8
huhti
2015
35

Paasikiven linjalla

Varoitin viime kesän puoluekokouspuheessani siitä, että oikeistovoimat
pyrkivät Kokoomuksen johdolla suistamaan Suomen Paasikiven linjalta.
Vaadin Keskustaa varmistamaan, että Paasikiven linjalla vaalien
jälkeen jatketaan. Lupasin olla tämän taistelun etulinjassa.

Vaalikampanjan aikana on usein kysytty, miksi puhun Paasikiven enkä
Kekkosen linjasta. Vastauksia on kaksi.

Vastaan, että haluan härnätä kokoomuslaisia. Juho Kusti Paasikivi oli
kokoomuslainen, mutta ei saanut linjalleen juuri lainkaan tukea omasta
puolueestaan. Kokoomus tuli Paasikiven linjalle viimeisenä, vasta 1970
-luvulla, ja on siltä ensimmäisenä livennyt.

Toinen syy on, että haluan pelkistää Suomen turvallisuuspolitiikan
ytimen. Paasikiven mukaan meidän tulee hoitaa oma ulko- ja
turvallisuuspolitiikkamme siten, että suurvaltanaapurimme ei tarvitse
pelätä oman turvallisuutensa olevan Suomen alueen kautta uhattuna.

Urho Kekkonen jatkoi Paasikiven linjalla, mutta hän avarsi Suomen
ulkopolitiikkaa länsimaiden suuntaan. Suomi liittyi Yhdistyneisiin
Kansakuntiin ja Pohjoismaiden neuvostoon. 1960-luvun alussa Suomi
alkoi laajentaa kauppasuhteitaan länsimaihin Euroopan
vapaakauppaliiton (EFTA) liitännäisjäsenyyden kautta. 1970-luvun
alussa solmittiin vapaakauppasopimus EEC:n kanssa. Urho Kekkonen loi
puolueettomuuspolitiikan, jolla Suomi ajoi kansallisia etujaan ja
edisti rauhaa ja turvallisuutta.

Kekkonen joutui taistelemaan linjansa puolesta. 1950- ja 1960-luvulla
oikeistovoimat Väinö Tannerin ja Väinö Leskisen johdolla yrittivät
suistaa Suomen Paasikiven linjalta. 1970-luvulla Kekkonen joutui
puolustamaan puolueettomuuspolitiikkaansa kommunistien ja
vasemmistodemareiden hyökkäyksiä vastaan.

Me Kekkosen linjan kannattajat voimme ylpeinä sitä puolustaa. Urho
Kekkosen kaudella Suomen itsenäisyys vahvistui ja toteutimme
johdonmukaista puolueettomuuspolitiikkaa, joka nautti laajaa
kansainvälistä arvostusta. Ulkopolitiikkamme ”suomettui” vasta SDP:n
johdolla 1980-luvulla.

Nyt on kuitenkin tärkeintä korostaa Paasikiven ja Kekkosen linjan
ydintä. Suomen täytyy säilyttää asemansa sotilaallisesti
liittoutumattomana maana ja toteuttaa rauhanpolitiikkaa.

Suomen Nato-jäsenyyttä innokkaasti ajava puolustusministeri Carl
Haglund tuli todistaneeksi omaa asiaansa vastaan, kun hän ryhtyi
julkisuudessa spekuloimaan Suomen asemalla Naton ja Venäjän välisessä
sodassa.

Kukaan tuskin uskoo, että Suomi voisi liittoutumattomanakaan maana
pysyttäytyä sellaisessa tilanteessa sotatoimien ulkopuolella, mutta
Nato-maana olisimme varmasti Venäjän ensimmäisten ja rajuimpien
iskujen kohteena.

Puolustusministerin tulisi tietysti tehdä kaikkensa, ettei tuhoisaan
sotaan Naton ja Venäjän välillä ajauduttaisi. Suomen Nato-jäsenyys
kärjistäisi vastakkainasettelua ja horjuttaisi vakautta Suomen
lähialueilla ja koko Euroopassa.

Eikä Suomen ole tietenkään viisasta sitoa sotilaallisia voimavarojaan
muiden maiden puolustamiseen eikä kovaan kriisinhallintaan kaukana
rajojemme ulkopuolella.

Paavo Väyrynen