Selkeyttä ja vakautta Suomen linjaan

Vain pieni vähemmistö suomalaisista tukee Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon. Kun suoralla Nato-jäsenyydellä ei ole kannatusta, liittoutumiseen pyritään Euroopan unionin kautta.

Liittoutumisen ajatus oli esillä jo unioniin liityttäessä. Silloin käyty keskustelu on palautunut elävänä mieleeni, kun olen kirjoittanut uutta näytelmääni ”Manu ja minä”.

EU-jäsenyyden ajajat Mauno Koivistoa myöten perustelivat jäsenyyttä turvallisuudella. Me jäsenyyden vastustajat taas pelkäsimme, että jäsenyys heikentäisi Suomen turvallisuutta, kun se saattaisi johtaa Suomen sotilaalliseen liittoutumiseen ja Nato-jäsenyyteen.

Neuvotteluihin valmistauduttaessa jouduin ulkoministerinä suoranaiseen selkkaukseen Mauno Koiviston kanssa. Pidin kiinni siitä, että Suomi voi liittyä unioniin vain siinä tapauksessa, että voimme säilyttää puolueettomuusasemamme. Koivisto puolestaan oli sitä mieltä, että puolueettomuudesta oli luovuttava.

Keskusta oli neuvotteluissa avainasemassa. Meidän kantamme voitti. Liittyessään unioniin Suomi säilytti puolueettomuutensa ytimen, sotilaallisen liittoutumattomuuden ja itsenäisen puolustuksen.

Muutamia vuosia jäsenyyden toteutumisen jälkeen Mauno Koivisto oli syvästi huolissaan siitä, mihin se oli johtamassa.

Vuonna 2001 ilmestyneessä teoksessaan ”Venäjän idea” Koivisto arvosteli rajusti sitä, että unioni oli kehittymässä ”kansallisvaltioksi”, liitto- tai jopa yhtenäisvaltioksi, ja että Suomi oli ryntäämässä kaikkein federalistisimpien jäsenmaiden joukkoon.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta Koivisto valitteli sitä, että erityissuhteesta   naapurimaihin, Ruotsiin ja Venäjään, oltiin luopumassa ja suhteet Venäjäänkin kulkisivat Brysselin kautta. Hän varoitti Suomea joutumasta Kaarle XII:n tielle – käyttämästä voimavarat jossakin muualla, jolloin oman maan sotilaallinen turvallisuus vaarantuu. ”Innokkaille tomppeleille löytyy aina innostuksen purkukohteita”, Koivisto kirjoitti.

Syksyllä 2008, toimiessani Matti Vanhasen toisen hallituksen ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä, Mauno Koivisto otti minuun yhteyttä ja kiitti siitä, että olin puolustanut Suomen perinteistä ulkopoliittista linjaa. Hän oli huolestunut silloisen ulkoministerin Alexander Stubbin toiminnasta.

Nyt toimintaa Euroopan unionin yhteisen puolustuksen kehittämiseksi ollaan tiivistämässä. Yhtenä pontimena on, että sitä vastustanut Briannia on eroamassa unionista.

Suomi on ollut Ranskan rinnalla innokkaimpien joukossa.

Suomi on ollut lähes ainoana jäsenmaana valmis tulkitsemaan Lissabonin sopimuksen solidaarisuus- ja yhteistoimintalausekkeiden velvoittavan jäsenmaita myös sotilaallisen avun antamiseen toisille jäsenmaille. Tämä toisi maallemme vastuuta ennen muuta Baltian maiden puolustamisesta. Mitään vastinetta tälle emme saisi.

Komission suomalaisjäsen Jyrki Katainen pyrkii viemään yhteisen puolustuksen kehittämistä vauhdilla eteenpäin.

Suomi on ollut innokkaimpien joukossa myös sotilaallisen kriisinhallinnan kehittämisessä.

Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnassa käsitellään parhaillaan komission ehdotusta ”vakautta ja rauhaa edistävän välineen” (Instrument for Peace and Stability) uudistamisesta. Tehtävänäni on valmistella siitä kehitysvaliokunnan lausunto.

Uudistus tähtää siihen, että EU:n varoja, myös kehitysyhteistyövaroja, voitaisiin käyttää sotilaallisen tuen antamiseen kumppanimaille ennen muuta Afrikassa. Komision esitys rajaa avun tiukasti. Neuvostossa Suomi on tiettävästi ollut valmis pidemmälle meneviin ratkaisuihin. Parlamentissa ulkoasiainvaliokunnan ranskalainen esittelijä pyrkii avaamaan portit EU:n laaja-alaiselle sotilaalliselle tuelle ja toiminnalle.

Sampo Terhon nimittäminen Suomen  Eurooppa-ministeriksi saattaa viedä Suomea syvemmälle sotilaallisen liittoutumisen suuntaan. Timo Soini on ollut Naton ”salarakas”, mutta Sampo Terho – samoin kuin Jussi Halla-ahokin – ajaa avoimesti Suomen sotilaallista liittoutumista ja Nato-jäsenyyttä.

Tasavallan presidentti Sauli  Niinistön toiminta ihmetyttää. Hän näyttää noudattavan  Paasikiven linjaa suhteessa Nato-jäsenyyteen, mutta kannattaa tai suorastaan ajaa EU:n yhteisen puolustuksen kehittämistä ja jopa unionin yhteisen armeijan muodostamista. Sotilasliitoksi muuttuva EU olisi tietysti  Naton eurooppalainen pilari ja Suomesta tulisi sen kautta Naton jäsenmaa.

Viimeksi vapun aattona Niinistö perusteli EU-jäsenyyden välttämättömyyttä Suomelle. ”Nyt kun turvallisuus on vihdoinkin noussut EU:n asialistalla korkealle, meillä on kaikki, kaikki syyt tukea EU:n kehitystä eteenpäin ja pitää EU yhdessä”, sanoi Niinistö.

Tulevissa valtiollisissa vaaleissa Suomen linjaan on saatava selkeyttä ja vakautta. Suomen puolueettomuuden, sotilaallisen liittoutumattomuuden, uskottavuutta on vahvistettava.

Paavo Väyrynen