Kantelu ministeri Tuppuraisen toiminnasta oikeuskanslerille?
Kirjoitin eilen blogin Ministereiden, kansanedustajien ja virkamiesten rikosoikeudellinen vastuu.
Kirjoituksellani halusin herättää keskustelua siitä, kuinka vakava oikeudellinen ristiriita EU:n jälleenrakennusrahaston käsittelemisestä on syntynyt.
Äärimmilleen vietynä se voisi johtaa syytteisiin ja oikeudenkäynteihin, joissa jälkikäteen käsiteltäisiin ministereiden, kansanedustajien ja virkamiesten vastuuta Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta.
Perustuslakivaliokunta on yksimielisessä lausunnossaan ilmoittanut, että ”valtioneuvoston ei tule asian käsittelyn tässä vaiheessa hyväksyä tai edistää nyt ehdotettua unionin lainanottoa ja jäsenvaltion siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä”.
Suuri valiokunta ei kuitenkaan ottanut perustuslakivaliokunnan kantaa huomioon eikä toiminut sen mukaisesti. Eurooppa-ministeri on suuren valiokunnan antaman valtuutuksen perusteella rikkonut perustuslakivaliokunnan nimenomaista kieltoa ja edistänyt ehdotettua unionin lainanottoa ja jäsenvaltion siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä.
Kun toin esille ministereiden, kansanedustajien ja virkamiesten rikosoikeudellisen vastuun, ajattelin sen voivan hillitä ja ehkäistä toimintaa, joka on ristiriidassa perustuslakivaliokunnan kannanoton kanssa.
Valitettavasti rikosoikeudellisen vastuun toteutuminen on kuitenkin mahdollista vasta sitten kun Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta vaarantavan toiminnan seuraukset ovat nähtävillä ja olemme jo menettäneet olennaisen osan itsemääräämisoikeudestamme.
Vahinko olisi jo tapahtunut. Onkin pyrittävä löytämään keinoja, joilla vahinko voidaan välttää.
Eduskunnassa ei liene menettelyä, jolla suuri valiokunta saataisiin noudattamaan perustuslakivaliokunnan antamaa ohjetta.
Valtioneuvoston jäsenet voidaan saattaa toiminnastaan vastuuseen ministerinvastuulain nojalla, kuten eilisessä blogissani totesin. Siihen liittyvä menettely kuitenkin helposti politisoituu tavalla, jossa oikeudellinen vastuu jää toteutumatta. Lisäksi tämäkin laillisuusvalvonta voisi käytännössä toteutua vasta jälkikäteen.
Valtioneuvoston jäsenten toiminnan lainmukaisuuden valvonta on oikeuskanslerin vastuulla. Kun oikeuskansleri ei ole oma-aloitteisesti puuttunut valtioneuvoston jäsenten toimintaan, asiasta olisi kai tarpeen tehdä kantelu. Joku valistunut kansalainen sellaisen voisi tehdä.
Olennainen kysymys jää vastaamatta. Miten voitaisiin varmistaa se, että Suomen Pankki toimisi maamme perustuslain mukaisesti?
