8
huhti
2021
19

Tekeekö Keskusta poliittista itsemurhaa?

Kun tulin tämän vuoden alussa Keskustan puoluehallituksen jäseneksi, olen pyrkinyt vaikuttamaan sen kautta ja välttämään puolueen julkista arvostelemista. Nyt on pakko ottaa kantaa myös julkisuudessa.

Viime päiviin saakka olen ollut siinä käsityksessä, että pahasti jakautunutta Keskustaa yhdistää sentään samanlainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja. Nyt tämä käsitys ollaan romuttamassa.

Käännekohta on 6.4.2021, jolloin Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko piti Paasikivi-seurassa ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjapuheen. Samana päivänä puolueen johdon tiukassa määräysvallassa oleva Suomenmaa-lehti julkaisi häväistysjutun, jossa saatettiin kielteiseen valoon Urho Kekkosen toiminta kevään 1981 hallituspolitiikassa.

x  x  x

Annikka Saarikko käsitteli pitkässä puheessaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa lyhyesti ja hyvin oudolla tavalla:

”Niin. Turvallisuudesta puhuttaessa odotetaan tietenkin mielipidettä ja pitkää analyysiä Natosta. Tässä kohtaa totean sen vain tiiviisti.

Edustan täysin Suomen ja puolueeni Keskustan pitkää Nato-linjaa. Se on perusteltu ja tuen sitä täysin. Meidän on säilytettävä kansallinen liikkumatila. Tarkoitan tällä vahvaa itsenäistä puolustusta, hyviä suhteita naapureihin, tiivistä yhteistyötä Ruotsin kanssa sekä Nato-kumppanuutta, pitäen sisällään mahdollisuuden hakea jäsenyyttä. Tämän lisäksi aktiivinen osallistuminen EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön on tärkeää.”

Tästä puuttuu kokonaan geopolitiikan tosiasioihin perustuva Suomen turvallisuuspolitiikan perusratkaisu.

Suomi on sotilaallisesti liitoutumaton maa, joka pyrkii pysyttäytymään kaikkien sotien ja selkkausten ulkopuolella, eikä salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita maita vastaan. Tämän toistaminen ja alleviivaaminen on erityisen tärkeää nyt, kun vahvat voimat pyrkivät viemään maatamme kohti Nato-jäsenyyttä joko suoraan tai kehittämällä Euroopan unionia sotilasliitoksi ja sotilaalliseksi suurvallaksi.

Saarikon puheessa olivat toki esillä myös Urho Kekkonen ja Juho Kusti Paasikivi, mutta kovin oudolla tavalla. Puhuja siteerasi Urho Kekkosen puhetta vuodelta 1959:

”Paasikiven tapa selvittää itselleen esille tullut kysymys ja valmistautua sen ratkaisemiseen oli varsin erikoislaatuinen. Hän mainitsi usein, että hänellä on tapana ajatella ääneen. Siitä johtui se, että hän saattoi samasta asiasta esittää muutaman päivän kuluessa mitä vastakkaisimpia mielipiteitä. ´Minä valvon yöllä ja ajattelen eri alternatiiveja´, hän sanoi usein.”

Tämä sitaatti oli kytketty asiayhteyteen, jossa se luo Paasikivestä kuvaa ailahtelevana ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana, vaikka hänen linjansa perustui muuttumattomiin geopolitiikan realiteetteihin ja oli johdonmukainen.

Tätä linjaa Urho Kekkonen jatkoi ja kehitti edelleen. Hän loi laajaa arvostusta nauttineen Suomen puolueettomuuspolitiikan.

En tiedä kuinka Saarikon linjapuhe syntyi ja mihin hän sillä tähtäsi.

Sen jo tiedämme, miten se ymmärrettiin. Lauri Nurmen riemunpurkaus Iltalehdessä (Iltalehti 7.4.2021) kertoo siitä paljon.

x  x  x

Suomenmaa lehden juttu oli otsikoitu räväkästi: ”Koivisto haastoi UKK:n dramaattisesti 40 vuotta sitten – arvovaltatappio sysäsi ikääntyvän presidentin kohti iltaruskoa.”

Kirjoitin jutun kommenttiosioon seuraavanlaisen vastineen:

”Tässä Suomenmaan jutussa tukeudutaan 1980-luvulla synnytettyyn tulkintaan kevään 1981 tapahtumista. Tässä tarinassa sankarina esiintyy Mauno Koivisto ja konnana Urho Kekkonen.

Siinä jätetään kokonaan sivuun se tosiasia, että kysymys oli ennen muuta valtataistelusta Kalevi Sorsan ja Mauno Koiviston välillä. Urho Kekkonen toimi vain virkavelvollisuuksiensa mukaisesti.

Suosittelen luettavaksi kirjoistani ”Suomen linja” (ss. 125-134) ja ”Yhteinen vuosisatamme” (ss, 77-79) dokumentoitua tietoa tuon ajan tapahtumista. Viimeksi mainitussa teoksessa on mm. translitteroituna kokonaan Mauno Koiviston 6.4.1981 Hannu Lehtilälle antama haastattelu, joka näytettiin TV:ssa vain kerran.”

Tuossa haastattelussa kävi selvästi ilmi, että Koivisto nousi taistelemaan nimenomaan Kalevi Sorsaa vastaan, joka oli edellisen päivän Uuden Suomen haastattelussa paljastanut aikeensa.

Koiviston haastattelua lyhennettiin, millä luotiin mielikuva vastakkainasettelusta Kekkosen kanssa.

Kommenttini ei ylittänyt Suomenmaan uutiskynnystä.

Tämän kirjoitukseni otsikko liittyy myös yhteen puoluehallituksessa käytyyn keskusteluun.

Puoluehallitukselle esiteltiin talvella suunnitelma, että Keskusta vaatisi vähintään 15 000 suuruisen kiintiön asettamista työperäiselle maahanmuutolle. Käydyssä keskustelussa vastustin tätä jyrkästi ja sanoin, että tavoitteen asettaminen olisi ”poliittinen itsemurha”.

Myöhemmin puheenjohtaja Annika Saarikko esitti kuitenkin tavoitteen julkisuudessa, mutta luku oli nyt 10 000.

Paha virhe mielestäni tämäkin. Yrityksiin ja maatiloille tarvitaan ulkomaista työvoimaa, mutta sen tulee tulla maahan luonnollista tietä.

Lukumääräisen kiintiön asettaminen johtaisi siihen, että kiintiötä ryhdyttäisiin innokkaasti täyttämään muun muassa tuomalla maahan sairaanhoitajia. Pian kiintiö ylittyisi.

Korona-kriisin jälkeen talous todennäköisesti ylikuumentuu sen vuoksi, että elvytys on ollut hyvin voimakasta. Tällöin aletaan taas puhua työvoimapulasta ja työvoiman massiivisesta tuomisesta ulkomailta. Keskustan aloite otetaan innokkaasti vastaan, jos sitä viedään eteenpäin.

Muutoinkin kokemukset puoluehallituksen työskentelystä ovat olleet vähemmän rohkaisevia. Mielipiteitäni ei ole kuunneltu eikä otettu huomioon. Tulokset näkyvät puolueen kannatuksessa.

x  x  x

Suomenmaan vastineessa mainitut teokset ovat luettavissa ja kuunneltavissa kotisivuni kirja-arkistosta.

Suosittelen myös katsottaviksi Polaris-TV:ssa julkaistuja ulkopolitiikkaan liittyviä haastattelujani.