50 vuotta voittoja ja tappioita

Tänään ja huomenna tulee kuluneeksi 50 vuotta niistä eduskuntavaaleista, joissa tulin ensimmäisen kerran valituksi kansanedustajaksi.

Olin 23-vuotiaana silloin valitun eduskunnan nuorin jäsen. Erkki Tuomioja on minua pari kuukautta vanhempi.

Kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana olen ollut usein ehdokkaana erilaisiin valtiollisiin tehtäviin. Useimmiten olen tullut valituksi, mutta tappioitakin olen kokenut. Tappioissa on usein ollut voiton siemen.

Puolueeni Suomen Keskusta on kokenut näinä viitenä vuosikymmenenä kolme pahaa vaalitappiota. Kahdesta noustiin. Kolmannen synnyttämä kriisi meitä edelleen koettelee.

x  x  x

Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa Keskustapuolue koki siihenastisen historiansa pahimman vaalitappion. Kannatus laski edellisten vaalien 21,23 prosentista 17,12 prosenttiin. Eduskuntapaikkoja tuli 36 eli 13 vähemmän kuin neljä vuotta aikaisemmin.

Seuraavissa vuoden 1972 vaaleissa Keskustapuolue menetti edelleen kannatustaan ja hävisi vielä yhden eduskuntapaikan.

Me silloiset nuorkeskustalaiset ryhdyimme uudistustyöhön, jolla Keskustapuolue palautettiin aatteellisille ja poliittisille juurilleen. Yhdistimme toisiinsa alkiolaisen ihmisyysaatteen ja kestävät ympäristöarvot.

Ryhdyimme rakentamaan luonnonmukaista, tasa-arvoista ja hajautettua sivistysyhteiskuntaa. Aluepolitiikalla oli ohjelmassamme keskeinen sija. Vastustimme keskittämispolitiikkaa ja pyrimme vahvistamaan maaseudun ja maakuntien elinvoimaa.

Aloitimme pitkän marssin, jolla Keskusta 1980-luvun lopulla nousi Suomen suurimmaksi puolueeksi. Merkittävän vahvistuksen puolueeseen toivat Liberaalisesta kansanpuolueesta meille siirtyneet sivistysliberaalit, joiden arvomaailma oli lähellä alkiolaisuutta.

1980-luvun lopulla Keskustan toimintaan tuli mukaan Olli Rehnin johdolla uusi nuorten sukupolvi, joka kutsui itseään keskustaliberaaleiksi ja joka ryhtyi muuttamaan Keskustaa liberaalipuolueeksi.

Kahden vuosikymmenen ajan Keskustassa käytiin tasaväkistä valtataistelua perinteisen keskusta-aatteen kannattajien ja liberaalien välillä. Molemmille oli puolueessa tilaa.

Vuoden 2010 Lahden puoluekokouksessa liberaalit valtasivat kaikki puolueen johtopaikat. Tämä joukko ryhtyi viemään Keskustaa kohti sekä materialismiin perustuvaa kovaa talousliberalismia että perinteisiä suomalaisia arvoja rikkovaa moraaliliberalismia.

Alkiolaisen ihmisyysaatteen perustana olevat henkiset, hengelliset ja yhteisölliset arvot unohdettiin.

x  x  x

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Keskusta koki vielä pahemman tappion kuin vuonna 1970. Puolueen ääniosuus putosi edellisten vaalien 23 prosentista alle 16 prosenttiin. Eduskuntapaikkoja tuli 35, pudotusta oli 16 paikkaa.

Vaalien jälkeen Keskustan kannatus hiipui edelleen, ja loppukesään mennessä se painui 12 prosentin tasolle.

Mahdollisuus äänestäjien luottamuksen palauttamiseen avautui jo seuraavan vuoden alun presidentinvaaleissa.

Tarjouduin puolueen presidenttiehdokkaaksi. Keskustan johto ei kuitenkaan halunnut tähän mahdollisuuteen tarttua. Se pyrki jatkamaan presidentinvaaleissa samaa poliittista linjaa, jolla tappiolliset eduskuntavaalit oli juuri käyty.

Presidenttiehdokkaaksi pyrittiin saamaan Euroopan komissio jäsen Olli Rehn, joka oli euroalueen kriisiä ja Portugalin tukemista koskevilla julkisilla lausunnoillaan syventänyt Keskustan vaalitappiota eduskuntavaaleissa.

Rehn ei kuitenkaan uskaltanut lähteä presidenttiehdokkaasta käytävään jäsenäänestykseen. Kun puolueen johto ei saanut värvätyksi siihen ketään muutakaan, tulin yksimielisesti nimetyksi Keskustan ehdokkaaksi.

Kampanjallani pyrin palauttamaan Keskustan kannattajakunnan luottamuksen puolueeseen. Vaalitilaisuuden järjestin lähes jokaisessa Suomen kunnassa. Kampanja rahoitettiin kirjoja ja mukeja myymällä.

Kannatukseni nousi 18 prosenttiin. Selviydyin Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston jälkeen kolmanneksi. Olin vähällä päästä toiselle kierrokselle. Keskusta palasi suurten puolueiden joukkoon.

Timo Soini tuli 9,4 prosentin ääniosuudella neljänneksi. Seuraavina olivat Paavo Lipponen (6,7 %) ja Paavo Arhinmäki (5,5 %,).

Jokainen voi kontrafaktuaalisuuden hengessä pohtia, kuinka presidentinvaaleissa olisi käynyt, jos Keskustan johdon tahto olisi toteutunut ja jos se olisi pystynyt estämään ehdokkuuteni.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset oli saanut Timo Soinin johdolla ensimmäisen ”jytkynsä”. Presidentinvaaleissa Soini olisi ollut varmasti toisella kierroksella. Keskustan ehdokas olisi kilpaillut neljännestä sijasta Lipposen ja Arhinmäen kanssa.

Soinin nousu presidentinvaalien kakkoseksi olisi puolestaan johtanut siihen, että toinen ”jytky” vuoden 2015 eduskuntavaaleissa olisi vienyt Perussuomalaiset maan suurimmaksi puolueeksi ja ilmeisesti myös hallituspolitiikan johtoon. Keskusta olisi jo silloin pudonnut kuilun pohjalle.

Menestyksemme presidentinvaaleissa kuitenkin pelasti Keskustan ja loi pohjaa hyvälle tulokselle myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

x  x  x

Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen Keskusta valitettavasti palasi sille poliittiselle linjalle, joka oli edellisissä eduskuntavaaleissa johtanut raskaaseen tappioon. Liberaalia linjaa toteutettiin jopa voimakkaammin kuin silloin.

Hallituskumppaniksi Keskustan johto otti Kokoomuksen, vaikka enemmistö toivoi yhteistyötä SDP:n kanssa. Keskustan hallitusryhmään tuli vain lähellä Kokoomusta olevia liberaaleja. Perinteisen keskusta-aatteen kannattajat sysättiin tyystin sivuun.

Puoluetta johdettiin yksinvaltaisesti. Avointa keskustelua ei suvaittu. Hallituksessa toteutettiin kovaa talous- ja arvoliberalismia. Kompromisseja tehtiin Kokoomuksen suuntaan.

Heti hallituksen muodostamisen jälkeen oli nähtävissä, että Keskusta ajautuisi vielä pahempaan tappioon kuin vuoden 2011 vaaleissa. Tämän estämiseksi tein kaiken mahdollisen ja vähän enemmänkin, mutta epäonnistuin.

Viime kevään eduskuntavaaleissa kärsityn murskatappion jälkeen Keskustan ei olisi tietenkään pitänyt lähteä kantamaan hallitusvastuuta. Tämä ei ollut välttämätöntä. Hallitus olisi saatu aikaan myös ilman Keskustaa.

Vaalitappion syyt olisi tullut selvittää. Tehdyt virheet olisi tullut tunnistaa, tunnustaa ja korjata.

Keskustan olisi tullut palata aatteellisille juurilleen ja ryhtyä jälleen toteuttamaan sitä poliittista linjaa, jota olimme 1980-luvulta lähtien menestyksellisesti toteuttaneet ja joka oli saanut kansan keskuudessa vahvan kannatuksen.

Nyt Keskusta sen sijaan toteuttaa samaa aatteellista ja poliittista peruslinjaa, jota oli ennen tappiollisia vaaleja noudatettu. Puoluetta johtaa edelleen sama joukkue. Kompromisseja tehdään nyt vihreiden ja vasemmiston suuntaan.

Tähänastiset kokemukset osoittavat, että nykymenolla Keskustan kannatus ei lähde nousuun. Ylen 5.3. julkistaman mielipidemittauksen mukaan Keskustan kannatus on nyt 12,4 %.

Kannatusluku on 1,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin viime kevään katastrofaalisissa eduskuntavaaleissa, ja se on 0,5 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin viime syksyn parhaimmassa mittauksessa.

Viime kevään eduskuntavaaleissa Keskusta sai 31 kansanedustajaa. Nykyisillä kannatusluvuillaan puolue voisi saada ehkä noin 20 eduskuntapaikkaa.

Keskustan tulevaisuutta ajatellen tilanne on äärimmäisen vaarallinen.

Kautta aikojen puolueen kannatus on perustunut siihen, että meillä on ollut vahva asema kuntapolitiikassa. Jos kuntakannatus romahtaa, puolueen nousu eduskuntavaaleissa on entistäkin vaikeampaa.

Nykyisillä kannatusluvuilla meidän on vaikea saada riittävästi vahvoja ehdokkaita ensi kevään kuntavaaleihin. Tästäkin syystä kannatus tulee saada nopeasti nousuun.

Huomenna julkaistavassa kirjoituksessani aion kertoa, kuinka tämä on ehkä mahdollista saada aikaan.