On muutoksen aika
Kuuntelin aamulla Puheradiosta Martti Ahtisaaren haastattelua vuodelta 1993. Hän oli tullut nimetyksi SDP:n presidenttiehdokkaaksi, mutta oli päättänyt matkustaa Geneveen toimiakseen avustajana Jugoslavian rauhanneuvotteluissa.
Ahtisaaren matka Geneveen tulkittiin yleisesti pakoiluksi. Hänen arveltiin pelkäävän pitkää vaalitaistelua, jossa hän saattaisi kokemattomuuttaan joutua alakynteen. Pelko ei ollut aiheeton. Lyhyessäkin kampanjassa Ahtisaari ehti aika tavalla kompuroida.
Kun Ahtisaari ei osallistunut muiden tavoin vaalitoimintaan, kirjoitin kesällä 1993 kirjan ”On muutoksen aika 2”, jossa toin esille oman linjani ja vertailin sitä tiedossa olleisiin Ahtisaaren näkemyksiin. Käsittelin siinä sekä lähihistoriaa että Suomen, Euroopan ja ihmiskunnan tulevaisuutta.
Hyväksyn kernaasti sen, että Sauli Niinistö aloittaa oman kampanjansa vasta joulukuulla. On ymmärrettävää, että hän keskittyy siihen saakka virkavelvollisuuksiensa hoitamiseen. Niinistö sitä paitsi tunnetaan sekä sanojensa että tekojensa kautta.
Oma mahdollinen ehdokkuuteni toteutuu vasta 6.12., jos kannattajani saavat siihen mennessä kerätyksi tarvittavat 20 000 kannattajakorttia. Minunkin osaltani lyhyt kampanja riittäisi.
On hyvä, että vaaleihin tulee runsaasti ehdokkaita. Tämä aktivoi äänestäjiä ja varmistaa sen, että tulee toinen äänestyskierros.
Julkisuudessa on jo kovasti arveltu, kuka pääsee Niinistön kanssa toiselle kierrokselle ja kuka tulee valituksi. Tässä vaiheessa tämä on ennenaikaista, kuten omasta kokemuksestani tiedän.
Olen ollut kolme kertaa presidenttiehdokkaana. Joka kerta oma kannatukseni on ollut aluksi mitättömän pieni ja puolueenikin suosio alamaissa, mutta hyvällä kampanjalla olen kyennyt nousemaan jokaisessa vaalissa kakkoseksi.
Vuoden 1988 vaaleissa selviydyin toiseksi sekä suorassa kansanvaalissa että valitsijamiesten vaalissa. Mauno Koivisto pettyi, kun häntä ei valittu suoraan. Vaalin lopputulos oli kuitenkin varmistettu jo edellisen vuoden hallitusratkaisun avulla. Koiviston valinnan turvasivat pääministeri Harri Holkerin valitsijamiehet.
Myös vuosien 1994 ja 2012 presidentinvaaleissa nousin hyvällä vaalityöllä toiseksi. Ennakkoäänissä olin kummassakin vaalissa selvästi kakkosena, mutta molemmilla kerroilla minut pudotettiin jatkosta viime päivien mediapelin avulla.
Jos tulen ehdokkaaksi, uskon pääseväni jälleen kakkoseksi.
Tälläkin kertaa mediapeliä yritetään varmasti pelata. Tätä vastaan äänestäjät voivat suojautua vaikuttamalla ensin ehdokasasetteluun ja antamalla sitten jo vaalien ensimmäisellä kierroksella tukensa sille ehdokkaalle, jota haluavat toisella kierroksella ensi sijassa kannattaa.
Vaalikeskusteluissa on suuntauduttava Suomen, Euroopan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen. Jos tulen ehdokkaaksi, linjani on sama kuin vuosien 1988, 1994 ja 2012 vaaleissa.
Olen puolustanut ja puolustan Suomen itsenäisyyttä. En hyväksy Euroopan unionin enkä euroalueen kehittämistä ylikansalliseksi liittovaltioksi.
Olen puolustanut ja puolustan Suomen puolueettomuutta. En kannata Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon, enkä hyväksy EU:n kehittämistä sotilasliitoksi ja Naton eurooppalaiseksi pilariksi.
Olen vaatinut ja vaadin maahanmuuton hallintaa sekä Euroopan tasolla että Suomessa.
Ihmiskuntapolitiikallaan Suomen tulee toimia köyhyyden poistamiseksi ja kestävän kehityksen toteuttamiseksi kaikkialla maailmassa. Suomessa tämä edellyttää luopumista eriarvoisuutta lisäävästä ja maamme ympäristöllistä, taloudellista ja yhteiskunnallista kestävyyttä heikentävästä keskittämispolitiikasta.
Viime aikoina ihmiset ovat havahtuneet huomaamaan, että hallitsematon globalisaatio ja ylikansallinen yhdentyminen ovat johtaneet sekä tulo- ja varallisuuserojen että alueellisen eriarvoisuuden jyrkkään kasvuun. Tämä on johtanut mullistuksiin useissa vaaleissa ja kansanäänestyksissä.
Uskon, että vallankumouksen henki leviää myös Suomeen ja auttaa meitä aikaansaamaan syvällekäyvän muutoksen ensin tammikuun presidentinvaaleissa ja niiden jälkeen toimitettavissa eduskuntavaaleissa.