Huonosti ei voi käydä

Tällä viikolla tulee kuluneeksi 38 vuotta siitä, kun Urho Kaleva Kekkonen nimitti minut ensimmäisen kerran ulkoasiainministerin virkaan. Tehtäviini kuuluivat myös kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppapolitiikka.

Sittemmin olen hoitanut ulkoministerin virkaa lähes 11 vuoden ajan. Viimeksi toimin tässä tehtävässä Esko Ahon johtamassa hallituksessa vuosina 1991-1993.

Viime helmikuuhun saakka olin Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri, mutta silloin Erkki Tuomioja nousi ykköseksi. Ulkoministeriön johdossa olen kuitenkin toiminut paljon häntä kauemmin, sillä vuosina 2009-2011 hoidin Vanhasen toisessa hallituksessa ulkomaankauppa- ja kehitysministerin tehtävää.

Työstäni ulkoministeriön johdossa olen saanut ilahduttavan paljon tunnustusta ja kiitosta.

Viime vaalikauden olin vuorotteluvapaalla eduskunta- ja hallitustyöstä. Tänä aikana kävin neljät menestykselliset vaalit. Kolmessa vaalikampanjassa keskityin ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikkaan.

Tasavallan presidentin vaaleissa palautin luottamusta Keskustaan, jonka kannatus oli painunut vuoden 2011 eduskuntavaalitappion jälkeen jopa 12 prosentin tasolle. Näissä vaaleissa palasimme suurten puolueiden joukkoon.

EU-vaaleissa esillä olivat tietysti ensi sijassa Eurooppa-politiikan kysymykset, mutta ilmoitin jo tuolloin, että olen ehdokkaana myös eduskuntavaaleissa ja että tavoittelen ulkoministerin tehtävää seuraavassa hallituksessa.

Eduskuntavaaleissa pääpaino oli sisäpolitiikassa ja ennen muuta talous- ja aluepolitiikassa. Ykköstavoitteeni oli kuitenkin sen turvaaminen, että Suomi jatkaa turvallisuuspolitiikassaan Paasikiven linjalla ja toteuttaa rauhanpolitiikkaa.

Juha Sipilä on hoitanut hallitusneuvotteluja taitavasti. Insinöörin täsmällisyydellä hän on rakentanut aikataulun, prosessikaavion, jossa ensin luodaan luottamusta, sitten sovitaan ohjelmasta ja vasta viimeiseksi päätetään salkkujaosta ja valitaan ministerit.

Omalta osaltani en ole pyrkinyt keskustelemaan Sipilän kanssa ministerivalinnoista, päinvastoin. Juha on puolestaan todennut, että puolueessa on ainakin 15 ministerinpaikkaa tavoittelevaa. Kaikkia meitä hän pitää loppuun saakka jännityksessä. Näin on oikein.

Minun kauttani jännittämään joutuvat myös muutamat muut.

Mikko Kärnä, varamieheni eduskunnassa, joutuisi tässä vaiheessa luopumaan eduskuntatyöstä, jos palaisin kotimaan politiikkaan. Hän on ottanut tämän mahdollisuuden huomioon.

Elsi Kataiselle avautuisi paikka Euroopan parlamentissa. Tämä pitää jännityksessä myös Itä-Suomen järjestöväkeä ja ääänestäjiä, jotka tekivät kovasti työtä saadakseen sinne oman edustajansa.

Jos Elsi ottaisi vastaan paikkansa Euroopan parlamentissa, Eero Reijonen nousisi eduskuntaan, ja Pohjois-Karjala saisi kolmannen keskustalaisen kansanedustajan.

Ministerivalinnoissa ei saa kuitenkaan olla kysymys Väyrysen eikä kenenkään muunkaan henkilökohtaisista pyrkimyksistä eikä eduista. Ratkaisut on tehtävä maan ja puolueen etua ajatellen.

Minullehan ei missään tapauksessa käy huonosti. Jos panostani ei tarvita valtioneuvoston työssä, jatkan toimintaani Euroopan parlamentissa.

Paavo Väyrynen