaa taipumusta populismiin. Hän tarttui julkisuudessa velloneeseen kohuun.

Korte muutti väestökirjalain tulkintaa, puuttui henkikirjoittajien toimintaan ja lopulta myös eduskunnan oikeuteen tulkita itse säätämiään lakeja. Olen kertonut kaikesta tästä seikkaperäisesti teoksessani ”On muutoksen aika 2” (ss. 41-75).

Kiista kansanedustajien päivärahoista vaikutti vahvasti vuoden 1983 eduskuntavaaleihin. Moni kansanedustaja menetti sen vuoksi paikkansa.

Eduskunnasta pudonneiden joukossa olivat muiden muassa Johannes Virolainen ja Lasse Lehtinen. Voidaan sanoa, että ”jalasmökki” heidät pudotti.

Lasse Lehtisen vuonna 1972 alkanut eduskuntaura päättyi siihen.

Johannes Virolainen teki vuoden 1987 vaaleissa 73-vuotiaana paluun eduskuntatyöhön, josta hän neljä vuotta myöhemmin luopui.

Vaikka ajojahti kohdistui voimakkaimmin minuun, tulin uudelleen valituksi ja äänimääräni nousi. Palasin ulkoasiainministeriön johtoon.

x x x

Lauantaina esitetyssä Dissidentin jaksossa keskustelimme Susannan kanssa myös niistä muista poliittisen murhan yrityksistä, joiden kohteeksi 1980-luvulla jouduin. Niihin paneudumme tarkemmin Dissidentin seuraavissa jaksoissa.

Muistutin mieleen, että Susanna oli aikaisemmassa jaksossa arvellut, että monessa muussa maassa olisin päässyt hengestäni, että toisinajattelijana minut olisi tapettu. Myönsin, että näin olisi varmasti tapahtunut.

Kerrattuaan menneet murhayritykset Susanna totesi, että viime aikoina on ollut hiljaisempaa. Myönsin tämän ja sanoin, että olen ollut täysin mediajulkisuuden ulkopuolella.

Susanna sanoi, että murhayritysten vuoksi kannatukseni oli yleensä kasvanut. Hän arvelikin, että tästä oli opittu, ja nyt minut pyritään vaikenemaan kuoliaaksi.

Ihmettelin, miksi minua pelättäisiin, kun olen tällainen kiltti mies, joka pyrkii vain hoitamaan isänmaan asioita mahdollisimman hyvin.

Onneksi on olemassa Dissidentti-ohjelma, jonka kautta tosiasioita saadaan esiin.

Päivärahakohusta löytyy mielenkiintoista lisätietoa Ylen Elävästä arkistosta (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/12/19/jalasmokkikohu-vayrysen-ensimmainen-julkinen-ajojahti).

Areenasta ovat katsottavissa kokonaan ne haastattelut, joista me lauantain Dissidentissä esitimme lyhyet videoklipit. Sieltä on mahdollista myös kuunnella vuoden 1982 lopulla tehty hyvä radiohaastattelu.

Kirjoituksessa mainittu teos on luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.